Valikko
Auto

Talvirenkaiden vaihto on edessä – näin tunnistat huonon renkaan hyvästä

Rengastestejä tekevän Test Worldin tekninen johtaja Jukka Antila kertoo tässä jutussa, mistä tunnistaa heikkolaatuisen halpisrenkaan. Lisäksi hän kertoo, minkälaiset renkaat hän itse valitsee.

Pakkanen kiristyy hiljalleen, joten pian alkaa olla aika vaihtaa talvirenkaat auton alle.

Esimerkiksi Pohjois-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla lämpötila on pudonnut öisin jo nollan alapuolelle.

Etelässäkin on jo syytä ryhtyä pohtimaan renkaiden vaihtoa, sanoo Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora.

”Ja nastattomat talvirenkaat, eli kitkat, kannattaa panna nyt alle, nythän niiden keli on. Ja joka tapauksessa talvirenkaiden kunto kannattaa tarkastaa nyt ja varautua vaihtorumbaan”, Nuora sanoo.

Vaihtorumbaan liittyen vinkkejä saa tästä jutusta: Talvirenkaat kannattaa vaihtaa nyt eikä pakkasten tullessa

Jarmo Nuoran mukaan vanhat talvirenkaat olisi syytä vaihtaa uusiin viimeistään kuuden vuoden käytön jälkeen.

”Kuuden vuoden jälkeen rengas alkaa jo olla heikohko.”

Entä mitä kannattaa ottaa huomioon, jos hankkii rengasliikkeestä uudet renkaat?

Kysyimme asiaa Jukka Antilalta, joka työskentelee teknisenä johtajana autojen ja renkaiden testiyrityksessä Test Worldissa. Test Worldin asiakkaina on suuria auto- ja rengasvalmistajia sekä rengasvertailuja julkaisevia autolehtiä.

Antilan mukaan markkinoilla olevat parhaat talvirenkaat ovat nyt parempia kuin koskaan. Myös halvemmat renkaat ovat kehittyneet, vaikka myynnissä on heikkojakin renkaita.

”Sutta ja sekundaa on nyt vähemmän kuin vielä joitakin vuosia sitten.”

Mistä tunnistaa huonon renkaan?

”Jos ummikkokuluttaja menee rengaskaupoille ostamaan nastarenkaita, kannattaa varmistaa, että nastan kärki tuntuu sormella.”

Antilan mukaan renkaiden halpatuottajat saattavat nastoittaa renkaansa niin, että nastat painuvat liian syvälle renkaaseen. Näin ne eivät välttämättä osu tiehen lainkaan.

”Se on melkein sama kuin jos nastoja ei olisi ollenkaan. Nastan kärjen pitää selkeästi tulla ylös, noin millin verran. Sitten se puree liukkaaseen tiehen.”

Entä jos on ostamassa kitkarenkaita?

”Silloin kannattaa varmistaa, että renkaat ovat varmasti Suomen oloihin tarkoitetut. Jos nettikauppaan kirjoittaa winter tyres, sieltä tulee kyllä talvirenkaita, mutta ne saattavat olla tarkoitettuja esimerkiksi Saksan talveen. Ne eivät Suomessa riitä.”

Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota talvirenkaan leveyteen, Antila sanoo. Kesällä autoon voi panna leveämmätkin renkaat, mutta talvella kapeammat ovat paremmat.

”Mitä leveämpi rengas, sen heikommin se pitää. Kapea rengas pureutuu tien pintaan paremmin.”

Millaiset renkaat Antila valitsisi itse?

”Itse otan autooni niin kapean talvirenkaan kuin mahdollista. Sillä on mukavampi ajaa uraisella tiellä. Kesärenkaat voivat sitten olla leveän sporttiset.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talvirenkaat
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    4. 4

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    5. 5

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    6. 6

      Moni kaupunki markkinoi itseään auringonpaisteella, mutta missä kesät ovat oikeasti kaikkein lämpimimmät? HS:n kartta näyttää jokaisen kunnan tilanteen

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    9. 9

      Kylmän vielä kestää, nälkää ei

    10. 10

      Mies puukotti toista Tikkurila-festivaaleilta purkautuneessa yleisömassassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    5. 5

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää