Valikko
Auto

Osto-opas käytetyn auton hankintaan – näin vältät ikävät yllätykset

Moni käytetyn auton ostaja päätyy hankkimaan sian säkissä. Auton voi viedä vaikka kuntotarkastukseen, neuvoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

Käytetyn auton ostamisessa on aina riskinsä, joten ostotapahtumaan kannattaa varautua huolellisesti.

HS kysyi Autoliiton koulutuspäälliköltä Teppo Vesalaiselta, miten autokaupoille kannattaa valmistautua.

Aivan ensimmäiseksi kannattaa muistaa, ettei mene kaupoille yksin ja ilman tietoa.

”Voi ottaa mukaan jonkun, joka oikeasti tietää autoista. Auton voi myös viedä kuntotarkastukseen puolueettomalle taholle, kuten katsastusasemalle tai autopalvelukeskukseen.”

Kuntotarkastusten hinnat vaihtelevat, mutta useimmiten ne ovat Vesalaisen mukaan sadan euron luokkaa.

”Tämä investointi kannattaa etenkin, jos on ostamassa kalliimpaa autoa. Myös myyjän voi saada ylipuhuttua osallistumaan tarkastuskustannuksiin”, Vesalainen sanoo.

Jos myyjä suhtautuu kuntotarkastukseen nihkeästi ja haluaa tehdä kaupat heti, asiasta kannattaa vetää johtopäätökset.

Yleensä etenkin kalliimpi auto on Vesalaisen mukaan turvallisempaa ostaa liikkeestä kuin yksityiseltä, sillä liikkeet antavat usein jonkinlaisia takuita. Ehtoihin kannattaa tutustua tarkasti.

Budjetti luo raamit auton hankinnalle. Jos on ostamassa 3 000 euron autoa, rahalla ei saa uutta ja virheetöntä autoa.

Ajettujen kilometrien määrä kertoo usein paljon.

”Kannattaa ostaa mahdollisimman uusi ja vähän ajettu auto, joka omalla budjetilla on saatavissa. Niin se vain on, että vaikka auto on kuinka hyvin huollettu, kilometrit jättävät jälkensä.”

100 000 kilometriä on hyvä nyrkkisääntö. Se ei useimmiten ole Vesalaisen mukaan vielä katastrofaalinen ajomäärä.

Kannattaa muistaa, että erikoisempaa ja kalliimpaa käytettyä autoa ostaessa myös varaosat ovat erikoisempia ja kalliimpia: Porschen remontti ja muut käyttökustannukset ovat ihan eri hintaluokkaa kuin Toyotan. 15 000 euron Porschen ja 15 000 euron Toyotan lopullinen hinta käyttökustannuksineen saattaa siis olla aivan eri maailmasta.

Siksi erikoisempaa käytettyä autoa ostaessa rahaa kannattaa aina jättää säästöön riittävästi huoltobudjettia varten.

Usein sanotaan, että ei kannata ostaa kolaroitua autoa. Pahiten kolaroidut autot ovat niin sanottuja kaksikilpisiä autoja, eli ne on kolaroitu, minkä jälkeen vakuutusyhtiö on lunastanut ne ja ottanut pois rekisteristä. Sitten joku on ostanut auton autovahinkokeskuksesta, korjannut sen ja rekisteröinyt uudestaan.

Näitä kannattaa välttää, sanoo Vesalainen.

”Kolarikorjauksen on voinut loihtia joku kyläseppä kasaan ansaintamielessä. Silloin auto ei välttämättä ole vastaavan ikäistä kolaroimatonta autoa vastaava. Ainakaan tällaisesta ei kannata maksaa sitä, mitä vastaavista kolaroimattomista pyydetään.”

Kun kaksikilpistä autoa on myymässä eteenpäin, ainakaan autoliikkeet eivät tällaisia autoja mielellään osta.

Muutenkin auton huoltohistorian on syytä olla selvillä. Jos auton huoltokirja on ”hävinnyt”, se voi kertoa siitä, että huolloissa on puutteita.

Joissakin uudemmissa autoissa on sähköinen huoltokirja. Tällöin myyjän tulee pyytää huoltohistoria merkkiliikkeestä ja esittää se ostajalle.

Käytettynä maahantuoduistakin autoista saa huoltotiedot merkkiliikkeen kautta – myös ajalta ennen auton Suomeen tuontia.

Auton ulkopuoli ei ole välttämättä kytköksissä sen toimintaan, mutta se voi kertoa autosta paljon.

”Itse olen äärettömän tarkka, ja etsin uutta vastaavaa yksilöä. Toiset ovat sellaisia, että pienet naarmut eivät haittaa. Kyseessä on vain esteettinen vaurio, jos maali ei ole lohjennut pois.”

Jos maalia on sen sijaan lähtenyt kunnolla pois, riski vauriokohdan ruostumiselle on olemassa.

Auton sisätilat ovat myös esteettinen juttu. Lisäksi joidenkin sisätiloissa olevien seikkojen pohjalta voi päätellä, onko auton ilmoitettu kilometrilukema realistinen.

”Matkamittareita manipuloidaan jonkin verran. Yksi hyvä apu on huoltohistoria. Jos se on aukoton ja uskottava, ollaan melko varmoilla vesillä. Jos vaikka 50 000 kilometriä ajetussa autossa on ihan sileät kytkin- tai jarrupolkimen kumit tai kuljettajan oven saranoissa on kauheasti välystä, herää kysymys, että näinköhän kilometrit pitävät paikkansa.”

Sisätilojen osalta kannattaa varmistaa kaikkien auton sähkölaitteiden toiminta. Jos löytyy vikoja, auton voi ehkä silti ostaa, mutta pitää selvittää, onko tuleva remontti hinnakas.

”Jos ajovalo on pimeä, polttimon vaihdolla selviää. Mutta lämmityslaitteen puhaltimen moottori vaihtotöineen voi olla hyvinkin kallis.”

Kun ostat käytetyn auton, tsekkaa ainakin nämä

Autoliitto kokosi HS:lle käytetyn auton ostajan tarkistuslistan.

Nämä kannattaa pitää mielessä etenkin silloin, kun ostaa auton yksityiseltä myyjältä.

Auton ulkopuolelta:

 Tarkista konepellin, helmojen, lokasuojien ja tuulilasin kunto. Katsele autoa eri kulmista, jotta mahdolliset kolhut paljastuisivat.

 Naarmuja voi löytyä erityisesti puskurien kulmista. Tarkista myös tuulilasi, vanteet ja kynnyskotelot. Ruosteen varalta kannattaa tarkistaa helmat, konepelti ja lokasuojien reunat.

 Kiinnitä huomiota siihen, ovatko renkaat keskenään samanlaisia ja yhtä kuluneita. Jos renkaat ovat huonossa kunnossa, auto voi silti olla ostamisen arvoinen – selvitä siis uuden rengassarjan kustannukset.

Auton sisäpuolelta:

 Ota aistit käyttöön: tuoksuuko autossa tupakka, eläimet, jäähdytinneste, home?

 Tarkista, toimivatko penkin säädöt ja saatko hyvän ajoasennon, missä kunnossa on verhoilu, onko kojelaudan muoviosissa naarmuja.

Koeajossa:

 Varaa koeajoon paljon aikaa. Pyri ajamaan jokainen rengas vuorollaan pienen kuopan yli. Kuuntele, kuuluuko kolinoita.

 Testaa ABS-jarrujen toiminta jarruttamalla sorapinnalla voimakkaasti. Ei riitä, että ABS-järjestelmästä kuuluu ja tuntuu rutinaa, vaan autoa täytyy oikeasti pystyä ohjaamaan jarrutuksen aikana.

 Aja eri nopeuksilla nopeusrajoitusten sallimissa puitteissa.

Dokumentit:

 Selvitä auton huoltohistoria sen huoltokirjasta tai merkkikorjaamolta (sähköinen huoltokirja). Jos auto on ollut lunastuksessa ja se on sen jälkeen korjattu, se on syytä jättää ostamatta.

 Selvitä Trafista, ettei auto ole käyttökiellossa. Tarkista samalla, onko auton ajoneuvovero maksettu ja määräaikaiskatsastus suoritettu.

 Osta auto vain rekisteriin merkityltä omistajalta.

 Huolehdi, että saat myyjältä joko auton voimassa olevan myyntivarmenteen tai rekisteröintitodistuksen ilmoitusosan. Ilmoitusosaan tulee täyttää kaikki tiedot yhdessä myyjän kanssa. Lisäksi siihen on merkittävä luovutuspäivä ja allekirjoitukset.

Moottoritila:

 Tarkasta moottoriöljyn, jäähdytinnesteen ja jarrunesteen määrä.

 Katso, näkyykö vuotojälkiä (nesteitä tai öljyjä).

 Selvitä, onko jakohihnan vaihto ajankohtainen ja mikä on sen kustannus.

Tekniikka

 Kaikkien teknisten laitteiden toimivuus on syytä testata itse.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autokauppa
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    2. 2

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    3. 3

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    4. 4

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    5. 5

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – turmakodissa ei ilmeisesti ollut varoitinta

    6. 6

      Turkisala järkyttyi S-ryhmän turkiskiellosta: ”Kyllä tämä päätös ihmetyttää turkiselinkeinoa ja maaseudun ihmisiä”

    7. 7

      Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

    8. 8

      Perussuomalaisia äänestäneitä on palannut Sdp:n kannattajiksi – hinta on ollut kuitenkin kova

    9. 9

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    10. 10

      Elossa on yhä satojatuhansia ihmisiä, jotka selvisivät keskitysleiriltä – Kuukausiliite kertoo natsien uhrien järkyttävistä kohtaloista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    4. 4

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    5. 5

      Naiset synnyttävät entistä myöhemmin – katso, kuinka moni sinua nuorempi tai vanhempi sai lapsen viime vuonna

    6. 6

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    7. 7

      Yksi atomiaikakauden suurista mysteereistä saattoi saada selityksen – Etelä-Atlantin kaksoisvälähdys oli todennäköisesti salainen ydinkoe

    8. 8

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    9. 9

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    10. 10

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    9. 9

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    10. 10

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    11. Näytä lisää