Valikko
Auto

Kolarista syntyi idea, joka voi mullistaa autoilun: Näin toimii hologrammituulilasi

Uudenlaista tuulilasia kehittelevä WayRay pohtii perustavansa toimiston Saloon –  ”Meillä on härpäkeosaamista”, sanoo Salon kaupunginjohtaja

Auton GPS-kartan näprääminen vei Moskovassa asuneen yrittäjän Vitaly Ponomarevin huomion niin, että hän ajoi lievän kolarin.

Tuo kolari saattoi olla onnenpotku muille autoilijoille ja Suomen kansantaloudelle.

Kolarinsa jälkeen Ponomarev ajatteli, että olisi hienoa, jos autoilijan ei tarvitsisi katsoa ylimääräistä GPS-näyttöä. Parempihan olisi, jos ajo-ohjeet näkyisivät suoraan tien pinnassa.

”Harmi vain, että sellaista teknologiaa ei ollut”, Ponomarev sanoo HS:lle.

Teknologiaa ei ollut vuonna 2009, mutta nyt tilanne on toinen. Aiemmin omaa markkinointiyritystään luotsannut Ponomarev perusti vuonna 2012 yrityksen nimeltä WayRay, joka on tehnyt Ponomarevin ideasta todellisuutta.

WayRayn laitteen avulla auton kuljettajan ei tarvitse nostaa katsetta tiestä, sillä se muuttaa tuulilasin suureksi näytöksi, joka pystyy heijastamaan kolmiulotteisia kuvia suoraan tien pinnalle. Tai siltä se kuljettajan silmissä näyttää.

Ja pian WayRay alkaa testata hologrammiteknologiaansa Suomen Lapissa. Lisäksi Ponomarev kertoo, että WayRay etsii myös paikkaa Suomen-toimistolleen.

Se voisi löytyä Helsingistä tai miksei vaikkapa Salosta, Ponomarev sanoo.

”Haluamme palkata lahjakkuuksia Suomesta. Täällä on korkeaa osaamista ja monia tunnettuja yhtiöitä kuten Nokia ja Polar. Salon pormestarin kanssa olemme käyneet keskusteluja”, Ponomarev sanoo puhelimitse HS:lle.

Tiistaina Ponomarev oli juuri lähdössä Lapista Sveitsiin, jossa sijaitsee WayRayn pääkonttori. Toimistot löytyvät myös Moskovasta, San Fransiscosta ja pian myös Kiinasta, Ponomarev kertoo. Työntekijöitä on nyt noin 70, mutta määrä on kasvamassa 150:een, Ponomarev kertoo.

”Kasvamme nopeasti.”

Kun Ponomarev kertoo keskustelleensa Salon pormestarin kanssa, hän tarkoittaa Salon kaupunginjohtajaa Antti Rantakokkoa.

Rantakokko vahvistaa HS:lle, että neuvottelut ovat käynnissä.

”Sovimme, että jatkamme keskusteluja tulevaisuudessa.”

Ponomarev oli esittelemässä WayRayn teknologiaa maanantaina Lapin Muoniossa, jossa järjestettiin uuteen Aurora-hankkeeseen liittyvä seminaari. Aurora-hanke pyrkii saamaan Lappiin älyliikenteen sovellusten testaajia.

WayRay on ensimmäinen yritys, joka tulee Aurora-hankkeen puitteissa testaamaan Lappiin. Jatkossa Lappiin yritetään houkutella esimerkiksi autonvalmistajia, jotka testaisivat itsestään ajavia autoja lumisissa olosuhteissa.

Rantakokko matkusti Lappiin juuri siksi, että löytäisi uusia investointeja Saloon, joka on kärsinyt rajusti Nokian ja myöhemmin Microsoftin alamäestä.

”Meillä oli eri tahojen kanssa neuvotteluja, mutta nämä menivät pisimmälle. Kyllä se heille kolahti ihan oikein, että Salossa on juuri se osaamispohja, jota he tarvitsevat. Meillä on härpäkeosaamista ihan riittävästi ja osaamista, joka liittyy langattomaan tiedonsiirtoon ja laitteistoihin.”

On ymmärrettävää, että Rantakokko haluaa WayRayn härpäkkeen Saloon, sille sen potentiaali on suuri.

WayRay on yritys, joka pyrkii kasvamaan suureksi bisneksessä, jota kuluttajat eivät vielä juurikaan tunne.

Kyse on sanaparista augmented reality eli lisätty todellisuus (lue lisää tästä jutusta).

Katsotaanpa, mitä se tarkoittaa WayRayn tapauksessa.

WayRayn laitteen avulla tuulilasiin voi heijastaa informaatiota, joka näyttää leijailevan kaukaisuudessa.

Tästä havainnekuvasta selviää, miltä se voisi näyttää:

Monissa uusissa autoissa on jo käytössä niin sanottuja heads up -näyttöjä, joissa esimerkiksi auton nopeus näkyy tuulilasissa.

WayRay eroaa niistä, koska se pystyy tuomaan tuulilasiin monimutkaista informaatiota siten, että esimerkiksi reittiohjeet näyttävät leijailevan kaukana tien päällä.

Vain kuljettaja näkee informaation, joka heijastetaan tuulilasille pienen projektorin kautta.

Vitaly Ponomarev kertoo, että he tekevät yhteistyötä monien autonvalmistajien kanssa, ja WayRayn teknologia voisi tulla laajasti autoihin 3–4 vuoden sisällä.

Yritys itse aikoo julkaista Navion-hologrammiprojektorinsa ensimmäisen version jo tämän vuoden aikana. Laite on tulossa markkinoille ensin Yhdysvalloissa, ja sen halvin versio tulee maksamaan noin 300 dollaria.

Vitaly Ponomarevin tähtäin on kuitenkin jo kauempana, ajassa, jossa autot ovat oppineet ajamaan itse.

”Lisätyn todellisuuden markkinat tulevat olemaan valtavat. Ihmiset eivät tule istumaan itsestään ajavissa autoissa läppärit sylissä, vaan he katsovat tuulilasia. Siihen voi heijastaa sosiaalisia medioita, matkustustietoja ja miksei pelejäkin”, Ponomarev sanoo.

Lapissa WayRay haluaa testata järjestelmäänsä lumisissa olosuhteissa.

”Jos se toimii Lapissa, se toimii missä vain.”

Lapin Aurora-hanketta vetävä Reija Viinanen hykertelee ilosta kertoessaan kumppanuudesta WayRayn kanssa.

”Loppupuheenvuoroni jälkeen kysyin Vitalylta, että oletko ensimmäinen testaaja. Hän vastasi kyllä.”

Nyt tavoitteena on saada Lappiin lisää autoteollisuuden yrityksiä testaamaan.

”Ilo havaita, että homma puree. Lappi on todella kiehtova paikka autotestauksen näkökulmasta. Nyt vaan kaasu pohjaan”, Viinanen sanoo.

Lue lisää Aurora-hankkeesta tästä jutusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teknologia
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      Neljä saksalaista Isis-tukijoiksi epäiltyä naista on pidätettyinä Irakissa – yksi heistä on todennäköisesti 16-vuotias Linda, joka herätti suuren mediahuomion

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    6. 6

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    7. 7

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    8. 8

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    9. 9

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    10. 10

      Yhdysvaltain kongressi valmistee uusia pakotelakeja – esitys rajoittaisi presidentti Trumpin mahdollisuuksia lieventää Venäjä-sanktioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää