Valikko
Auto

Ei päästöjä, ei öljyvuotoja – näin sähköauton katsastus eroaa polttomoottoriauton katsastuksesta

Sähköautojen ja polttomoottoriautojen katsastuksessa on yksi merkittävä ero, joka säästää rahaa. Sähköautoilija pitää sähköautovalmistajien huolto-ohjelmia rahastuksena.

Sähköautot ovat yleistyneet Suomessa pikku hiljaa, mutta katsastusasemilla niitä ei ole vielä juurikaan nähty.

”Viime vuoden osalta puhutaan meillä kymmenistä kappaleista”, sanoo Suomen suurimman katsastusketjun A-Katsastuksen tekninen johtaja Hannu Pellikka.

Sähköautojen määrä on kasvanut parina viime vuonna nopeasti, mutta silti niitä on Suomen teillä vasta noin 700 kappaletta.

Näistä autoista suurin osa on ostettu alle kolme vuotta sitten, joten niitä ei ole ollut vielä pakko viedä katsastukseen. Henkilöauton katsastus on suoritettava ensimmäisen kerran viimeistään kolmen vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä. Sen jälkeen auto saa katsastusvapaan vuoden, minkä jälkeen katsastus on suoritettava vuosittain.

Miten sähköauton katsastus sitten eroaa perinteisen polttomoottoriauton katsastuksesta?

Suurin ero on päästömittauksissa.

Polttomoottoriautolle on katsastuksessa tehtävä maksullinen päästömittaus, mutta sähköautolle ei.

”Sähköautojen rakenteet ovat aika lailla vastaavia kuin polttomoottoriautoissa. Päästömittausta lukuun ottamatta katsastustarkastus on suurin piirtein samanlainen”, Pellikka sanoo.

Päästömittaus jaetaan kahteen osaan. On OBD-testi sekä pakokaasumittaus.

OBD-testissä tarkastetaan, onko auton vikamuistissa jälkiä päästöihin vaikuttavista vioista. Jos tällaisia löytyy, tulee hylkäys. Tämä testi on pakollinen kaikille vuoden 2001 jälkeen rekisteröidyille autoille.

Paitsi sähköautoille, mikä tekee niiden katsastuksesta halvempaa.

Sähköautoja on katsastettu vasta niin vähän, ettei niistä löytyviä vikoja voi verrata polttomoottoriautoista löytyviin vikoihin, Pellikka sanoo. Mitään erityistä ei ole Pellikan mukaan vielä tullut esiin.

”Toki sähköautojen osalta katsotaan sitten silmämääräisesti sähköliitäntöjen, sähköjohtojen ja akkujen kiinnityksiä. Sähköautojen myynnin mahdollisesti kasvaessa voi olla, että teemme jotain merkki- ja mallikohtaisia ohjeistuksia.”

Kun katsastustietoja ei ole, kysytäänpä sitten sähköauton omistajalta, millaista huoltoa sähköauto on vaatinut.

Autoelektroniikan lehtori ja sähköautoilun puolestapuhuja Vesa Linja-aho ajaa Teslalla, joka on niin uusi, ettei sekään ole vielä käynyt katsastuksessa.

Sähköauton huoltaminen on monella tapaa vaivattomampaa kuin polttomoottoriauton, Linja-aho sanoo.

”Esimerkiksi öljynvaihtoa ei luonnollisesti tarvita. Ja itse moottorissa ei ole juurikaan kuluvia osia samalla tavalla kuin polttomoottoriautossa.”

Linja-aho uskoo, että sähköautolla voisi posotella melkoisen määrän kilometrejä täysin ilman huoltoja, jos nikseen tulisi.

”Olisi mielenkiintoista tehdä testi, että kuinka pitkään sillä sähköautolla voisi ajaa huolloitta. Veikkaan, että 200 000 kilometriä menisi kevyesti, kunhan mitään akuuttia ei hajoaisi.”

Sen sijaan kritiikkiä Linja-aho antaa joidenkin sähköautonvalmistajien hänen mielestään ylimitoitetuista varotoimenpiteistä ja huolto-ohjelmista.

”Pitäähän niidenkin tehdä bisnestä. Esimerkiksi Teslan huoltoväli on yksi vuosi ja hinta 500–800 euroa, ja siinä on kärjistäen sanottuna vähän rahastuksen makua. Ohjauskulmien säädön ymmärrän, kun auton tehot ovat hulppeat, mutta esimerkiksi sähkö-Volkkarin huoltoväli on 2 vuotta tai 30 000 kilometriä ja hinta pari sataa. Nissan Leafin merkkihuolto pyörii samoissa hinnoissa.”

Linja-aho uskoo, että mikäli sähköautot yleistyvät kovasti, katsastusasemat tulevat muuttamaan hinnoittelupolitiikkaansa.

Nyt katsastusasemat markkinoivat palveluitaan esimerkiksi näin: ”Tarjous! Katsastus nyt vain 29 euroa plus mahdolliset päästömittaukset!”

Kun päästömittaukset on käytännössä lähes aina tehtävä, katsastumaksu voi nousta helposti esimerkiksi 70 euroon.

”Tulevaisuudessa se menee varmaan niin, että sitten mainostetaan vaan yleisesti katsastusta vaikkapa 50 euron hinnalla. Tai sitten on erikseen tavallinen katsastus 29 euroa plus päästömittaukset, ja sähköauton katsastus 50 euroa”, Linja-aho sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sähköauto
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    8. 8

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    9. 9

      Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää