perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Tuhkaa ja timantteja

Muotoilijoiden suunnittelemista tuhkakupeista tullee vielä keräilyvimman kohteita ja kulttiesineitä

Julkaistu: 22.9.2006 lehdessä osastolla Asuminen

Heikki Orvola muotoili Campuksen 1969. Sitä valmisti Nuutajärvi.

Heikki Orvola muotoili Campuksen 1969. Sitä valmisti Nuutajärvi.

 Lukija toivoi, että kertoisimme sivuillamme, mitkä nykyesineistä ovat tulevia keräilyharvinaisuuksia.

Sitä on aika mahdotonta ryhtyä arvailemaan. Sitä paitsi ennusteilla on tapana muuttua itse itseään toteuttaviksi.

Silti uskaltaisin veikata: designtuhkakuppi muuttuu halutuksi.

Muistaako enää kukaan, että lähes kaikkialla oli aikoinaan sylkykuppi. Keuhkotuberkuloosin raivotessa 1900-luvun alkupuolella niiden avulla vältyttiin siltä, että ihmiset sylkivät kaduille ja lattioille ja siten levittivät tautiaan. Kun lääketiede taltutti taudin, sylkykupitkin katosivat epähygieenisinä. Sitten ne muuttuivat keräilyharvinaisuuksiksi.

Jonakin päivänä tuhkakupinkin ympäriltä häviää sen "syntisyys", ja siitä tulee vain menneen maailman outo esine.

Valikoimat ainakin ovat valtavat. Tuhkiksia on olemassa ihan joka tyyliin ja mieltymykseen.

Halpaa esinettä on ollut vaivatonta varioida. Se on keräilijälle riittoisa, lähes ehtymätön kohde.

Arvokkaimmat tuhkakupit ovat ylellisyysesineitä: hopeaa, kristallia, alabasteria, malakiittia, kullattuja, emaloituja cloisonné-menetelmällä tehtyjä... On monimutkaista kitschiä, mutta on myös todellisia taideteoksia ja muotoilun helmiä.

Eniten on firmojen - etenkin olut- ja alkoholimerkkien - mainoslahjoina jakamia. Tai huumorin kukkia: tupakkansa on saanut sammutettua vaikka kuinka brutaalisti - esimerkiksi haukottelevan klovnin suuhun. Joku nero on keksinyt myös keuhkonmuotoisen, yskivän tuhkakupin.

Metallinen ja nupillinen, pyöräytysmekanismilla toimiva tuhkakuppi oli 1960-luvulla suosittu. Tyhjentämättä jääneenä mikään ei haissut pahemmalle kuin sellainen, vaikka astia lienee tarkoitettu nimenomaan poistamaan näkö- ja hajuhaittaa.

Huippumuotoilijatkin suunnittelivat tuhkakuppeja. Tapio Wirkkala poltti piippua, ja hänen muotoilemansa tuhkakupit ovat useimmiten piipun kopisteluun sopivia: isoja, raskaita, laakeita ja matalareunaisia, kuten Jäänsärkijä (Iittalan tuotannossa 1963-74 ja 1986-87).

Ehkäpä ahkerin tuhkakupin muotoilija oli Kaj Franck, vaikkei itse terveysintoilijana ollutkaan tupakkamiehiä. Franckin muotoilemia, lasista Nuutajärvellä valmistettuja tuhkakuppeja on toistakymmentä mallia.

Tavallisin taitaa olla 1960-luvun pehmeämuotoinen kolmio, jota valmistettiin 1956-71 tuotenumerolla 6066. Kansan suussa se on saanut Häränsilmä-nimen. Astioita on kahta kokoa, halkaisijaltaan 10- ja 7,5-senttistä, ja niitä käytettäneen nykyisin useimmiten tuikkukynttilöiden alustoina.

Sitäkin vanhempi Franckin tuhkakuppi on Kastanja, 6-senttinen verholasilla päällystetty, musta tai valkoinen kaunotar, jota tehtiin 1952-69 sekä vielä 1993 erä Tasavallan presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen.

1970-luvulla joka kotiin ostettiin kantikas ja painava Franckin Cigaro, jonka kullakin reunalla on eripaksusuisille savukkeille ja sikareille kokoisensa lepuutuskolo. Se oli tuotannossa 1968-85.

Taide-esineeksi kohonnee myös Heikki Orvolan Campus, jota Nuutajärvi valmisti yli kaksi vuosikymmentä (1970-91). Keräilijät innostunevat myös Nanny Stillin Stella Polariksesta (1968-75) ja Tamara Aladinin Taalarista (1968-83).

Todellisesta arvotavarasta kertoo esineestä löytyvä tekijän signeeraus. Muun muassa Saara Hopean 1960-luvun alun hienostuneessa SH114:ssä on tekijänsä merkintä. Viime viikolla sellainen vaihtoi omistajaa nettihuutokaupassa peräti runsaalla 210 eurolla.

Yksi kauneimmista on Helena Tynellin suunnittelema Vaakuna, joka nimensä mukaisesti suunniteltiin osaksi Vaakuna-hotellin tyylipuhdasta sisustusta. Vaakuna avattiin 1952 Helsingin olympialaisiin.

Ensimmäiset Vaakuna-tuhkakupit valmistettiin Riihimäen Lasissa kirkkaasta hiotusta lasista jo 1949, ja niissä on Tynellin signeeraus. Myöhemmin samanlaisia, mutta signeeraamattomia, tehtiin myös värikkäästä puristelasista. Malli oli tuotanossa ainakin vuoteen 1958. Suomalaisen Designlasin hintakirja kertoo, että Vaakuna-tuhkakuppi oli aikoinaan tosi suosittu ja ravintoloista varastetuin tuhka-astia.


Kuvien tuhkakupit ovat yksityiskokoelmista ja Wanha Kaarle -liikkeestä Helsingin Kalliosta (www.wanhakaarle.com), p. 0505981084.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.