Auto

Näistä pysäköintivirhemaksuista valitetaan eniten – ja suurin osa valituksista hylätään

HS selvitti pysäköintirikkeet, joista määrätyistä sakoista autoilijat valittavat eniten. Samalla selvisi, että helsinkiläiset ilmiantavat usein väärin pysäköityjä autoja.

Kun helsinkiläinen saa parkkisakot, hän maksaa ne yleensä mukisematta, selviää Helsingin kaupungin rakennusviraston tuoreista tilastoista.

HS pyysi rakennusvirastolta tiedot pysäköintivirhemaksuista, joista virasto saa eniten oikaisupyyntöjä.

Eniten oikaisuvaatimuksia on tehty sen jälkeen, kun pysäköinninvalvoja on antanut rapsut siitä, että kuski ei ole käyttänyt pysäköintilaitetta tai pysäköintilippua.

Näitä rapsuja on annettu tämän vuoden tammi-kesäkuussa Helsingissä 14 800 kappaletta, ja niistä oli valitettu 786 kertaa.

Toiseksi eniten valituksia on tullut pysäköintikieltoalue-liikennemerkin noudattamatta jättämisestä: 785 oikaisuvaatimusta.

Verrattain eniten oikaisupyyntöjä tulee sakosta, joka on määrätty yksityisalueelle pysäköinnistä.

Luvattomasta pysäköinnistä yksityisalueelle on annettu tämän vuoden kesäkuuhun mennessä 10 112 pysäköintivirhemaksua, ja niistä on valitettu 670 kertaa.

”Kaupunki voi valvoa yksityisiä alueita valtuutuksen perusteella. Suurimpia kunnallisen pysäköinninvalvonnan piirissä olevia yksityisiä alueita taitavat olla Helsingin sataman ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueet”, kertoo rakennusviraston lakimies Jussi Puutio.

Kovimpiin sakkorysiin on pitkään kuulunut esimerkiksi Länsisatama.

Oikaisuvaatimuksista hylätään noin 62 prosenttia, kertoo Puutio.

”Vuonna 2015 oikaisuvaatimuksista on hyväksytty noin 21 prosenttia ja muutettu huomautukseksi 17 prosenttia. Usein taustalla on se, että esitetään yksityisalueen lupa tai maksu on maksettu tavalla, jota tarkastuksessa ei voitu havaita.”

Kaupungin valvoma yksityisalueiden valvonta tulee erottaa yksityisistä pysäköinninvalvojista, jotka valvovat niin ikään joitain yksityisalueita.

Yksityinen pysäköinninvalvonta on herättänyt paljon keskustelua, ja sakkoja on saatu jopa omista parkkiruuduista.

Nämä asiat eivät kuulu rakennusvirastolle, Puutio kertoo.

”Minulla ei ole tietoa lukumääristä, paljonko yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyvistä asioista tulee yhteydenottoja. Jonkin verran yhteydenottoja kuitenkin tulee. Kaupunki ei käsittele yksityisen pysäköinninvalvonnan asioita.”

Eniten palautetta asiakaspalveluun tulee rakennusviraston Puution mukaan alueellisesta pysäköintikiellosta.

HS kirjoitti jo aikaisemmin, kuinka juuri alueellinen pysäköintikieltomerkki on unohtunut monilta.

Esimerkiksi Pasilan alueella on alueellinen pysäköintikielto. Se tarkoittaa, että pysäköintikiellosta ei kerrota katukohtaisesti erikseen, vaan autoilijan täytyy hoksata merkki ja pitää se mielessä alueella ollessaan.

Kun kielto loppuu, siitä ilmoitetaan omalla merkillä.

Rakennusviraston lakimies Jussi Puutio ei usko, että valituksissa olisi kysymys siitä, että pysäköintisäännöt olisivat epäselvät.

”Mielestäni pysäköintivirheissä ei yleensä ole tulkinnanvaraa. Säännöt ovat aika selkeät, ja lisäksi pysäköinnintarkastajat usein opastavat autoilijoita”, hän kertoo.

Sen lisäksi, että pysäköinnintarkastajat opastavat autoilijoita, moni kansalainenkin on ottanut valvojan toimen hoitaakseen.

Rakennusviraston asiakaspalveluun tulee nimittäin 9 000–10 000 valvontapyyntöä vuodessa.

Keskimäärin siis vuorokauden aikana asiakaspalveluun soitetaan väärinpysäköidystä autosta 26 kertaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pysäköinti
  • Pysäköintivirhemaksut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    5. 5

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    8. 8

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    9. 9

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    10. 10

      Trump näkee USA:n uhrina – Presidentti julisti YK:ssa uuden itsekkyyden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    7. 7

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    10. 10

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää