Ta
pe
til
la

Pihlgren & Ritolan valikoimiin on kertynyt 75 vuodessa tuhansia tapettimalleja pioneista ohdakkeisiin, kiurujen yöstä pantteriin, tyylitapeteista lastenkamariin ja rock'n'rollista retroon

TOIJALA. Tapetin uusi tuleminen alkoi nostalgia- ja retroinnostuksesta. Ärhäkkäkuvioiset ja värikkäät tapetit alkoivat ilmestyä nuoriin koteihin nelisen vuotta sitten. Siitä kiinnostus on siirtynyt hillitympään 1950-luvun designiin, ja nyttemmin tuloaan tekevät myös erilaiset tyylitapetit.

"Tuotantomme on ainakin kymmenkertainen pahoihin vuosiin verrattuna", toimitusjohtaja Erkki Ritola sanoo, ja luultavasti vähättelee.

Hän johtaa pientä toijalalaista perheyritystä Pihlgren & Ritolaa, jonka tuotannolla on viime vuosina taas tapiseerattu koteja, kesämökkejä ja torppia, mutta myös lukuisia elokuva- ja teatterilavastuksia sekä sisustusalan lehtijuttuja New York Timesia ja ranskalaista Vogueta myöten.

Suotta omistajat eivät ole pakahtua ylpeydestä.

Erkki Ritola on 75 vuotta sitten yrityksen perustaneen Matti Ritolan poika. Ritoloista tuli tapettitehtailijoita silkasta vahingosta. Haapavetisen hiihtäjäkuninkaan Jussi Ritolan poika pysähtyi junamatkallaan Toijalaan sattumalta ja tapasi tehtailija Fritiof Pihlgrenin, joka etsi rahoitusta tapettitehdasidealleen.

Matti Ritola oli juuri mennyt naimisiin varakkaan perheen tyttären kanssa ja ryhtyi rohkeasti yhteistyöhön. Se sinetöi suvun tulevaisuuden.

Perustajan lapset lapsineen pyörittävät nyt vanhaa bisnestä; kuka hoitaa konttoripäällikkönä kirjanpidon, kuka teknisenä johtajana painaa tapetit, kuka taas kuskaa rullia ympäri maan tai myy niitä Tapettitalo-kaupassa Helsingissä.

Jokainen Ritola tuntuu tuntevan tuotannon viimeistä piirtoa ja mallia myöten, ja suvulla on runsaasti tarinoita myös kodeista, joihin heidän tapettinsa ovat päätyneet.

"Tätä tapettia on Ainolan olohuoneessa vihreänä", Erkki Ritola osoittaa toimistohuoneensa seinillä ruskeaa, pensselinvetoja muistuttavaa vaakaviivatapettia.

Visakoivukalusteita ja tammisia Billnäs-pöytiä pursuva toimisto sijaitsee Toijalassa, tehtaan konttoriksi rakennetussa, hieman omakotitaloa suuremmassa keltaisessa kivitalossa. Talo sisustuksineen on kuin 1930-luvun kotimaisesta elokuvasta.

Toijalassa oli tehty seinäpapereita jo kauan ennen Pihlgren & Ritolaa: jo 1900-luvun alussa olivat Hellberg & Co ja Uusi Tapettitehdas Oy. Niillä meni hyvin.

Tapetointi oli levinnyt kartanoista ja herraskodeista joka tupaan. 1920-luvulla huoneen tapetit sai halvemmalla kuin uuden hatun, ja huokoisia seinäpapereita uusittiinkin usein.

Siihen intoon syntyi myös Pihlgren & Ritola. Alku oli kuitenkin takkuinen.

"Myytiin jopa tappiolla", Erkki Ritola muistuttaa. Silti tehdas laajeni. Uusia mallistoja syntyi jo 1930-luvulla kahdesti, mikä ei ollut lainkaan halpaa. Yhteen tapettiin saatettiin tarvita kahdeksankin pyöreää painotelaa, jotka tehtiin puusta ja metallista käsityönä.

1950-luvulle tultaessa menekki oli vakiintunut ja tuotantoa laajennettiin taas. Niihin aikoihin tehdas järjesti suunnittelukilpailuja, joihin kutsuttiin mukaan joukko eturivin designereita Tapio Wirkkalasta ja Rut Brykistä Ilmari Tapiovaaraan ja Lisa Johansson-Papeen.

Vuoden 1958 kutsukilpailuun Birger Kaipiainen piirsi legendaarisen "Kiurujen yön", jossa sysimustalla pohjalla on ultramariininsinisiä orvokkeja ja lintuja. Juuri tässä muodossa Kaipiainen ensimmäisen kerran esitteli sittemmin tavaramerkikseen muodostuneet kuviot, jotka toistuvat muun muassa Arabian astioissa ja uniikkilautasissa.

Kiurujen yö -tapetista tuli heti uutena hyvin suosittu, eikä sen lumo näytä laantuvan.

"Sitä menee kaupaksi joka päivä. Enkä ihmettele, se on halpaa taidetta: sata Kaipiaisen orvokkia 48 eurolla", Ritola nauraa.

Kun tapettikauppa Neuvostoliittoon 1980-luvulla tyrehtyi, oli tehtaan etsittävä uusia keinoja pysyäkseen pinnalla. Kun muut valmistajat siirtyivät muoviin ja vinyyliin, Pihlgren & Ritola säilytti vanhat koneensa ja vanhan liimapainotekniikkaansa sekä kaivoi esiin vuosikymmenten aikana kertyneet tuhannet ja tuhannet painotelansa; ne joita vuosikymmenten saatossa ei ollut heitetty pois tai muutettu lampunjaloiksi.

Massavalmistuksen sijaan yritys ryhtyi tuottamaan pieniä eriä menneiden aikakausien ja tyylien paperitapetteja, jotka hengittävät vanhojen talojen vaatimalla tavalla eivätkä tee rakennuksista homehtuvia pulloja.

Kun Valtion taidemuseo restauroi Helsingissä Sinebrychoffin taidemuseon, Pihlgren & Ritola sai valmistaakseen taloon sopivat tapetit. Myös Naantalin Kultarannassa on seinillä pihlgren&ritolaa.

Arvostus piti tehtaan omistajien toivoa yllä sen verran, ettei valmistusta lopetettu.

"Oli kuitenkin suoranainen ihme, että selvisimme hengissä", Erkki Ritola huokaa. "Mutta nyt ovat asiat hyvin."

Yrityksen nettisivuja selailee päivittäin noin 500 kävijää, Helsingin Kalliossa olevan kaupan tiskillä on pysyvä jono, ja mitä kummallisimpiin maihin maailmalla tilataan tapettieriä.

"Ja mikäpä näitä on myydessä", Tapettitalon toimitusjohtaja Marjatta Tanskanen (o. s. Ritola) sanoo. "Meillähän on ainutlaatuinen kokoelma malleja, joiden suunnittelijat olivat 1950-luvun eturivin suomalaisnimiä ja joita ei saa mistään muualta."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi