Valikko
Auto

Renaultin suuri sähköyllätys ja kaikkien mopoautojen kuningas – HS seuraa Pariisin autonäyttelyä

Pariisi. Pariisissa alkaa tällä viikolla suuri autonäyttely, jossa maailman suurimmat autonvalmistajat pullistelevat lihaksiaan ja esittelevät uusia autojaan.

Pariisi. Pariisissa alkaa tällä viikolla suuri autonäyttely, jossa maailman suurimmat autonvalmistajat pullistelevat lihaksiaan ja esittelevät uusia autojaan.

Näyttely avautuu yleisölle lauantaina, mutta HS seuraa messujen antia paikan päällä torstaina ja perjantaina, kun näyttely on auki lehdistölle.

Pariisissa esiin ovat nousseet etenkin sähköautot, kun sekä Volkswagen että Mercedes-Benz esittelivät sähköiset konseptiautonsa.

Lisäksi esimerkiksi Opel esitteli 500 kilometrin toimintasäteellä varustetun Ampera-e:n ja Renault 300 kilometrin toimintasäteellä varustetun Zoen.

Tarjolla oli kuitenkin myös paljon muuta. Tässä poimintoja messujen tarjonnasta torstailta:

Sähköinen yllätys Renault Zoe

Yksi Pariisin autonäyttelyn yllätyksistä oli Renaultin uudistunut sähköauto Zoe, jonka toimintasäteeksi lupaillaan 400 kilometriä.

Auto on tulossa myös Suomen markkinoille.

Uusi Nissan Micra

Japanilainen Nissan esittelee Pariisissa uutta Nissan Micraa. Viidenteen sukupolveensa ehtinyt pikkuinen Micra on saanut sisäänsä uutta teknologiaa, muun muassa automaattisen hätäjarrutuksen, liikennemerkkien havainnointijärjestelmän ja kuolleen kulman varoitusjärjestelmän. Moottorivalikoimasta löytyy 0,9-litrainen kolmisylinterinen turbobensiinimoottori ja 1,5-litrainen diesel.

Skodan ensimmäinen maasturi Kodiaq

Skoda tuo markkinoille ensimmäisen ison katumaasturinsa Kodiaqin, joka on tulossa Suomeen ensi vuoden alkupuolella. Autosta on tarjolla viisi- ja seitsemänpaikkaiset versiot, jotka molemmat on varusteltu muun muassa nettiyhteydellä. Mielenkiintoinen teknologinen yksityiskohta autossa on myös mikrofoni- ja kaiutinjärjestelmä, joka vahvistaa etupenkillä puhuvien matkustajien äänet takapenkkiläisille.

Uudistunut Toyota Prius

Japanilaisen autojätin Toyotan Prius-hybridi on noussut maailman suosituimmaksi hybridiautoksi. Pariisissa Toyota esitteli sen uutta plug-in-versiota, joka on tulossa Suomen markkinoille maaliskuussa, Toyotan viestinnästä kerrottiin. Auto on kehittyneempi versio aiemmasta Priuksesta ja se jaksaa pelkän sähkön voimin jopa 50 kilometrin matkan. Näin sen viralliseksi kulutukseksi saatiin testeissä vain yksi litra sadalla kilometrillä.

Massiivinen mopoauto

Näyttely on täynnä kiiltäviä ja tehoilla pröystäileviä henkilöautoja, mutta eräästä Pariisin messukeskuksen nurkasta löytyy myös kokoelma mopoautoja.

Suomessakin suositun mopoautojen valmistajan Ligierin mopoautojen vieressä tönöttää mopoauton ja kuorma-auton yhdistelmä, Highlander X.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pariisin autonäyttely 2016
  • Autot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Trump piti puheen 40 000 partiolaiselle – niin tiedotusvälineet, Washingtonin päättäjät kuin Obamakin saivat taas kuulla kunniansa

    7. 7

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    8. 8

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    9. 9

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää