Auto

Rengasdebatti jatkuu: Autoliiton asiantuntija tyrmää Trafin kommentit nastarenkaiden haitoista – ”Faktat puhuvat nastojen puolesta”

Nastarenkaat ovat Helsingissä hätävarjelun liioittelua, sanoi Trafin asiantuntija. Autoliiton asiantuntija on aivan toista mieltä. Ilman nastarenkaita kitkarenkaitakaan ei voisi käyttää, sanoo puolestaan rengasvalmistaja.

Lunta tulee, pakkanen paukkuu ja ”kitkat vai nastat” -keskustelu käy kuumana.

Viime viikolla Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen kyseenalaisti, onko nastarenkaista merkittävää hyötyä Helsingissä. Pohjosen mukaan nastarenkaiden käyttö Helsingissä on hätävarjelun liioittelua. Helsingin kaupungin rakennusviraston toimistopäällikkö Pekka Isoniemi kertoi myös tutkimuksesta, jonka mukaan nastarenkaista on selkeää haittaa kaupunki-ilmalle.

Muun muassa nämä artikkelit synnyttivät debatin siitä, ovatko nastarenkaat todella turhat esimerkiksi Helsingissä.

Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen on sitä mieltä, että nastarenkaat eivät missään nimessä ole turhat. Hän kertoi näkemyksistään ensin MTV:lle.

Vesalainen ajaa itsekin nastarenkailla, mutta kysymys ei ole periaatteesta.

”Tämä keskustelu on hyvin tunnepitoista. Olen itse yrittänyt jättää tunteet taka-alalle ja keskittyä faktoihin.”

Vesalainen sanoo, että turvallisuusfaktat puhuvat nastarenkaiden puolesta.

”Varmasti kitkoilla pärjää – onhan monilla kitkarenkaat allaan. Mutta jos autolla haluaa liikkua kelillä kuin kelillä ja tehdä sen mahdollisimman turvallisesti, kallistun ehdottomasti nastarenkaisiin”, Vesalainen sanoo.

Vesalainen ajattelee renkaita omana turvalaitteenaan. Ja oikein huonolla kelillä, tien ollessa jäinen, nastarenkaat antavat kuljettajan virheitä paremmin anteeksi kuin kitkarenkaat, koska pitoa on enemmän. Tätä asiaa tukevat monet tutkimukset ja rengastestien tulokset.

Esimerkiksi Tekniikan Maailman tämänvuotisen talvirengastestin loppuarvostelussa kahdeksan nastarengasta oli saanut paremman arvosanan kuin paras kitkarengas. Vastaavasti kuusi kitkarengasta sai huonomman arvosanan kuin huonoin nastarengas, Vesalainen sanoo.

”Inhimillisiä virheitä sattuu jokaiselle. Moni helsinkiläinen ajaa muuallakin kuin kotikaupungissaan, ja Kehä kolmosen sisäpuolellakin on ollut jo tänä vuonna sellaisia olosuhteita, että nastoista on ollut hyötyä.”

Esimerkiksi erittäin liukkailla risteysalueilla jäiseksi pakkautuneen lumen kohdalla nastarenkaat antavat paremman pidon niin jarrutuksissa kuin kiihdytyksissä, Vesalainen sanoo.

Vesalaisen mielestä nastarenkaat Helsingissä eivät siis missään nimessä ole hätävarjelun liioittelua.

Entä ympäristöasiat?

Rakennusviraston toimistopäällikkö Isoniemen mukaan NASTA-tutkimusohjelmassa kävi ilmi, että nastarenkaat irrottavat asfaltista pienhiukkasia, jotka ovat terveydelle haitallisia. Olisi siis fiksumpaa siirtyä käyttämään enemmän kitkarenkaita.

Vesalainen ei ole asiasta aivan samaa mieltä.

”Terveyshaitta-asia on kaksipiippuinen juttu. Jos yhä useammat siirtyisivät nastoista kitkoihin, teiden hiekoitusta pitäisi lisätä, ja se on omiaan aiheuttamaan lisää katupölyä. En sano, että niin kävisi, mutta voi olla, että tämä itse asiassa lisäisi katupölyn määrää. Hiekoituksen lisäämisen myötä myös tuulilasivaurioiden määrät kasvaisivat nykyisestä.”

Teiden kuluminenkaan ei ole Vesalaisen mukaan pääasiassa nastarenkaista johtuva asia.

”Liikenneviraston päällysteiden ylläpidon hankinnan asiantuntija Katri Eskola kertoi Moottori-lehden numerossa 10/16, että ’nastarengaskuluminen on päällysteiden uusimisen pääsyy vain kaikkein vilkasliikenteisimmillä maanteillä, joita on noin 20 prosenttia Suomen päällystetystä tieverkosta’”, Vesalainen sanoo.

Myös Nokian Renkaat on esittänyt vastaväitteitä nastarenkaiden haitoista.

Rakennusviraston toimistopäällikkö Isoniemen mukaan esimerkiksi Norjassa ilmanlaatu on parantunut sen jälkeen, kun autoilijat alkoivat siirtyä nastarenkaista kitkarenkaisiin.

”Ilmanlaatu on parantunut myös muissa Pohjolan pääkaupungeissa ilman nastarengasmaksuja, minkä johdosta on virheellistä sanoa, että Oslon ilmanlaatu on parantunut nimenomaan nastarengasmaksujen seurauksena”, kertoo Nokian Renkaiden tuotteiden sertifioinnista vastaava johtaja Jarmo Sunnari.

Hän kyseenalaistaa myös sen, että pienhiukkasista aiheutuvat ennenaikaiset kuolemat aiheutuisivat nastarenkaiden käytöstä.

”Arvioidut noin 1 800 ennenaikaista kuolemaa, jotka johtuvat pitkäaikaisesta altistumisesta pienhiukkasille, eivät johdu nastarenkaiden käytöstä. Nastarenkaiden käyttö, kuten aivan erityisesti myös hiekoitus, aiheuttaa pääasiassa suurempaa, niin sanottua hengitettävää hiukkasta, joka ei ole uusimman tutkimuksen valossa yhtä vaarallista kuin varsinaiset pienhiukkaset. Jälkimmäisiä syntyy pääasiassa suorista autoliikenteen ja puunpolton päästöistä sekä kaukokulkeumana.”

Sunnarin mukaan itse asiassa nastarenkaiden käyttö osittain mahdollistaa kitkarenkailla ajavien turvallisuuden.

”Nastarenkaat karhentavat liukasta tiepintaa siten, että kitkarenkaan pito-ominaisuudet pystyvät pitämään ajoneuvon hallitusti polanteisella ja jäisellä tiellä.”

Kamppailu siis jatkuu, sillä lopullista totuutta iankaikkiseen kysymykseen, kannattaako ihmisen ajaa nastarenkailla vai kitkarenkailla, ei tunnu löytyvän.

Vai mitä mieltä sinä olet?

Jostain asiasta Trafin Jussi Pohjonen ja Autoliiton Teppo Vesalainen ovat tämän asian suhteen yksimielisiä: riitely renkaista on turhaa.

”Hyvä kysymys, miksi tämä asia aiheuttaa niin vahvoja tunteita”, Vesalainen sanoo ja jatkaa.

”Jokaisella on oikeus valita. En minä ole sitä mieltä, että kaikkien pitäisi ajaa nastarenkailla. Jokaisen täytyy miettiä omia autonkäyttötarpeitaan ja tehdä valinta niillä perusteilla, mitä asioita renkaissa arvostaa. Minulle ykkösprioriteetti on turvallisuus.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talvirenkaat
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    6. 6

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    9. 9

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    10. 10

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Donald Trumpin Valkoisessa talossa elokuun lopulla – ”Erittäin hyvä asia”, sanoo ulkoasiainvaliokunnan Vanhanen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    7. 7

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    8. 8

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”
    3. ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin
    4. Voro vei arvokenkiä ateljeesta Katajanokalla
    5. Donald Trump näki väkivaltaa molemmilla puolilla, ja internetin meemuilijat kaivoivat asiasta esimerkkejä – Harry Potter ja Star Warsin kapinalliset eivät hekään olleet puhtaita pulmusia
    6. Presidentti Sauli Niinistö tapaa Donald Trumpin Valkoisessa talossa elokuun lopulla – ”Erittäin hyvä asia”, sanoo ulkoasiainvaliokunnan Vanhanen
    7. Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä
    8. Viron laivamatkailu ohitti ensimmäistä kertaa Suomen ja Ruotsin välisen reitin suosiossaan – ruotsalaisten matkailu Suomessa kuitenkin lisääntynyt
    9. Tilda Kiianlehto esitti pikkutyttönä elokuvassa Vilttitossua, eikä hän koskaan unohda hajua, joka lähti 5000 litrasta pilaantunutta pullataikinaa
    10. Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä
    11. Mies otti naisen panttivangikseen radioasemalla Hollannissa – tilanne laukesi rauhallisesti
    12. Näytä lisää