Valikko
Auto

Tältä näyttää Kian uusi katumaasturi –  konsepti tähtää premium-luokkaan

Kia paljasti ensimmäiset kuvat uudesta konseptimallistaan

Eteläkorealainen Kia on paljastanut kuvia uudesta konseptimallista, joka vihjailee Kian pyrkivän entistä enemmän premium-merkkien markkinoille.

Jo nyt mallista on tarjolla kuvia, mutta varsinainen konseptiauto tulee näytille ensi viikolla Detroitin autonäyttelyssä.

Kia lupaa, että konseptimalli esittelee huipputeknologiaa, mutta yhtiö ei ainakaan vielä lupaa, että konseptimalli olisi tulossa tuotantoon.

Viime aikoina Kia on saanut erilaisissa testeissä paljon kehuja. Yleinen mielipide tuntuu olevan, että entinen eurooppalaisia autoja kopioiva halpamerkki on siirtynyt, ainakin melkein, laatuautoluokkaan.

Esimerkiksi Kian isointa Sorento-maasturia kehuttiin HS:n koeajossa laadukkaan oloiseksi.

”Kiat ovat parantuneet vuosien varrella jatkuvasti. Täysin uusiksi suunniteltu katumaasturi Sorento on erinomainen esimerkki siitä, kuinka nopeaa kehitys voi olla”, toissavuoden testissä todettiin.

Myös Kian viime vuonna tullut uusi Cee’d oli HS:n testin mukaan oikein pätevä perusauto.

Vastikään Euroopassa myyntiin tullut Kia Optimakin on aika näpsäkän näköinen perheauto.

Kian tunnusomainen Tiger Nose -keulailme on autosuunnittelijaguru Peter Schreyerin käsialaa. Muun muassa Audi TT ja Volkswagen New Beetle ovat lähtöisin Schreyerin kynästä. HS tapasi suunnittelijan Berliinissä (lue haastattelu tästä).

Jos Kia alkaa valmistaa tätä uutta konseptiautoa, sen kohdemarkkinat ovat todennäköisesti USA:ssa. Ei ole kirkossa kuulutettu, että auto tulisi ollenkaan Euroopan markkinoille.

Kialla on kana kynittävään USA:ssa, sillä viime kerralla sille kävi suuremman kokoluokan maasturin kanssa huonosti.

Kia aloitti vuonna 2008 ison, jyhkeällä V8-moottorilla varustetun Borrego-maasturin myynnin USA:ssa. Juuri auton tultua myyntiin öljyn hinta ampaisi nousuun. Tämän vuoksi ihmisiä ei ollenkaan kiinnostanut ostaa isoa bensasyöppöautoa – ainakaan mitään kummallista korealaista Kiaa.

Nyt öljyn hinta on taas alhaalla, ja esimerkiksi USA:ssa isomoottorisia isoja autoja myydään taas enemmän kuin aikoihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kia
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Tv-kanavat: Viranomaiset estivät terrori-iskun maailman suurimpaan moskeijaan Mekassa

    5. 5

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    6. 6

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    7. 7

      HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    8. 8

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    9. 9

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    10. 10

      Martin Kantola rakentaa yksin mikrofoneja pienessä pohjalaiskylässä – Nyt niihin ovat laulaneet jo Björk ja Jennifer Lopez

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    10. 10

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää