Valikko
Auto

Aurinko paistaa ja avoauto pitäisi saada, mutta onko siinä mitään järkeä?

Avoautoa ostaessa järkisyyt eivät ole päällimmäisenä mielessä

Helsinkiläinen Harri Kukkaro, 32, myi vähän aikaa sitten Mercedes-Benz CLA -autonsa, koska se tuntui tarpeettomalta.

Kukkaro asuu Helsingin keskustassa ja työpaikkakin on kantakaupungissa, joten auton omistaminen ei tuntunut järkevältä.

Kunnes iski autokuume. Ja silloin järki ei ole päällimmäisenä mielessä.

”Minulle auto ei ole järkiostos, koska ei sillä tule kuitenkaan paljoa ajettua. Mutta kun ei oikein ilmankaan osaa olla.”

Kukkaro meni nettikauppaan ja alkoi käydä läpi vaihtoehtoja. Kuuden tunnin päästä oli selvää, minkä auton Kukkaro valitsisi.

Selvää oli myös se, että auton pitäisi olla ehdottomasti avoauto.

Kun aurinko paistaa, monella herää sama ajatus kuin Kukkarolla: avoauto alkaa houkuttaa.

Avoauton valitsee yleensä ihminen, jolle auto on muutakin kuin pelkkä liikkumisväline paikasta toiseen. Avoautossakin voi silti olla mukana järkiaspekti, kertoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

”Aivan viime vuosituhannen lopulla ja tälle vuosituhannelle siirryttäessä tuli Suomen markkinoille myyntiin muutamilta automerkeiltä kovakattoisia avoautoja, joita näkee ympärivuotisessa käytössä.”

Eikä kangaskattokaan itse asiassa nykyautoissa ole esteenä talvikäytölle. Ne kestävät hyvin lumikuorman, ja autot pysyvät useiden medioiden koeajojen perusteella lämpiminä todella hyvin pakkasillakin. Lue lisää tästä HS:n jutusta, jossa testattiin avokattoisen Mazdan MX-5:n talviominaisuuksia.

Kangaskattojen ominaisuuksien parantuminen on saanut autonvalmistajat taas panostamaan niihin. Pienen kovakattoisen buumin jälkeen nimittäin näyttää siltä, että kangaskatto tekee paluuta.

”Suuntaus on muutamilla merkeillä ollut taas takaisin kohti kangaskattoja. Syitä on useita: kangaskatto ei lohkaise tavaratilasta yhtä paljon tilaa, se on varmasti edullisempi toteuttaa ja on myös rakenteeltaan kevyempi. Useinhan avoauto painaa jonkin verran vastaavaa umpiautoa enemmän, niin jännältä kuin se tuntuukin”, Vesalainen kertoo.

Suomi on edelleen ilmastollisista syistä avoautojen kehitysmaa, mutta nykyään niitä alkaa näkyä enenevissä määrin etenkin kesällä.

Vesalaisen mukaan harrasteavoautojen määrä alkoi lisääntyä Suomessa, kun käytettyjen autojen maahantuontibuumi Euroopasta alkoi.

Myös ajokorttilainsäädäntö saattaa vaikuttaa avoautojen suosion kasvuun, Vesalainen kertoo.

”Moottoripyöräkortin hankkimisesta on nykyään tehty niin monimutkaista ja kallista. Tiedän tapauksia, joissa moottoripyöräkortin ja moottoripyörän hankintaa harkinnut onkin päätynyt kustannussyistä valitsemaan avoauton. Avoautollakin saa tukan lepattamaan ja pääsee nauttimaan vastaavasta vapaudentunteesta.”

Niin. Vaikka avoauto voi olla järkiostoskin, varmasti suurin osa – kuten Kukkarokin – haluaa ostaa sellaisen ihan muista kuin järkisyistä.

Hän ei aio käyttää autoaan kuin kesäisin, joten siinä mielessä talviominaisuuksia ei tarvitse edes miettiä.

”Onhan se kiva, kun on se vapauden tunne”, Kukkaro sanoo.

Mikä tahansa avoauto ei kuitenkaan kelpaisi. Kukkaron ikkunaostosten kolme finalistia olivat kaikki vähän vanhempia, saksalaisia autoja. Budjetti, eli 10 000–20 000 euroa asetti raamit vuosimallille, ja estetiikka sekä tehovaatimukset muille seikoille.

”Lopulta jäljellä olivat Mersun CLK, Audin A4 Cabriolet ja BMW 330. Audi on vähän tylsä ja Mersuissa tehokkaammat mallit maksavat aika paljon. Sitä paitsi lopulta se BMW on noista myös hienoin.”

Vähän piti miettiä järkitekijöitäkin. Vaikka Kukkarolla ei ole lapsia, kaksipaikkainen auto ei tullut kysymykseen.

”Se on jo niin epäkäytännöllinen. Jos vaikka lähtee mökille, niin aiempaan Mersuunikaan ei meinanneet mahtua omat ja etenkään kihlatun tavarat.”

Onko käytettyä avoautoa ostaessa syytä pitää mielessä joitain erityisiä asioita verrattuna tavalliseen katolliseen autoon?

”On syytä tutkia huolellisesti katon toiminta eli avata ja sulkea katto koeajon aikana useampaan kertaan. Mikäli kattomekanismi ei toimi jokaisella yrityksellä moitteettomasti, on syytä harkita siirtymistä seuraavaan yksilöön. Kiinnitä myös huomiota katon kuntoon, mahdollisiin reikiin, haurastumiin tai halkeamiin sekä muovisen takaikkunan kuntoon”, Vesalainen ohjeistaa.

Rikkinäisellä katolla varustettuja autoja ei kannata ostaa, sillä katon korjaaminen voi tulla todella kalliiksi.

Katto on myös herkkä hajoamaan. Esimerkiksi yleinen virhe on avata katto silloin, kun tavaratila on liian täynnä. Silloin katto ei enää mahdu suunnitellusti taittumaan sinne.

”Tavaratilan pienuus on yllättänyt monen avoauton vuokraavan turistin. Tavaratilassa on joissakin avoautoissa paljon vähemmän tilaa silloin, kun katto on taitettu alas”, Vesalainen kertoo.

Mikäli säilyttää autoaan talven ajan poissa liikennekäytöstä, sille olisi hyvä varata lämmin talli, jossa on hyvä ilmanvaihto. Silloinkin kattoa on hyvä käydä availemassa kerran kuussa, jotta sen mekanismit eivät jäykisty.

”Itse hankkisin avoauton, jossa on nahkaverhoilu. Vaikka nahka kuumeneekin auringossa, se on huomattavasti kangasverhoilua helpompi pitää puhtaana. Esimerkiksi linnunulosteen pyyhkiminen onnistuu nahkapinnalta helposti siinä, missä kangaspenkki vaatii verhoilupesun”, Vesalainen kertoo.

Kukkaro on siinä mielessä huonoon aikaan liikkeellä, että juuri nyt avoautot ovat hinnoissaan, Vesalainen kertoo.

”Vuodenaika vaikuttaa jonkin verran avoautojen hintaan. Jos haluaa tehdä hyvät kaupat, ostaminen kannattaa ajoittaa syksyyn, jolloin moni myy harrasteavoautonsa edullisesti säilytystilan puuttuessa. Myyminen puolestaan on järkevää ajoittaa kevääseen, jolloin kysyntää on enemmän.”

Mutta kun autokuume iskee, sitä ei buranalla pysty hoitamaan. Eikä tässä nyt alun perinkään ollut kyse mistään järkiasioista, Kukkaro sanoo.

”Jos ajaisin 30 000 kilometriä vuodessa, asia olisi ihan toinen. Mutta kun sillä autolla tuskin tulee ajettua kovin paljoa ja vain kesäisin, niin ei se mikään järkiostos ole.”

Noin viikko haastattelun jälkeen Kukkaro osti jo auton. Hän kirjoitti Facebookissa:

”Autokuume voitti taas… Kesäauto hankittu”

Kukkaro päätyi kuin päätyikin siihen 330-malliseen, vuoden 2002 BMW-merkkiseen autoon, kuten oli uhkaillut. Hinta-laatu-suhde sekä moottorin äänet ja tehot olivat ratkaisevassa asemassa. Auto oli myös verrokkeihin verraten sisältä hyvässä kunnossa.

”Harmi, että nokan BMW-logo puuttuu, mutta lähettävät sen postissa jälkeenpäin. Mustan olisin halunnut, mutta tumman sininen ei ollut yhtään hullumman näköinen paikan päällä katsottuna”, Kukkaro kertoo.

Ja tältä autokuumeen seuraus näyttää:

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autoilu
  • Kesä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    3. 3

      Eläinsuojelu­yhdistyksessä kohdeltiin kaltoin ihmisiä – neljää epäillään työturvallisuus­rikoksesta

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    8. 8

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    9. 9

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    10. 10

      KHO: Talonomistajaa ei voi pakottaa liittymään viemäriverkkoon vain siksi, että sellainen on olemassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    5. 5

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    10. 10

      Kännykkä ja laukauksia muistuttaneet äänet saattoivat vaikuttaa australialaisen joogaopettajan ampumiseen Minneapolisissa – Naisen ampunut poliisi ei ole suostunut kuulusteluihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    9. 9

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää