Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

USA linjasi: Jos kuljettaja ei osaa käyttää vaihteita, vika on valmistajassa

Auto
 
Harry Kuurio
Automaattivaihteisten autojen vaihteenvalitsimet ovat aiheuttaneet ongelmia yhdysvaltalaiskuskeille.
Automaattivaihteisten autojen vaihteenvalitsimet ovat aiheuttaneet ongelmia yhdysvaltalaiskuskeille. Kuva: Harry Kuurio

Kun autot kolaroivat, alkaa usein syypäiden etsintä.

Joskus vika on ratin ja penkin välissä, joskus jossain muualla.

Entä jos kuljettaja ei esimerkiksi osaa käyttää autonsa hallintalaitteita? Onko vika silloin autonvalmistajan vai kuljettajan?

Autoweek kertoo, että USA:n liikenteen turvallisuusviranomainen NHTSA on linjannut asiasta raportissaan.

Viranomaisen mukaan esimerkiksi auton vaihteenvalitsin voi olla niin monimutkainen, että sen toimintalogiikan sisäistämisen vaatiminen voi olla kuljettajalle liikaa.

Kyse on Fiat Chryslerin valmistamien autojen vaihteenvalitsimesta. Tällaisia valitsimia on ainakin Jeep-, Dodge- ja Chrysler-merkkisissä autoissa.

Ne ovat Autoweekin mukaan aiheuttaneet lukuisia onnettomuuksia USA:ssa.

NHTSA tutkii tapauksia, joissa auto on yllättäen rullannut matkoihinsa sen jälkeen, kun kuljettaja on poistunut autosta.

Kuljettajat ovat raporttien mukaan olleet siinä uskossa, että he olisivat laittaneet vaihteen P-asentoon eli parkkiasentoon, mutta näin ei sitten ollutkaan.

Asiasta on tullut 314 valitusta, joista 121 koskee törmäyksiä ja 30 loukkaantumisia.

Asia huomattiin vuonna 2015, ja sitä alettiin tutkia. Tällä hetkellä NHTSA on sitä mieltä, että vaihdekepissä on tosiaan jotain vialla.

Vaihteenvalitsimen ongelma on kuitenkin pikemminkin muotoilullinen kuin mekaaninen.

NHTSA:n mukaan valitsin ei ole ensinnäkään intuitiivinen. Tällä tavalla se saattaa lisätä riskiä siihen, että kuski laittaa pesään vaihteen, jota ei tarkoittanut.

NHTSA:n analyysin mukaan:

”Jos kuskin ovi avataan silloin, kun valitsin ei ole parkkiasennossa, kuuluu varoitusääni sekä kojelautaan ilmestyy varoitusmerkki. Lisäksi käynnistys/pysäytys-nappi ei anna moottorin sammua, mikäli vaihde ei ole parkkiasennossa. Tämä saattaa antaa palautteen siitä, että kuski yrittää sammuttaa moottorin silloin kun vaihde ei ole parkkiasennossa.”

Kaikki on tässä vaiheessa siis hyvin. Kaikki toimii. Kaikki on turvallista. Mutta raportti jatkuu:

”Siitä huolimatta toiminnot eivät suojele kuljettajaa, jotka haluavat poistua autostaan silloin, kun moottori on käynnissä tai kuljettajaa, joka ei huomaa, että moottori on edelleen käynnissä.”

Analyysi koskee vuosien 2014 ja 2015 Jeep Grand Cherokee -autoja ja 2012–2014 Dodge Chargereita sekä 3,6-litran moottoreilla varustettuja Chrysler 300 -autoja.

Raportti huomauttaa, että Fiat Chrysler vaihtoi valitsimen muotoilun vuoden 2015 malleihin sekä vuoden 2016 Jeep Grand Cherokee -autoihin, joita on tällä hetkellä myynnissä.

NHTSA ei ole määrännyt ”viallisilla” valitsimilla varustetuista autoista takaisinkutsua. Jos se olisi näin tehnyt, kutsu olisi koskenut reippaasti yli 100 000 autoa.

Autoweekin mukaan asiaan aiotaan kuitenkin puuttua jollain tasolla jälkiasennusten tai ohjelmistopäivitysten keinoin.

Hieman samantyyppisestä ongelmasta on taisteltu aikaisemminkin USA:ssa.

Vuonna 1986 USA:lainen Sixty Minutes -ohjelma kertoi, kuinka Audin 5 000-mallilla on paha tapa. Se ryhtyy kiihdyttämään, vaikkei kuljettaja haluaisi sitä.

Kuljettajat törmäilivät autotalliensa oviin, kun Audi ei pysynyt hanskassa. Audin myynti romahti uutisoinnin yhteydessä.

Asia tutkittiin. Vuonna 1989 selvisi, että itse asiassa kyseessä ei ollut tekninen ongelma.

Ongelma oli se, että USA:laiset kuljettajat eivät olleet tottuneet Audin pieniin ja lähellä toisiaan oleviin polkimiin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Hae autojuttuja