Valikko
Auto

Muutaman minuutin hommalla voi säästää kympin kuussa polttoainekuluissa – puolet autoilijoista unohtaa renkaiden hoidon

Rengaspaineet kannattaa tarkistaa kerran kuussa. Väärillä rengaspaineilla polttoaineenkulutus kasvaa.

Sen voi kirjoittaa vaikka kalenteriin jokaisen kuukauden ensimmäisen päivän kohdalle: tarkista rengaspaineet.

Moni ei tarkista, sanoo Autonrengasliiton kampanjapäällikkö Risto Keskiruokanen.

”Kesärengastutkimuksen mukaan puolet autoilijoista ei tee renkaille mitään sen jälkeen, kun ne on vaihdettu vaikka silloin huhtikuussa. Jos niille ei mitään tehdä, niin ei ne paineetkaan ole oikein”, Keskiruokanen sanoo.

Keskiruokasen mukaan kuukausittainen tarkistus riittäisi. Rengaspaineet voi tarkistaa huoltoasemilla ilmaiseksi. Tieto oikeista rengaspaineista löytyy esimerkiksi auton käyttöohjekirjasta.

Keskiruokanen sanoo, että kun suomalainen autoilija tuntuu aina puhuvan polttoaineen hinnasta, tässä olisi helppo kikka vähentää polttoainekuluja.

”Laskimme, että jos ajaa 30 000 kilometriä vuodessa, oikeilla rengaspaineilla pystyy säästämään kymmenen euroa kuukaudessa polttoainekuluissa.”

Rahanmenoa tulee myös siitä, että liian alhaisilla paineilla ajava kuluttaa renkaansa nopeammin huonoon kuntoon. Alhaiset paineet nimittäin syövät rengasta enemmän kuin asianmukaiset paineet.

Myös liian kovat paineet ovat huono juttu, sillä silloin renkaat eivät ole turvallisimmillaan. Mutta liian kovat rengaspaineet ovat Keskiruokasen mukaan harvinainen ongelma.

Toinen suuri ongelma suomalaisten autoilijoiden renkaissa on niiden huono kunto.

Renkaiden kuntoa tarkastellaan juuri nyt käynnissä olevassa Rengasratsia 2016 -kampanjassa, joka jatkuu perjantaihin asti.

Kampanjassa poliisit pitävät ratsioita, joissa pysäytellään autoja, ja Autonrengasliiton edustajat tekevät renkaille mittauksia. Lisäksi Autonrengasliiton edustajat ohjeistavat kuskeja.

Keskiruokanen oli maanantaiaamupäivänä Nordenskiöldinkadulla ratsiassa.

”Vielä ei ole tullut kuin muutama, jolla on ollut renkaat huonossa kunnossa. Mutta mielenkiintoista on se, että mittaajat kysyvät aina ennen tuloksen kertomista, mitä kuski itse kuvittelee renkaidensa kunnosta, ja kyllä kuskit usein kuvittelevat ajavansa paremmilla renkailla kuin todellisuudessa ajavat.”

Poliisi on Keskiruokasen mukaan linjannut, että yhdellä sakkorenkaalla varustettu kuski saattaa selvitä huomautuksella tai rikesakolla, mutta jos kaikki renkaat ovat laittomia, rapsut ovat isommat.

Keskiruokasen mukaan 75 prosenttia huonoilla renkailla ajavista ei ole tietoinen asiasta. Tämä on ongelma, sillä huonoilla renkailla – vaikka ne olisivat lainmukaiset 1,6 millin urasyvyydellä varustetut – ajavat ovat riski etenkin sadekelillä.

”Neljän millimetrin urasyvyys on vielä ihan hyvä, silloin rengas toimii vielä hyvin. Mutta sen jälkeen renkaan ominaisuudet romahtavat.”

Keskiruokasen mukaan vesikelillä huono rengas lähtee vesiliirtoon 10–20 km/h alemmilla tuntinopeuksilla kuin hyvä rengas.

”Se on ongelma, jos ajetaan vesikelillä 80 km/h liikennevirran mukana. Olisi hyvä tiedostaa, missä kunnossa renkaat ovat.”

Tekniikan Maailma -lehti julkaisi hiljattain testituloksen, jossa oli mitattu kesärenkaiden ja talvirenkaiden eroja kesäkelillä.

Tulokset olivat sen verran hätkähdyttäviä, että lehden päätoimittaja Reijo Ruokanen kysyi pääkirjoituksessa, pitäisikö kitkarenkaat ja nastattomat nastarenkaat kieltää kesäkelillä. Tällä hetkellä talvirenkailla (kunhan niissä ei ole nastoja) saa ajaa kesällä.

Hyvä, 8 mm urasyvyydellä varustettu kitkarengas oli vesikelillä huonompi kuin 2 mm urasyvyydellä varustettu – eli erittäin kulunut – kesärengas.

”Se talvirenkaan kumiseos on vain sellainen, että vesikelillä se on huono. Se on vaarallinen”, Keskiruokanen sanoo.

Autonrengasliiton mukaan renkaat ovat riskitekijänä noin joka seitsemännessä henkilö- tai pakettiauton aiheuttamassa kuolonkolarissa.

Rengasonnettomuudet ovat kuitenkin vähentyneet viime vuosina. Autorengasliiton mukaan vuonna 2014 tapahtui 14 renkaisiin liittyvää kuolonkolaria, kun niitä on ollut 2000-luvulla vuosittain keskimäärin 30.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autoilu
  • Liikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    4. 4

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Sdp saamassa ison vaalivoiton Vantaalla – vasemmisto­puolueille ja vihreille jopa enemmistö valtuustossa

    7. 7

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    8. 8

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    9. 9

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    10. 10

      Väkiluku kasvaa nyt vierailla kielillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää