Valikko
Auto

Suomalaismiehen ruokarekka kiinnostaa nyt maailmalla – poliisit syynäsivät ratsiassa lähes tunnin

Ruokarekan sydän on 400-kiloinen uuni. Sami Revon ruokarekasta tuli kansainvälinen uutinen, kun Mercedes-Benz huomasi auton.

Mercedes-Benzin Unimog on järeä kuorma-auto, joka selviää lähes maastosta kuin maastosta. Unimogin ratissa nähdään usein sotilaita ja maanviljelijöitä, mutta nyt sellaisella ajaa myös suomalainen ruokavalokuvaaja Sami Repo.

”Olen aina halunnut Unimogin, koska se on autojen auto. Se kestää eliniän.”

Repo osti Unimogin viime vuonna ja rakensi siitä ruokarekan. Ruokarekkakonsepti tuntui luontevalta harrastukselta ruokavalokuvaajalle, joka oli työnsä kautta oppinut tuntemaan lähes kaikki Suomen kokit ja ehtinyt kokea ruoan parissa melkein kaiken.

Mitä ruokarekan rakentaminen vaati?

”Hulluutta se vaati”, Repo sanoo.

Unimogin tuunaaminen ruokarekaksi vaati työtä viisi päivää viikossa aamusta iltaan muutaman kuukauden ajan. Piirustuksia ei etukäteen juuri ollut, vaan Unimogin selkään nostettava keittiökontti syntyi Revon sanojen mukaan kuin taideteos.

”Ei taidemaalarikaan tee etukäteen suunnitelmia”, Repo sanoo.

”Kaikki keittiön sisällä on tehty käsin, vesipadat, uunit, uunien jalat ja putkistot. Ne ei todellakaan ole mistään katalogista.”

Kontin keskellä on erityisvalmisteinen 400-kiloinen uuni, joka on tuotu Espanjasta. Vierestä löytyvät keittiön työtilat, allas, kaasuhella ja kuparinen vedenkeitin.

Kun kaikki on omin käsin tehty, Revon piti tehdä myös paljon paperitöitä, jotta auto ei rikkoisi mitään lakipykäliä.

”Onneksi kerran poliisit pysäyttivät minut ja tekivät autolle laajan ratsian. Kutostiellä käytiin poliisien kanssa 50 minuutin keskustelu, jossa poliisi yritti saada minut kiinni kaikesta, mistä keksivät, mutta eivät saaneet. Kaikki on tehty millilleen oikein.”

Revon rakentama keittiö-Unimog herätti myös Mercedes-Benzin huomion. Viime viikolla saksalaisvalmistajan omistava Daimler julkaisi Revon Unimogista kansainvälisen lehdistötiedotteen, jossa autoa esitellään laajasti.

Monet kansainväliset mediat tekivät tiedotteen pohjalta uutisia, joissa keittiörekka nähdään jatkumona suomalaiselle hulluudelle: ”Suomalaiset on tunnettu epätavallisena pohjoisena kansana, joilla on omituisia tapoja”, Daimlerin tiedote kertoo ja listaa omituisiksi tavoiksi Suomessa järjestettävät saunomisen ja marjanpoiminnan mestaruuskisat.

Sami Repo kertoo saaneensa ulkomailta yhteydenottoja, joissa ollaan kyselty, voisiko hän rakentaa heillekin vastaavan auton.

”Totta kai voisin, jos tilauksia tulee.”

Tällä haavaa Unimog sijaitsee Simpeleellä Etelä-Karjalassa, jossa Repo viettää noin kolmasosan vuodesta. Ruokarekka lähtee liikkeelle tilausten perusteella. Seuraava keikka on Kumpulan kyläjuhlilla Helsingissä.

”Unimogin keittiössä pystyy tekemään ihan mitä tahansa. Seitsemän ruokalajin illallisesta hampurilaisiin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    6. 6

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    7. 7

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    8. 8

      Ranskalaislaulaja menehtyi kesken konsertin – Kuolinsyyksi epäillään voimakkaan sähköiskun aiheuttamaa sydämenpysähdystä

    9. 9

      Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

    10. 10

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    5. 5

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    6. 6

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    7. 7

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    8. 8

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    9. 9

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    10. 10

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää