Valikko
Auto

Singapore määritteli Teslan saastehirmuksi, koska sähkön tuottaminen aiheuttaa päästöjä

Teslan mukaan Singaporen viranomaiset ovat väärässä

Hongkongilainen Tesla Model S:n omistaja Joe Nguyen päätti viedä autonsa kotiinsa Singaporeen käytettäväksi.

Kyseessä on täyssähköauto, joten omistaja odotti saavansa rekisteröinnin yhteydessä hyvitystä: monilla mailla on käytössä kannustimia, joiden myötä päästöttömillä autoilla ajamisesta saa etuisuuksia.

Yllätys oli suuri, kun Singaporen viranomaiset lätkäisivät 15 000 dollarin sakot autolle. Syy: Tesla Model S oli viranomaisten mielestä saastuttava.

Miten se on mahdollista, kun kyseessä on sähköauto, joka ei päästä ajossa tule grammaakaan hiilidioksidia?

Viranomaisten laskelmien mukaan jokainen kilometri Teslalla kuuluttaa 444 wattituntia sähköä.

Ja tämä on asian pihvi: vaikka ajossa ei synny päästöjä, sähkön tuotannossa syntyy. Siksi Tesla sai saastehirmun sakot.

Asiasta uutisoinut BBC otti yhteyttä Teslaan, josta sanottiin, että singaporelaiset ovat väärässä.

Lukema on Teslan mukaan pikemminkin 181 wattituntia per kilometri. Teslan mukaan se on Singaporen taulukoissa puhtain mahdollinen auto ja ansaitsisi pikemminkin etuuksia kuin sakkoja.

Myös BBC kyseenalaistaa Singaporen viranomaisten lukeman ja kertoo, että heidän riippumattomissa –  vaikkakin epätieteellisissä – testeissään kyseinen Tesla-malli vie kilometrillä 207 wattituntia sähköä.

Oli miten oli, mielenkiintoisin seikka on tämä: miten ylipäänsä on mahdollista, että päästötön täyssähköauto lasketaan erityisen saastuttavaksi autoksi?

Sähkö tulee toki töpselistä, mutta ennen töpseliä se on tuotettu jossain. Ja se, miten sähköauton sähkö on tuotettu, määrittää, kuinka vihreä sähköauto todellisuudessa on.

Ilmaston kannalta kun on aivan sama, tulevatko päästöt itse auton ajossa vai jo silloin, kun energiaa tuotetaan voimalaitoksessa.

Esimerkiksi USA:ssa sähköauton todelliset kasvihuonepäästöt – siis sähköntuotanto mukaan lukien – ovat Michiganin yliopiston tohtori Michael Sivakin mukaan keskimäärin noin 130 grammaa per kilometri.

Samalla kaavalla lasketut polttomoottoriauton keskimääräiset päästöt ovat Sivakin mukaan noin 220–255 grammaa kilometrillä.

Sivak johtaa Michiganin yliopistossa hanketta, joka pohtii maailmanlaajuista kestävää liikennettä.

Nyrkkisääntönä BBC:n mukaan on, että mikäli sähköauton energia tuotetaan kivihiilellä, se ei ole lopulta juurikaan saasteettomampi kuin polttomoottoriauto keskimäärin. Millä tahansa muulla tuotettu sähkö vähentää päästöjä huomattavasti.

Jos ajaa supertehokasta Teslaa, se kuluttaa sähköä huomattavasti enemmän kuin pikkuruinen kaupunkisähköauto.

Tällä tavalla ei ole päästöjen kannalta yhdentekevää, minkä tehoinen auto on, vaikka se olisi ajossa täysin päästötön.

Suomalainen sähköautoilija ei ole maailman pahin saastuttaja.

Suomessa tuotettu sähkö oli viime vuonna 79-prosenttisesti hiilineutraalia, eli se ei tuottanut hiilipäästöjä. Tämä hiilineutraali osuus oli tehty joko ydinvoimalla tai uusiutuvilla energialähteillä.

Uusiutuvan energian käyttö on kovasti nousussa ja lähes maa kuin maa on etenkin Pariisin ilmastokokouksen jälkeen tekemässä politiikkaa, jossa energiasta saataisiin vihreämpää.

Esimerkiksi aurinkovoimalla saatetaan jo vuonna 2027 tuottaa kaksikymmentä prosenttia koko maailman energiasta.

Vaikka sähköauto vielä nykyään saattaa olla saastuttaja, se tulee olemaan tulevaisuudessa sitä entistä vähemmän.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tesla
  • Sähköauto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    4. 4

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    5. 5

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    9. 9

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    10. 10

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta