1 2 3

Timo Keko kiintyi jo lapsena Maunulan rivitalojen maailmaan

 " Mulla on nykysin tapana käydä pyörimässä Maunulassa melkeen vuosittain, tsekkaamassa miten vanhat kulmat on muuttunu. Ja onhan ne. Kai se aika kultaa muistoja, mut oikeesti, Maunula oli helvetin kiva mesta budjaa, ainakin ne kulmat missä mä heiluin."

Maunulalla on pääosa Timo Keon tarinassa " Pari stooria Stadista", jolla hän osallistui Stadin Slangi ry:n virittämään kirjoituskilpailuun Helsinki - Stadini.

Liesipolku ja Hilding Ekelundin Maunulan eteläreunalle 1950-luvun alussa suunnittelemat rivitalot olivat Keon lähtöruutu elämään.

Paikka oli löytynyt, kun " faijan joku duunifrendi oli tienny kertoa kohta vapautuvasta, uudehkosta rivarikämpästä, ja ne päätti iskeä siihen kii. Mä olen ymmärtänyt, että tohon aikaan rivarit oli aika uus juttu, joten kai mutsilla ja faijalla kävi tavallaan tosi hyvä pulla, kun ne sen kämpän sai."

Kekojen perheeseen syntyi poika 1960 ja tyttö pari vuotta myöhemmin. " Mä annoin odottaa itteäni vielä vähän aikaa, ja putkahdin maailmaan sit toukokuussa -66, Kättärillä niinku broidi ja systerikin."

Kotiin Timo ja äiti tulivat sairaalasta harmaalla Anglialla, ja ensimmäiset muistot ovat pinnasänkyajalta. Isä kuoli jo 1971. Ennen sitä Timo ei ollut käynyt juuri neuvolaa pitemmällä, ja senkin jälkeen Maunula oli elämän keskipiste. Autoakaan ei perheessä enää ollut.

"Fillari oli riittävä väline kulkemiseen", Timo Keko sanoo nyt vanhoissa kotimaisemissaan. "Itsekin oli snadi, ja snadit ympyrät riittivät."

"Tuossa asuivat Tanniset ja tuossa Loukku. Tähän broidi parkkeerasi ekan Golfinsa", Keko viittilöi.

Samoihin aikoihin, kun kotitaloon tuli keskuslämmitys, saatiin kellariin pannun paikalle tilaa. Sinne Keot tekivät saunan. Samoihin aikoihin tehtiin myös pieni vinttikämppä.

"Diggasin sokkeloita ja rappuja. Ullakkosopessa tein ekoja juttujani. Siellä oli pöytä ja matkakirjoituskone."

Talossa oli ja on viisi asuntoa. "Samanikäinen Tommi itki alkuaikoina kilpaa kanssani talon toisessa päässä."

Vieressä nousivat kerrostalot, kerkkarit. "Siinä oli ikävä kyllä vähän luokka-asetelmaa. Sieltä ei ollut kavereita. Muistan, kun ylimmällä partsilla äijä heilui kännissä, ja lapset huusivat, että hän heittäisi rahaa alas."

"Kentsulla pelattiin futista, peltsillä pelattiin nelistä ja poltettiin notskeja. Lätkää pelattiin tässä näin kartsalla. Metsälään päin mennessä olivat Ruduksen hiekkakuopat. Siellä vedessä purjehdittiin. Trukinlavoista tehtiin paatteja."

Elantoja oli levinnyt vähän joka puolelle, kuten Keko kirjoittaa, mutta " me ostettiin kuitenki päivittäiskamat meidän lähikaupasta, joka oli samassa rakennuksessa ku taloyhtiön base, eli Salmisesta. Se oli aika legendaarinen kauppa, ja sinne mutsi pisti hakee maitoo ja leipää. Sitä piti Salmisen pariskunta, ja parhaiten mä muistan sieltä hirveen lihakirveen, mikä oli isketty sellaseen pyöreeseen pölkkyyn ja Salmisen muijan isot luomet, joista kasvoi mustaa karvaa."

Ostarissa oli kaverin vanhempien pitämä lelukauppa. Siellä oli myös Hanskin divari, josta haettiin Korkkarit ja Mustikset. "Kledjutkin löytyi aika lailla tästä läheltä", Keko muistelee jalkakäytävällä takavuosien kaupankäyntiä.

Vähitellen maailma laajeni. Alku oli aika vaaatimaton:

" Ekoja kertoja kun mä muistan poistuneeni himan kulmilta suureen maailmaan oli se kun mutsi otti mut mukaan kun se lähti shoppailemaan. Lähinnä se tarkoitti sitä, et me mentiin Hakiksen torille ostaa safkaa."

Oma elämä alkoi rakentua. Populaarikulttuuri imi. Tulivat leffat, sarjakuvat, kirjat ja musiikki. Kirjoittaminen kiehtoi ja houkuttaa edelleen. "Eka kirja oli nimeltään Riku. Tein sen 8-vuotiaana ja siinä oli neljä sivua", kertoo tarinoiden ystäväksi tunnustautuva Keko.

Maunula vaihtui aikanaan Torpparinmäkeen ja sitten moneen muuhun stadilaiseen asuinpaikkaan, viimeksi Taka-Töölöön. Maunulalaisuus ei ole kadonnut. Pahat puheet Maunulasta tuntuvat vieläkin lähes henkilökohtaiselta loukkaukselta.

Muutto takaisin vanhoihin rivitaloihin ei ehkä silti olisi viisasta. Siinä pitäisi olla rahaa. "Lisäksi sokkeloisuus voisikin olla ahtautta. Tätäkö se olikin, voisi muutettuaan joutua miettimään. Ehkä on hyvä jättää paikka eldoradoksi."

Timo Keko sai toisen palkinnon Helsinki - Stadini -kirjoituskilpailun syntyperäisten helsinkiläisten sarjassa. Kilpailun pääjärjestäjä oli Stadin Slangi.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi