Valikko
Auto

Tutkimus selvitti liikenteen päästöjen ja kolarien yhteyttä: Mitä enemmän typpioksidia, sitä enemmän kolareita

Britannian autoliiton johtaja kritisoi tutkimusta.

Uuden tutkimuksen mukaan ilmansaasteilla voi olla yllättäviä vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.

Se tiedetään, että liikenteen saasteet aiheuttavat sairauksia ja kuolemia, mutta Lontoon taloustieteellisen yliopiston tutkimuksen mukaan ne saattavat aiheuttaa myös kolareita ja muita kuskin inhimillisestä virheestä johtuvia onnettomuuksia, kertoo Telegraph.

Saasteet ovat liikenteessä moninaiset, mutta etenkin typpidioksidi (NO2) on tutkimuksen mukaan merkittävä riski.

Jos NO2 lisääntyy yhden mikrogrammaan kuutiometrillä, onnettomuuksien määrä kasvaa tutkimuksen mukaan kahdella prosentilla.

Miksi?

Voisi kuvitella, että kyse on liikennemäärästä:

Mitä enemmän liikennettä, sitä enemmän NO2:a ja sitä enemmän onnettomuuksia. Eli kysymys ei ole saasteista, vaan liikenteen määrän lisääntymisestä.

Tutkimuksen mukaan tämä ei kuitenkaan selitä asiaa. Vaikka onnettomuudet suhteutettiin lisääntyneeseen liikennemäärään, onnettomuusriski oli silti korostunut, mikäli NO2:a oli ilmassa enemmän.

Tutkijat epäilevätkin, että liikenteen saasteet vaikuttavat kuljettajan terveydentilaan niin paljon, että onnettomuusriski kasvaa.

Tutkimusta johtaneen Lutz Sagerin mukaan kyseessä on ensimmäinen tutkimus, joka viittaa siihen, että ilmansaasteet vaikuttavat ihmisten yleisen terveyden lisäksi myös onnettomuuksien määrään.

”Analyysi osoittaa kausaliteetin saasteiden ja onnettomuuksien välillä”, Sager sanoi Telegraphin mukaan.

Kausaliteetti on siis todistettu, mutta syyt ovat vielä epäselvät.

Sager veikkaa, että syyt saattavat johtua esimerkiksi saasteiden aiheuttamista kiusallisista vaivoista.

Myrkyllinen ilma saattaa aiheuttaa esimerkiksi silmien vetistymistä ja nuhanenäisyyttä. Nämä vaivat saattavat olla tutkimuksen mukaan liikennetilanteessa niin häiritseviä, että ne osaltaan lisäävät onnettomuuksien määrää.

Lisäksi saasteiden aiheuttama yleinen voinnin huononeminen saattaa olla omiaan aiheuttamaan onnettomuuksia.

Niin ikään näkyvyyden heikkeneminen saattaa Lutzin mukaan olla syynä onnettomuuksien lisääntymiseen saasteisessa ilmassa.

Sagerin mukaan ei ole sinänsä merkittävää, mikä onnettomuudet lopulta aiheuttaa. Merkittävää on se, että ilmansaasteiden ja liikenneonnettomuuksien välille on löytynyt korrelaatio.

Hänen mukaansa tutkimustulokset ovat todennäköisesti sovellettavissa myös muuhun maailmaan, vaikka mittaustulokset on otettu Iso-Britannian alueilta.

Kaikki eivät ole Sagerin kanssa samaa mieltä.

Britannian autoliitto AA:n johtaja Edmund Kingin mukaan on hankalaa selvittää, onko onnettomuuksien lisääntymisessä kysymys todellisuudessa saasteiden määrästä, vai onko syy sittenkin lisääntyneissä liikennemäärissä ja siinä, millaisesta liikennekokonaisuudesta on kysymys.

”Jos ajattelee paikkoja, joissa on paljon ilmansaasteita, ne ovat huomattavasti vilkkaampia takseineen, busseineen ja kuorma-autoineen. Siellä on paljon erilaista liikennettä, ja tällä tavalla siellä tuppaa olemaan suurempi onnettomuusriski”, King sanoi Telegraphin mukaan.

Hän ottaa esimerkiksi Intian Mumbain ja New Delhin. Niissä ilmansaasteongelma on kyllä paha ja niissä on paljon onnettomuuksia, mutta myös liikenne on verrattain kaoottista.

”Mielestäni tämä tutkimus voi olla vähän kaukaa haettu. Olisi hyvin vaikeaa todistaa, että ilmansaasteet heikentävät kuljettajan kuntoa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilmansaasteet
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    4. 4

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    5. 5

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    6. 6

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    7. 7

      Jos alamme tuomita ihmisiä vastenmielisten mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    8. 8

      Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    9. 9

      Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

    10. 10

      Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    9. 9

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    10. 10

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista
    3. Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”
    4. Puutavarajuna törmäsi kiskoille jumittuneeseen autoon Pieksämäellä
    5. Tunti sitten
    6. Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”
    7. Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”
    8. Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?
    9. Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille
    10. 2 tuntia sitten
    11. Rasvakattilassa posahtanut keitos toi tulipalloja helsinkiläisen pariskunnan asuntoon – Paineisku hajotti ikkunat ja oven
    12. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
    13. Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta
    14. Näytä lisää