Valikko
Auto

Saksa suunnittelee polttomoottoriautojen kieltoa – vuonna 2030 vain päästöttömiä autoja

Maan liittoneuvosto on hyväksynyt päätöslauselman, jonka mukaan uusien bensiini- ja dieselautojen myynti kielletään vuodesta 2030 alkaen. Päätöslauselma ei ole lainvoimainen, vaan vaatii parlamentin hyväksynnän.

Polttomoottoriautoilun emämaasta Saksasta kuuluu merkittäviä autoilu-uutisia.

Maan liittoneuvosto on hyväksynyt päätöslauselman, jonka mukaan uusien bensiini- ja dieselautojen myynti kielletään vuodesta 2030 alkaen.

2030 eteenpäin Saksassa saisi myydä vain sellaisia uusia autoja, jotka ovat joko ajossa päästöttömiä tai erittäin vähäpäästöisiä. Liittoneuvoston mukaan myös koko EU:n tulisi tehdä samoin.

Eli myydä vain sähköautoja, vetyautoja ja ladattavia hybridiautoja.

Asiasta kertoi ensimmäisenä saksalainen Der Spiegel -lehti.

Päätöslauselma ei vielä tarkoita, että tällainen määräys tulisi voimaan. Liittoneuvostolla kun ei ole tässä asiassa varsinaista päätösvaltaa.

Silti kyseessä on erityisen merkittävä linjaus.

Jo aiemmin Saksa kertoi antavansa sähköautojen ostajille 4 000 euron tuen.

Saksa on autoilulle vähän kuin Hollywood viihdeteollisuudelle:

Saksa tunnetaan autoteollisuudestaan ja se pitkälti myös elää autoteollisuudestaan.

Saksaan mennään ajamaan kilpaa kuuluisalle Nürburgringin kilparadalle ja ihmettelemään Autobahnin nopeusrajoituksettomia teitä. Saksan kilpa-ajohistoria on niin ikään täynnä menestystarinoita.

Saksalaiset autobrändit ovat maailmankuuluja: BMW, Mercedes-Benz, Volkswagen, Audi ja niin edelleen.

Siksi on merkittävä uutinen, että Saksa suunnittelee kieltävänsä vuoteen 2030 mennessä sellaisten autojen myynnin, joista se on tullut tunnetuksi. Saksalaisia kun ei tunneta sähköautoistaan vaan nimenomaan polttomoottoriautoistaan.

Tällä hetkellä asiassa on karrikoiden sanoen kysymys vain nätistä puheesta, mutta on päätöslauselmalla jotain painoarvoakin. Saksan parlamentti – joka on siis se oikeasti päättävä elin – ei voi päättää asioista, joita liittoneuvosto ei ole ensin hyväksynyt.

Liittoneuvoston hyväksyntä on siis merkittävä poliittinen viesti.

Saksassa uusien polttomoottoriautojen myynnin kieltäminen vuoteen 2030 mennessä on kerännyt kannatusta yli puoluerajojen, eli poliitikot haluavat antaa ainakin sellaisen vaikutelman, että he ovat kiellon kannalla.

Taustalla ovat Pariisin ilmastokokouksen linjaukset. Jos tavoitteet halutaan saavuttaa, liikenteen tulisi olla lähes päästötöntä vuoteen 2050-mennessä.

Saksa ei ole ensimmäinen valtio, joka on ilmaissut halunsa merkittävään vähäpäästöisen ja päästöttömän liikenteen tukemiseen.

Esimerkiksi Norja, joka on sähköautoilun kärkimaita, on esittänyt, että vuonna 2025 jokainen uusi myyty auto olisi sähköauto. Hollanti tähtää samaan samalla aikataululla.

Lue lisää Norjan sähköautopolitiikasta tästä jutusta: Näin Norjasta tuli sähköautoilun taivas – Suomi elää keskiajalla, sanoo sähköautolobbari

Suomessa sähköautoilu on lapsenkengissään, ja hybridiautoja sekä ladattavia hybridiautojakin myydään vähän.

Suurin syy tähän on autojen kallis hinta suhteessa niiden käytännöllisyyteen sekä esimerkiksi latausinfrastruktuurin puute.

Nämä asiat taas ovat pitkälti seurausta Suomen politiikasta. Päättäjät eivät ole halunneet tukea erittäin vähäpäästöistä ja päästötöntä liikennettä merkittävällä tavalla.

Viime aikoina Suomessakin on tosin tehty aloitteita sähköautojen hyväksi. Ainakin kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) on esittänyt, että vuodesta 2018 alkaen sähköauton ostajalle myönnettäisiin 4 000 euron tuki.

”Sähköautojen osuus uusista myydyistä autoista on tällä hetkellä alle 0,2 prosenttia. Tässä muut Pohjoismaat ja moni muukin EU-maa on selvästi edellä”, Kaikkonen sanoi HS:n haastattelussa elokuussa.

Tällainen tuki saattaisi oikeasti olla merkittävä, ja 2018 olisi sähköautojen myynnin kannalta edullinen ajankohta tuen lanseeraamiseen.

Noihin aikoihin Suomessakin alkaa todennäköisesti olla hinnaltaan ja toimintasäteeltään kilpailukykyisiä sähköautoja. Ainakin kansan sähköautoina markkinoidut Opel Ampera-e ja Renault Zoe ja mahdollisesti Tesla Model 3 -ovat silloin markkinoilla, tai ainakin tulossa markkinoille Suomessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Liikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    5. 5

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    6. 6

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    7. 7

      Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

    8. 8

      Huomenna hänet silvotaan – suomalaiskuvaaja todisti ympärileikkausta Keniassa

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää