Valikko
Auto

Volkswagenin sähköautosta löytyi vika: Moottori voi sammua kesken ajon

Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen kutsuu sähköautojaan korjaukseen Yhdysvalloissa

Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen kutsuu sähköautojaan korjaukseen Yhdysvalloissa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Korjauskutsu koskee noin 5 200:aa e-Golf-mallista sähköautoa, joista on löytynyt akkuvika, yhtiö kertoo. Autot ovat tulleet myyntiin vuoden 2014 jälkeen.

Akkuihin saattaa yllättäen tulla virtapiikki, jonka seurauksena auton sähkömoottori sammuttaa itsensä. Vika ei kuitenkaan vaikuta esimerkiksi jarruihin tai ohjaukseen. Vian korjaaminen onnistuu akkuohjelmistoon tehtävällä päivityksellä.

Takaisinkutsu koskee vain Yhdysvaltoja.

Viime viikolla Volkswagen joutui tekemään laajempia takaisinkutsuja myös Euroopassa. Viime tiistaina yhtiö kertoi kutsuvansa korjauksiin 177 000 Euroopassa myytyä Passat-merkkistä autoa mahdollisen sähkövian takia.

Päästöskandaalissa ryvettynyt Volkswagen on kertonut panostavansa yhä enemmän sähköautojen kehitykseen.

Lehtitietojen mukaan Volkswagen kehittelisi suurelle yleisölle suunnattua halvan luokan sähköautoa, mutta yhtiö ei ole itse vahvistanut tietoja.

Lue lisää tästä: Volkswagen suunnittelee maailman halvinta sähköautoa

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Volkswagen
  • Sähköauto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    8. 8

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    9. 9

      Verottaja on tutkinut Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin

    10. 10

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    6. 6

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää