Valikko
Auto

Näin helposti auton kilometrimittaria voi manipuloida – ”Valitettavasti näin se taitaa olla”

Auton kilometrimittarin peukalointi onnistuu noin 150 euron hintaisella laitteella, joita kaupitellaan netissä.

Kevät tulee, ja autokuume nousee.

Käydäänpä ikkunaostoksilla autojen nettikaupassa.

Leikitään, että aikeena on ostaa vaikkapa BMW 530 -mallinen auto. Hintaluokkaan vaikuttaa moni asia, mutta selkeästi suurin hintaan vaikuttava seikka on se, kuinka paljon autolla on ajettu.

50 000 kilometriä tai 300 000 kilometriä ajettu auto voivat olla muuten lähes identtisiä, mutta vähemmän ajetulla hinta on helposti tuplasti enemmän kuin enemmän ajetulla.

Tietysti se menee näin, sillä sadattuhannet kilometrit ovat varmasti tehneet auton mekaniikalle hallaa, vaikka päällisin puolin auto voisi olla priimakuntoisen näköinen.

Tämä fakta sekä tietotekniikan kehittyminen avaavat huijarille hyvän bisneksentekomahdollisuuden. Ei tarvita kuin vähän nettihakuja, muutama satanen rahaa ja hieman tietotaitoa, ja sen 300 000 kilometriä ajetun auton hinta nousee parhaimmillaan – tai pahimmillaan – tuhansilla euroilla.

Kyse on auton matkamittarin manipuloimisesta.

Joitain vuosia sitten auton matkamittarin manipuloiminen vaati ammattilaisen kättentyötä, mutta nykyään internetin syövereissä myydään esimerkiksi kiinalaisvalmisteisia laitteita, jotka maksavat Ylen tietojen mukaan halvimmillaan 150 euroa.

HS:lle asian vahvistaa Trafin johtava asiantuntija Erik Asplund.

”Valitettavasti näin se taitaa olla.”

Millaisesta laitteesta sitten on kysymys?

”Se voi olla tietokoneohjelmisto, jossa on mukana sopiva piuha tietokoneelta autoon. Tai sitten kyseessä voi olla OBD-testerin näköinen laite, jolla yksinkertaisesti syötetään haluttu kilometrimäärä laitteeseen ja painetaan nappia.”

Niin helppoa se on, eikä kysymys ole edes rikoksesta.

Auton kilometrilukeman ”ruuvaaminen” on täysin laillista puuhaa, eikä sitä varten tehtyjen laitteidenkaan ostaminen ole mitenkään kriminalisoitu.

Voihan toki olla myös niin, että auton kilometrimittari on vaikkapa hajonnut, ja se joudutaan uusimaan. Uuteen mittariin voi laittaa aiemman kilometrilukeman, tai sen voi aloittaa vaikkapa nollasta. Ihan, miten auton omistaja itse haluaa.

Rikoksesta on kyse silloin, jos auto myydään, eikä kerrota, että mittarilukemaa on manipuloitu.

”Silloin kyse on petoksesta”, Asplund sanoo.

Trafilla ei ole tietoa siitä, kuinka yleistä mittarilukemien manipuloiminen on Suomessa.

”Mutta mitään sellaista tietoa ei ole ainakaan meille tullut tullut, että se olisi mitenkään kauhean laajamittaista Suomessa”, Asplund sanoo.

Asplund veikkaa EU-tason kokemusten perusteella, että auton kilometrilukemaa ryhdyttäisiin sorvaamaan todennäköisimmin silloin, kun auto on noin 3–5 vuoden ikäinen, sen leasing-sopimus on päättynyt ja auto tulee käytettyjen autojen markkinoille.

”Voisi ajatella, että sitä tehdään siellä, missä hyöty on suurin. Eli sitä tehtäneen autoille, jotka ovat vähän ajettuina melko arvokkaita, mutta paljon ajettuina melko edullisia.”

Tällaisia autoja ovat usein vaikkapa premium-luokan autot, joita käytetään usein esimerkiksi työsuhdeautoina.

Mitä sitten kannattaisi tehdä, jos epäilee, että autokandidaatissa saattaa olla manipuloitu kilometrilukema?

”Katsastuksessa kilometrilukemia kerätään ja tiedot on mahdollista saada Trafin kyselypalvelun tai Trafin sopimuskumppanien tarjoamien kyselyjen kautta. Trafin kyselypalvelussa teknisten tietojen kysely, sisältäen kilometrilukemat, maksaa kaksi euroa”, Asplund sanoo.

Aivan uuden auton kohdalla tilanne on kuitenkin mutkikkaampi. Suomessa uusi auto viedään katsastukseen ensimmäisen kerran kolmen vuoden ikäisenä.

Jos auton kilometrilukemaa on manipuloitu ennen sitä, on melkoisen mahdotonta saada asiaa selville.

Olisiko sitten mahdollista saada jonkin sortin salapoliisityön avulla itse selville, onko auton mittarilukemaa manipuloitu?

Ihan ensimmäisenä kannattaa käyttää vanhaa nyrkkisäätöä, kertoo Asplund: jos se vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, näin todennäköisesti on. Jos auto on siis vastaaviin nähden todella halpa, asiassa saattaa olla koira haudattuna.

Kannattaa myös tarkastella auton kuntoa yleisesti tai viedä auto puolueettomaan kuntotarkastukseen

Jos autolla on oikeasti ajettu vain muutama kymmenentuhatta kilometriä, siinä ei pitäisi olla esimerkiksi todella kulunutta sisustaa, ruostetta, paljon epäkunnossa olevia sähkölaitteita, kuluneita polkimen kumeja ja kulunutta ohjauspyörää.

Lisäksi kannattaa tarkastaa auton huoltohistoria joko perinteisestä huoltokirjasta tai sähköisestä huoltokirjasta.

Eikä ole huono idea ottaa selvää, kuka on auton entinen omistaja ja kysyä häneltä, kuinka paljon hän on autoaan ajanut.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autoilu
  • Trafi
  • Petos
  • Tätä on Hesari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Vihjailuja ”kovaäänisistä petipuuhista” ja väitteitä laittomuuksista – Suomeen kesällä rantautunut pilapuhelusovellus koettelee häirinnän rajoja

    5. 5

      Härkäpapua viljellään jo yhtä paljon kuin perunaa, mutta kesä on vähentänyt Härkiksen ja Nyhtökauran menekkiä – nyt niitä voi löytää jo kaupan alelaareistakin

    6. 6

      Pankit kaikkoavat Lontoosta brexitin takia – Bank of America siirtää toimintojaan Dubliniin

    7. 7

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    8. 8

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    9. 9

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    10. 10

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    10. 10

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää