Julkaistu: 28.5.2006 lehdessä osastolla Asuminen
Harkitsimme reilu vuosi sitten kolmiomme myyntiä. Putkiremontti oli tulossa. Remontoimattomista samankokoisista asunnoista samalta seudulta pyydettiin 160000 euroa. Tiesimme tietenkin, ettei pyyntö ole sama kuin lopullinen hinta. Päätimme kärsiä remontin. Kun emme voineet ottaa lisää lainaa, asuntomme osuus remonttilainasta lisättiin yhtiövastikkeeseemme.
Lapsellisesti kuvittelimme, että asuntomme arvo olisi kohonnut. Päinvastoin, ensimmäinen kiinteistövälittäjän arvio oli 140000 euroa. Olimme kuitenkin remontoineet asunnon muutenkin moderniksi. Emme myyneet, mutta jäimme ihmettelemään, miten ja miksi putkiremontin tuloksena asuntomme arvo katosi. Ennen remonttia kiinteistövälittäjät esittivät arvion 160000:sta. Kestimme siis putkiremontin tuskat turhaan?
"Päällisin puolin hintakäsityksissä ei vaikuttaisi olevan keskinäistä logiikkaa", sanoo Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.
Markkinatalouden logiikan mukaista on, että putkiremontti nostaa asunnon arvoa, jos se on tehty järkevästi ja yhtiötä on muuten hoidettu hyvin. Ostaja saa uusitut pesutilat ja täsmällisen tiedon putkiremontin kustannuksista, eikä hänen tarvitse kärsiä putkiremontin vaivaa.
Silti: "Olen kuullut välittäjien toteavan, että käytännössä remonttia ei läheskään aina pystytä 'leipomaan sisään' asunnon remontinjälkeiseen hintaan", Malila sanoo.
Tässä tapauksessa remonttilaina eli putkiremontin kustannukset on otettu taloyhtiölle ja lisätty yhtiövastikkeeseen. Remontin huoneiston arvoa korottava vaikutus ei siksi välttämättä näy myyntihinnassa, vaan huoneiston ns. velattomassa hinnassa.
Annetuilla tiedoilla on Malilan mukaan vaikea arvioida, olisiko putkiremontin jälkeen arvioidun 140000 euron hinnan pitänyt olla korkeampi. "Voihan olla niinkin, että alueella vastaavankokoisista asunnoista pyydetty 160000 euroa oli markkinatilanteeseen nähden liian korkea."
Toisaalta asunnot eivät ole koskaan veljeksiä; kunto ja sijainti vaihtelevat. Lehdissä näkyvät hintapyynnöt eivät siksi voi määrätä ammattivälittäjän lopullista ehdotusta pyyntihinnasta.
Hinta-arviot olisi kannattanut pyytää useammalta välittäjältä, sekä ennen remonttia että sen jälkeen, Malila suosittaa.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.