Auto

Tällaisilla autoilla Suomessa ajetaan: Idässä kulkupelien keski-ikä jopa kaksinkertainen etelään verrattuna

HS selvitti autojen keski-iät eri puolilla Suomea.

Espoolainen Mehmet Uykun on ajanut Kauniaisissa kauppakeskuksen pihaan ihmeen. Se on musta BMW-merkkinen auto, joka kiiltää, kuten tuliterällä autolla on tapana.

Ihmeellisen BMW X-Drive 320D:stä tekee se, että auto on upouusi. Sellaiset ovat Suomessa harvassa: Suomen henkilö­autojen keski-ikä on Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tuoreimpien tilastojen mukaan 11,3 vuotta.

Mustan Bemarin vieressä seisova Uykun hätkähtää, kun kuulee autojen keski-iästä.

”Ei voi olla totta. Mutta niin se vain on, että suomalaisella ei ­taida olla oikeutta ajaa hienolla autolla. Ruotsissa tilanne on ihan toinen”, Uykun sanoo. Hän on asunut Suomessa 27 vuotta ja pyörittää Espoossa ravintolaa.

Toisenlainen tilanne on tavallaan myös Kauniaisissa, sillä siellä ajetaan Suomen keski-iältään nuorimmilla autoilla.

”Ai. No kuinka vanhoja autot ovat täällä?” Uykun kysyy.

Kauniaisissa autot ovat keskimäärin 8,1-vuotiaita.

”Älä, niin vanhoja! En olisi ­uskonut. Itse vaihdan kolmen vuoden välein, mutta se johtuukin siitä, että olen yrittäjä ja tienaan vähän enemmän.”

Yukun arvelee, että suoma­laiset ostaisivat enemmän ja ­uudempia autoja, jos autovero olisi täällä järkevämpi.

”Muissa Euroopan maissa auto on kuin roska, jonka voi heittää pois. Täällä et voi heittää, koska autovero on niin korkea.”

Uudempia autoja Suomen teille haluaisi myös Trafin tietojohtaja Juha Kenraali. Siihen on monia syitä.

”Uudet autot ovat turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä. Uusien autojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö on pudonnut noin viisi grammaa joka vuosi. Yksittäisen auton kannalta se ei tarkoita hirveästi, mutta koko autokannassa se tuntuu.”

Suomen autokanta on eurooppalaiseen tasoon verrattuna vanhaa. Euroopan autonvalmistajien liiton ACEA:n tilastojen mukaan vuonna 2014 autojen keski-ikä Euroopassa oli 9,8 vuotta.

”Jos vertaamme Suomea EU-maihin ja muihin Suomen kaltaisiin maihin, kuten Skandinavian maihin ja esimerkiksi Saksaan, meidän autokantamme on keskimäärin pari vuotta vanhempaa”, Kenraali sanoo.

Autojen keski-iät eroavat suuresti myös eri puolilla Suomea. Kun pääkaupunkiseudulla ajellaan keskimäärin alle kymmenen vuotta vanhoilla autoilla, Itä-Suomessa körötellään 14–15-vuotiailla autoilla.

Esimerkiksi Outokummussa henkilöautojen keski-ikä on Trafin maaliskuun lopun tietojen mukaan 15 vuotta.

Sama keski-ikä on autoilla Karvian kunnassa Satakunnassa. Keski-ikätilaston ykköspaikka ei yllätä Tero Raitaluomaa, joka pyörittää autokorjaamoa Karvialla, noin kilometrin päässä kunnan komeasta puukirkosta.

Trafin tilastojen mukaan Karvialle on rekisteröity 1 477 henkilöautoa, joiden pitkässä iässä myös Raitaluoman korjaamolla on ollut osansa.

”No onhan se saavutus sekin. Tosin voisihan niitä hommia enemmänkin olla”, hän sanoo.

Viitisen vuotta autokorjaamon puikoissa ollut Raitaluoma uskoo, että uuden auton osto on monelle liian kallis investointi.

”Ei tämä maailman tilanne kauheasti helpota. On kovaa aikaa, joten ihmiset ajavat olemassa olevilla. Näissä vanhoissa autoissa on usein mekaanisia vikoja, kun uusissa on sitten sähköpuolen juttuja ja vikakoodien poistoja”, Raitaluoma kuvailee.

Jotta Suomen autokanta alkaisi nuortua, Suomessa pitäisi rekisteröidä vuosittain yli 150 000 uutta henkilöautoa, Autoalan tiedotuskeskus laski viime vuonna.

Siitä ollaan kaukana, sillä viime vuonna uusia autoja myytiin yhteensä 109 000 kappaletta. Luku oli parempi kuin edellisenä vuonna, jona myynti jäi 3 000 autoa alemmas.

Myyntiä piristi erityisesti romutuspalkkiokokeilu, sanoo Trafin Kenraali.

Vuoden loppuun kestäneen kokeilun kautta Suomen teille tuli noin 8 000 uutta autoa. Trafin tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia näistä autoista olisi jäänyt hankkimatta ilman kokeilua.

Romutuspalkkiokokeilun tarkoituksena oli uudistaa Suomen autokantaa. Kokeilussa uudesta autosta sai 1 500 euron alennuksen, kunhan ostaja vei samalla vanhan autonsa romutukseen.

Romutuspalkkiokokeilun yhteydessä romutettujen autojen keski-ikä oli 18,6 vuotta. Kokeilun jatkosta ei ole tietoa.

”Jatko vaatisi poliittisen päätöksen. Trafi näkee nämä tulokset myönteisinä ja rohkaisevina”, Kenraali sanoo.

Tuli kampanjalle jatkoa tai ei, autoala uskoo, että tästä vuodesta tulee autokaupan kannalta edellistä parempi. Autoala ennustaa, että tänä vuonna autoja kävisi kaupaksi 112 500 kappaletta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autot
  • Trafi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    3. 3

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    4. 4

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    5. 5

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    6. 6

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    7. 7

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    8. 8

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    9. 9

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    10. 10

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää