Auto

Toyota yrittää toistaa Priuksen menestyksen katumaasturihybridillä – HS koeajoi RAV4:n

Toyotan odotettu hybridimalli on parhaimmillaan kaupungissa. Tekniikka ei ole aivan moderneinta.

Toyota on hybridiautojen uranuurtaja. Vuonna 1997 julkistettu Prius oli hybridivoimansiirtoineen aikaansa edellä, ja sen seurauksena malli on suorastaan käsite automaailmassa.

Priuksessa akun ja sähkömoottorin yhdistelmä pienensivät auton kulutusta kaupunkiajossa huomattavasti. Mallia onkin myyty maailmalla jo yli viisi miljoonaa kappaletta.

Viime vuosina Toyota on kuitenkin jäänyt kilpailussa hieman jälkeen. Moni valmistaja on tuonut markkinoille ladattavia malleja sekä hybridimaastureita ja -urheiluautoja.

Nyt Toyotakin lähtee mukaan ensimmäisellä hybridimaasturillaan RAV4:llä. Mutta miten valmistajan pitkäaikainen hybridikokemus näkyy autossa?

Millainen tekniikka?

Uutuuden tekniikka ei ole aivan markkinoiden moderneinta – esimerkiksi akkuna käytetään edelleen nikkelimetallihydridiakkua litiumioniakun sijaan. Akun kapasiteetti on 1,5 kilowattituntia, joten sähköä riittää vain lyhyeksi matkaksi kerrallaan, eikä latausmahdollisuutta ole.

Toyota on saattanut hakea valinnalla alhaisemman hinnan lisäksi parempaa luotettavuutta, sillä akkutyyppi on ollut merkin käytössä jo 19 vuotta.

Etu- ja taka-akselilla sijaitsevien sähkömoottoreiden yhteistehoksi ilmoitetaan 105 kilowattia, mutta maasturi ei silti kulje sähköllä kuin hidasta maantienopeutta. Moottoritievauhdissa hybridi ei tarjoa juuri etua, ja kulutus nousee talvirajoituksella kahdeksaan litraan satasella.

RAV4:n voimalinja onkin selvästi suunniteltu kaupunkiympäristöön. Sähköllä ajettaessa kevyet kaupunkikiihdytykset ja matalat tasanopeudet onnistuvat hyvin. Tällöin hybriditekniikka tuo selkeää säästöä, ja kulutus laskee noin 6,5 litraan.

Millainen ajaa?

Toyotan voimalinjan toiminta on sulavaa. Neliveto on toteutettu taka-akselin sähkömoottorin avulla. Sähkö- ja polttomoottori toimivat saumattomasti taustalla, eikä autoa ajaessa huomaa, kumpi sitä liikuttaa.

Liikenteen sekaan kannattaa silti lähteä maltilla, sillä moottoreiden ja vaihteiston reagointi on perinteisiin autoihin tottuneelle hitaanpuoleista.

Aiempaa paremmin toimiva aktiivinen vakionopeudensäädin ei valitettavasti osaa kaupunki- ja ruuhka-ajoa. Liikenteen hidastellessa ja pysähdellessä tutkaohjaus lähtee automaattisesti pois päältä.

Sisätilat ovat kooltaan kohtuulliset, ja kaksi pitkää ihmistä mahtuu istumaan autossa peräkkäin. Akku sijaitsee takapenkin alla, jolloin se ei pienennä auton sisätilojen kokoa. Katumaasturiksi korkea rengasmeteli syö kuitenkin muuten hiljaisen hybridin matkustusmukavuutta.

Maasturi sopii monesta muusta hybridistä poiketen myös kärryä vetävälle. Nelivetoisella RAV4:lla saa vetää 1650-kiloista jarrullista peräkärryä. Vetomassa on samaa luokkaa dieselmallin kanssa.

Kenelle sopii?

RAV4:n hybridimalli on selkeästi parhaimmillaan kaupunkiajossa, jolloin sähkömoottorit laskevat auton kulutusta selvästi. Latausmahdollisuuden puute ja pieni akku rajoittavat kuitenkin sähköllä kerrallaan ajettavan matkan muutamaan kilometriin.

Pitkiä matkoja moottoritiellä taittavan kannattaa harkita hybridin sijaan dieselmallia, joka tulee todennäköisesti edullisemmaksi ajaa.

Toyota RAV4 2.5 Hybrid AWD Premium

 RAV4-hybridiä on odotettu – Toyota laajentaa vihdoin mallistoaan. Uutuuden tekniikka on kuitenkin hieman vanhahtavaa, eikä parhaiden kilpailijoiden kulutuslukemiin päästä. Pieniakkuinen hybridi säästää silti selvästi rahaa kaupunkiajossa.

Paljon matkustava pääsee todennäköisesti halvemmalla ostamalla dieselmallin.

 Hinta: 54 245 euroa.

 Yhdistetty kulutus (ilmoitettu): 4,9 l/100km.

 Päästöt (ilmoitettu):

115 g/km.

 Kilpailijoita: Mitsubishi Outlander PHEV, Lexus NX, Toyota RAV4 diesel

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • auto
  • Koeajo
  • Toyota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      Tulli teki rikosilmoituksen entisestä turvallisuuspäälliköstään – epäily: 900 tuntia perusteettomia poissaoloja

    4. 4

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    5. 5

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    9. 9

      Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa

    10. 10

      Bussi ja raitiovaunu törmäsivat Helsingin Kampissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    5. 5

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää