Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Talvi yllättää autoilijan lisäksi itse ajavan auton –  jäähile sokeutti Volvot

Talvi aiheuttaa paljon ongelmia itsestään ajaville autoille. Lappi havittelee autofirmoja testaamaan.

Auto
 
Näin sivuluisua harjoitellaan Lapin jäillä
Näin sivuluisua harjoitellaan Lapin jäillä
Kylmä ja luminen talvi houkuttelivat Audin ajokoulun Muonioon jo 90-luvun alussa. Tältä harjoittelu näyttää jäätyneellä Särkilompolo-järvellä.

Itse ajavien autojen teknologia on kehittynyt kovalla tahdilla.

Mediahehkutuksen perustella voisi kuvitella, että ihan pian markkinoilla on jo auto, jolla voi posotella rattiin koskematta.

Se voi tosiaan olla mahdollista esimerkiksi Googlen päämajassa Kaliforniassa. Mutta paljon kauempana ollaan itse ajavasta autosta, jolla pärjäisi ympäri vuoden myös esimerkiksi Suomessa.

”On hehkutettu paljon, että itse ajavien autojen teknologian ongelmat on lähes ratkaistu. Mutta auto, joka pystyy ajamaan kaikenlaisissa keleissä ja olosuhteissa, se on edelleen alan Graalin Malja”, sanoi Ryan Eustice Autonewsille.

Eustice on Michiganin yliopiston professori, joka työskentelee Fordin kanssa itse ajavien autojen teknologian kehityksessä.

Itse ajava auto käy epävarmaksi samasta syystä kuin ihminen: lumi ja jää ovat sen pahin vihollinen.

Talviongelma on suuri, sillä iso osa autoilevasta kansasta ajelee lumirajan yläpuolella. Esimerkiksi USA:ssa 70 prosenttia ihmisistä asuu paikoissa, joissa saattaa sataa lunta.

Suomessa onkin käynnistynyt hanke, joka pyrkii houkuttelemaan autofirmoja testaamaan itseään ajavia autoja Lappiin.

Tällä hetkellä itse ajavien autojen talvitesteissä on tullut esille runsaasti ongelmia.

Teknologia perustuu erilaisiin tutkiin, kameroihin ja erinäisiin Lidar-nimellä kulkeviin, etäisyyttä mittaaviin laitteisiin. Niiden keräämä tieto syötetään prosessoreihin, jotka tulkitsevat tietoa huimalla nopeudella. Tällä tavalla auto ”näkee” 360 astetta ympärilleen – paitsi silloin, jos on talvi.

Autot saattavat esimerkiksi ajaa aivan liian hiljaa ja varovaisesti, mikä saattaa saada ihmisautoilijat törmäämään niihin.

Jos auto osaa tunnistaa liikennemerkin, mitä se tekee, kun liikennemerkki on lumen peitossa?

Entä mikä eteen, kun tiemerkintöjen mukaan ajolinjalla ja kaistalla pysyvä auto ei näe lumen alta merkintöjä ensinkään.

Paha tilanne on myös se, jos lumipöly saa auton sensorit luulemaan, että edessä on silkan lumipilven sijaan kiinteä este. Silloin se iskee jarrut pohjaan.

Myös eettiset ongelmat ovat ratkaisua vailla. Jos onnettomuus on väistämätön, ajaako itse ajava auto silloin kallionkielekkeeltä alas vai törmää koulubussiin, jos ne ovat ainoat vaihtoehdot?

Eräs ratkaisu teknisiin ongelmiin on se, että auto tarkkailee samoja kohteita useammalla erilaisella teknologialla samaan aikaan, kertoi IHS Automotiven analyytikko Jeremy Carlson Autonewsille.

”Tarvitaan erilaisia sensoreita, jotka katsovat samoja asioita ja kohteita. Tällä tavalla auto pystyy varmemmin päättelemään, miten toimia”, Carlson sanoi.

Jos siis esimerkiksi Lidar-teknologia hämääntyy lumipölystä, samaa ”estettä” skannaava, toisenlainen tutkajärjestelmä saattaa olla paremmin kartalla, jolloin auto osaisi jättää Lidarin viestit omaan arvoonsa.

Lisäksi yksi vaihtoehto on 3d-mallinnus. Esimerkiksi Ford skannaa teitä ennakkoon ja tekee niistä tarkat 3d-kartat, jotka ovat paljon tarkempia kuin satelliittiteknologiaan perustuvat kartat.

Tällainen teknologia pystyy paikantamaan auton kymmenien senttien tarkkuudella, mikä on tarpeeksi tarkkaa, jotta auto pysyy kaistallaan, professori Eustice kertoi Autonewsille.

Tällainenkaan teknologia ei ratkaise kaikkia ongelmia. Ihmisillä on tapana ajaa lumisella tiellä urissa, joilla pito on parempi, eikä lumikaan pöllyä niin pahasti. Itse ajava auto ei ymmärrä uria, vaan se keskittyy vain pysymään kaistan sisäpuolella.

Ratkaisu tähän – ja moneen muuhunkin itse ajavan auton ongelmaan – voi tulla tekoälystä, joka oppii vähän kuin ihminen.

Autonewsin mukaan esimerkiksi 150:n MacBook Pron teholla laskujaan tekevä, Nvidian viimeisin tietokone pystyy tekemään 24 biljoonaa ”syvällisen opiskelun toimitusta” sekunnissa.

Tällä tavalla auto oppii kokemusten perusteella kuin ihminen – esimerkiksi sen, että kannattaa ajaa urissa talvikelillä. Kalifornialainen Tesla on kertonut, että sen autojen autopilot-ominaisuus kehittyy jatkuvasti tien päältä kerätyn datan perusteella (HS testasi Teslan autopilottia).

Mutta samalla tavalla kuin ihminen, tekoälykin on huonossa kelissä epävarma. Jos näkyvyyttä ei yksinkertaisesti ole, itse ajava auto ei välttämättä ole yhtään tavallista ihmistä parempi kuljettaja.

Tämän takia suunnitelmissa on, että erittäin huonossa kelissä itse ajavan systeemin ei annettaisi toimia ensinkään, vaan kuljettajan pitäisi ajaa vanhan kaavan mukaan surkeimmissa myrskyissä.

Tällä hetkellä Volvo testaa itse ajavaa teknologiaa uudella XC90-autollaan Ruotsissa. Ongelmia syntyi, kun jäähilettä alkoi kasaantua tutkien sensoreiden päälle. Autosta tuli yhtäkkiä sokea.

Insinöörit siirsivät sensorit tuulilasin taakse, jolloin tuulilasinpyyhkijät toimivat samalla sensorien pyyhkijöinä.

Ensi vuonna Ruotsissa ryhdytään testaamaan ensimmäistä kertaa maailmassa liikenteen seassa itse ajavia autoja. Silloin erityisellä teknologialla varustetun XC90:n liisanneet ihmiset pääsevät ottamaan kädet ratilta.

Kannattanee pitää huolta siitä, että tuulilasinpyyhkijät ovat kunnossa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Hae autojuttuja

HS koeajoi: Škoda Octavian uusi neliveto on monikäyttöinen perhefarkku

Koeajo

HS Pariisin autonäyttelyssä: Opelin ja Renaultin uudet sähköautot saattavat viedä sähköautoilun valtikan pois Teslalta

Auto

Superrikkaat ostivat Ferrarin uutuuden näkemättä autoa – hinta 1,86 miljoonaa euroa

Ferrari

Opel esitteli uuden sähköautonsa ja yllätti – toimintamatka onkin yli 500 kilometriä

Pariisin autonäyttely 2016

Renaultin suuri sähköyllätys ja kaikkien mopoautojen kuningas – HS seuraa Pariisin autonäyttelyä

Pariisin autonäyttely 2016

HS Pariisin autonäyttelyssä: Volkswagen esitteli sähköauton, jolle se lupaa jopa 600 kilometrin toimintasädettä

Sähköautot

Maailman suurin autonäyttely alkaa Pariisissa – edellinen päättyi skandaaliin, jonka seuraukset näkyvät nyt autovalikoimassa

Pariisin autonäyttely 2016

Googlen robottiauto ruhjoutui kolarissa – punaisia päin ajanut pakettiauto törmäsi kylkeen

Robottiauto

Tässä ovat kalleimmat autot, jotka Suomeen on rekisteröity viime aikoina – kalleimman pelkkä autovero on yli kymmenen kertaa tavallisen perheauton hinta

Autoilu

Lamborghinin menestysmalli ärjyy ja murisee – haastattelimme omistajan: ”Kun pikkaisen kiihdyttää, niin lihat lähtee luista”

Autotallien aarteet

Toyota tekee uudelle autolleen polttoainetta ihmisten ulosteesta – koeajoimme vetyauton, jonka pakoputkesta tulee ulos vain vettä

Vetyauto

Koeajoimme uuden Opel Astran ja testasimme sen todellista kulutusta – miten auto pärjäsi?

Koeajo

Miksi Apple haluaisi ostaa McLarenin? Siihen on ainakin kolme hyvää syytä

Auto