Auto

Liikemies Mohammed Al-Fayedin entinen auto viettää vanhuudenpäiviään Suomessa

Helsinkiläinen Pentti Elo hankki Maserati Merakin mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen. Kyseisen autoyksilön ensimmäinen omistaja oli liikemies Mohamed Al-Fayed.

Maserati perustettiin Italian Bolognassa vuonna 1914. Se on kolmesta suuresta italialaisesta urheiluautomerkistä vanhin. Ensimmäinen Ferrari valmistui vuonna 1947 ja Lamborghini aloitti autotuotantonsa 1960-luvulla.

Maserati Bora esiteltiin yleisölle ensi kertaa vuonna 1971. Auton ulkomuoto oli Italdesign-muotoilutoimiston käsialaa ja autoa liikutti väkevä V8-moottori. Bora jatkoi elämäänsä samassa korimallissa myöhemmin Merak-nimellä. Autoon oli ilmestynyt pienet takaistuimet ja voimanlähteeksi oli vaihdettu V6.

Helsinkiläinen Pentti Elo hankki oman Merakinsa mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen. Kyseisen autoyksilön ensimmäinen omistaja oli liikemies Mohamed Al-Fayed. Hän osti autonsa syntymämaastaan Egyptistä. Al-Fayed muistetaan muun muassa Pariisin Hotel Ritzin ja Lontoon Harrods-tavaratalon omistajana.

Al-Fayen-nimi yhdistyy myös Britannian kuninkaallisiin. Mohammed Al-Fayedin poika, Dodi Al-Fayed menehtyi vuonna 1997 auto-onnettomuudessa yhdessä prinsessa Dianan kanssa. Isä Al-Fayed omisti parin automuseon verran loistoautoja. Traagisen onnettomuuden jälkeen hän päätti luopua muutamasta autosta, jotka toivat eniten mieleen hänen poikansa.

Yksi noista autoista päätyi Pentti Elon autotalliin. Elon hyvä ystävä toimi F1-kuljettaja Gerhard Bergerin helikopterinkuljettajana. Hänellä oli siis sisäpiirin tietoa kiinnostavista autouutisista.

Pentti Elo oli harrastanut autoja koko ikänsä ja mielessä oli jo pitkään pyörinyt ajatus italialaisen, keskimoottorisen urheiluauton hankinnasta.

Ystävän kautta kiirinyt tieto Al-Fayedin auton myyntiin tulosta sai mieheen vauhtia. Rahat auton hankintaan oli haalittava kokoon keinolla millä hyvänsä. Iso osa Elon omaisuudesta meni myyntiin ja pian Merakia laivattiin koto-Suomeen.

"Minulla on alkuperäiset, Al-Fayedin nimissä olevat rekisteröintipaperit sekä alkuperäiset rekisterikilvet", Elo valaisee auton omistushistoriaa.

Tämä harvinainen autoaarre on omistajansa pitkän autoharrastusuran ehdoton kruunu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autotallien aarteet
  • Harrasteautot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    3. 3

      Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

    4. 4

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    5. 5

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    6. 6

      Teslan kohtalonhetket ovat käsillä – Ensimmäiset käyttäjät saavat ”kansan sähköauton” Model 3:n lauantaina

    7. 7

      Tämä viikko teki selväksi, kuinka hankalaa Ruotsia on johtaa nykyisellä tavalla

    8. 8

      Festareiden silmiinpistävät: Hippi-Arto, 65, joka tanssii, vaikka ystävät ovat kuolleet huumeisiin

    9. 9

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    10. 10

      Tämä oli nyt tässä, tai sitten ei – Trump vihjasi, että Obamacare voisi vielä kaatua likaisen tempun avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    8. 8

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    9. 9

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    10. 10

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää