Puuseinien muovimaali oli vuosisadan erehdys

Talotohtori Panu Kaila julkaisi uuden kirjan ulkomaalauksesta

 Talotohtori Panu Kaila kumartuu potilaan puoleen Helsingin Vallilassa. Puutalon rapatutut perustukset ovat pahasti lohkeilleet, koska kosteus on murtautunut ulos muovimaalin alta. Maalipinta oli ennen räjähtämistään kova muovikalvo, joka ei hengitä.

Samoista vaivoista kärsivät 1970-luvulla Helsingin Tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna ja monet muut julkiset rakennukset.

Muovimaalit eli lateksit ovat aiheuttaneet paljon tuhoa myös puutalojen julkisivuille. Kaila on julkaissut uuden kirjan, jossa on surkeita esimerkkejä pari vuotta vanhoista lateksipinnoista. Maali on repeillyt riekaleiksi, kun talon sisältä tuleva kosteus ei ole päässyt haihtumaan ulkolaudoituksen läpi. Maali varisee kuin karvat kapisesta koirasta.

Lateksin alle jätetty vanha öljymaali sen sijaan sinnittelee vieläkin kiinni vuorilaudan pinnassa.

Pahimmat vahingot on jo korjattu Helsingissä. Kaila arvelee kuitenkin, että maaseudulta löytyy paljon esimerkkejä väärin maalatuista puutaloista ja rapatuista julkisivuista, joiden pari vuotta vanha maalipinta hilseilee jo pahasti.

Edessä on iso työ, koska lateksi on ensin raapattava pois, jotta pinnan voisi maalata uudestaan paremmin kestävällä maalilla.

Kaila ei kuitenkaan suosittele hiekkapuhallusta, joka pilaa helposti laudoituksen pinnan. Vallilasta löytyy esimerkki tästäkin: Helsingin kaupunki hiekkapuhalsi hätäisesti vanhojen puutalojen julkisivut asuntomessuja varten 1981. Hiekka raastoi laudat urille ja kuopille.

Muovimaalien maailmanvalloitus alkoi 1970-luvulla, kun maaliteollisuus halusi syrjäyttää perinteiset kalkki- ja öljymaalit. "Teollisuus halusi helposti valmistettavia, automaattiprosessiin sopivia ja halpoja maaleja", Kaila sanoo.

Sitä varten suuret maalitehtaat himoitsivat julkisia rakennuksia esimerkkikohteiksi.

"Ne uskottelivat, että perinteinen kalkkimaali ei muka kestä saasteisessa kaupunki-ilmassa. Asiantuntijatkin olivat varovaisia, he eivät mielellään arvostelleet teollisuutta."

Huomio kiinnitettiin sen sijaan sivuseikkoihin, kuten ulkolaudoituksen liitoskohtiin. "Ongelma oli kuitenkin ilmiselvästi muovimaaleissa", Kaila sanoo. Hän muistuttaa, että rappausta on maalattu kalkilla 2000 vuotta ja puuta öljymaalilla 200 vuotta.

Arkkitehti, professori Panu Kaila on perinteisten maalaustapojen asiantuntija, joka julkaisi muutama vuosi sitten kirjan Kevät toi maalarin - Perinteinen ulkomaalaus. Uusi kirja jatkaa aihepiiristä 1950-luvusta nykyaikaan.

Sotien jälkeinen aika oli Kailan mukaan maaliteollisuudessa niin kuin muussakin rakentamisessa vimmaista uusien menetelmien ja muutosten aikaa. Hän kertoo esimerkkejä Ruotsista ja Norjasta, joissa muovimaalit aiheuttivat suuria vahinkoja ja oikeudenkäyntejä. Puutalojen seinät yksinkertaisesti mätänivät ja murenivat muovimaalin alta. Akrylaattilateksit olivat tiiveimpiä ja pahimpia.

Suomessa maalitehtaat suostuivat yleensä korkeintaan antamaan uuden maalin. Tehtaat eivät korvanneet tuhoutunutta rappausta, jota ne syyttivät huonokuntoiseksi.

Teollisen maalin tie on Kailan mukaan neliportainen järjestelmä. Aineteollisuus tuottaa pelkkiä raaka-aineita. Varsinainen maaliteollisuus taas haluaa helppoja ja halpoja aineita. Sitten tulee kauppa ja urakoitsija, joita kiinnostaa maalin tasalaatuisuus ja purkkisäilyvyys. Urakoitsijat haluavat pestä kädet helposti .

"Viimeisenä tulee talonomistaja, joka haluaa kestävät maalit, mutta se ei kiinnosta muita", Kaila sanoo.

Perinteisten maalien raaka-aineet tulevat luonnosta. Siksi niiden laatu vaihtelee.

"Pellavaöljy on eri vuosina erilaista ja okran laatu vaihtelee kaivuupaikan mukaan, se on tietysti hankalampaa teollisuudelle."

Suositun kirjansa mukaan talotohtoriksi kutsuttu Kaila esittelee hämmästyttävän pitkän listan perinteisiä maalaustapoja. Jos luonnollisesti harmaantuva puu ei kelpaa, sen voi käsitellä esimerkiksi keitto-, maito-, öljy- tai kalkkimaaleilla. Muitakin tapoja on.

Aikoinaan 20 vuotta Museovirastossa työskennellyt Kaila on itse keittänyt ja kokeillut erilaisia maaleja, kerännyt reseptejä ja kehitellyt itse uusia. Hän myös varoittaa hämäävistä nimikkeistä, joilla maalien todellinen sisältö ja ominaisuudet yritetään peittää. "Oikea punamulta on aina keittomaalia."

Panu Kaila: Kesällä töitä teki maalari - Perinteinen ulkomaalaus tänään. Multikustannus. 538 s. 51,95 e.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi