Julkaistu: 24.3.2007 lehdessä osastolla Asuminen
On ilo nähdä, kun virkamiehet laskeutuvat kansan pariin.
YTV:n herrat ja rouvat olivat tällä viikolla neljänä iltana tien päällä. He kävivät kuuntelemassa ihmisiä, joiden naapuriksi kaupittelevat virkansa puolesta jätteenpolttolaitosta.
Me kaikki olemme mestareita tuottamaan jätettä, mutta sen käsittely ei kauheasti kiinnosta - kunnes sitä uhkaa vyöryä rekkakaupalla oman aidan taakse.
Noin 250 Juvanmalmin, Ämmässuon, Kivikon ja Långmossebergenin lähistön asukasta vastasi YTV:n keskustelukutsuun.
Iltamat olivat yhtä karuja kuin oli aihekin. Talo tarjosi tiukkaa asiaa, pullakahvia ja kurkkupastilleja.
Jos asukkaiden huolta mitataan osallistujien määrällä, niin suurin epäluulo jätteenpolttolaitosta kohtaan kytee Espoon Juvanmalmilla.
Vähiten tilaisuus kiinnosti Vantaan Långmossebergenissä.
Kysymyksiä ja kommentteja kirjattiin toista sataa. Järjestäjät olivat varautuneet siihen, että vastustajat lähtevät liikkeelle ja myötäilijät jäävät kotiin. Niin myös kävi.
Tässä vaiheessa ei vielä päätetä yhtään mistään. Yleisöltä kysyttiin mielipiteitä siitä, mitä seikkoja pitäisi ottaa huomioon laitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa.
Osallistujat halusivat kommentoida myös itse asiaa, polttolaitosta.
Eniten oltiin huolissaan jätteenkuljetusten aiheuttamasta liikenteen kasvusta. Tuhka ja kuona on myös siirrettävä muualle polton jälkeen.
Liikenteen ja melun kasaantuminen painoi mieltä kaikkialla. Sitä tuntui olevan kylliksi joka suunnalla, ja nyt vielä tämäkin.
Långmossebergenissä ja Kivikossa huomautettiin, että he joutuvat kestämään myös Vuosaaren uuden sataman metakan.
Idässä pelättiin jätevoimalan huonontavan alueen imagoa entisestään. Laitosta tarjottiin Lauttasaaren Koivusaareen.
Ämmässuon tilaisuudessa tapahtui ihme.
Mikrofoniin tarttui herrasmies, joka kannatti uutta laitosta.
Hän halusi eroon kaatopaikan hajuista, ja lisäsi vielä, että muualla Euroopassa jätteenpolttolaitoksia on kaupunkien keskustoissa. Niistä voi päätellä laitosten olevan turvallisia.
Mies oli Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila, jonka suvun maille Histaan nousee uusi asuin- ja työpaikka-alue.
Poikkeus vahvisti säännön myös Kivikon tilaisuudessa. Eräs rouva arveli, että tässä on kysymys Nimby-ilmiöstä, eli kukaan ei halua mitään epäilyttävää omalle takapihalleen.
"Jätettä tulee paljon ja se on käsiteltävä. Kuljetukset ovat ongelma, mutta jäteongelmasta selvitään. Jos Kivikko on paras ratkaisu, niin voi sekin olla ratkaisuna", hän sanoi.
Puheenvuoro ei ollut tilattu.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.