Valikko
Auto

Varttuneeseen ikään ehtinyt Pösö kaipaa vielä rallipoluille

Peugeot on ollut mukana autourheilun kahinoissa aivan lajin alusta lähtien. Tuusulalaisen Harri Väänäsen autoaarre on Peugeot 204 vuosimallia 1965.

Peugeot on ollut mukana autourheilun kahinoissa aivan lajin alusta lähtien. Ensimmäinen autokilpailuksi laskettava tapahtuma järjestettiin vuonna 1894. Kilpareitti kulki tuolloin Pariisista Roueniin. Peugeot oli kisassa mukana viiden auton voimin.

Rallin MM-sarjassa Peugeot niitti mainetta varsinkin 1980-luvun puolivälissä. Pariisi–Dakar -ralli on myös voitettu peräti neljään kertaan Peugeot-merkin avulla, kolmesti kuskina oli Ari Vatanen ja kerran Juha Kankkunen.

Tuusulalaisen Harri Väänäsen autoaarre on Peugeot 204 vuosimallia 1965. Auton 1,1 litran bensiinimoottori ei ole iso, mutta kookas ei ole itse autokaan. Kulkupeli ei ollut raskas tehtaalta lähdettyään, mutta sitä on kevennetty entisestään. Keventämisen syy on auton rallikuosiin saattaminen.

"Tähän on vaihdettu erilaiset joustintuet ja alatukivarret, ja muutenkin tämä on tehty rallivehkeeksi", Keijo Havu selventää. Auton omistaa Harri Väänänen, mutta auto on siirtynyt jo talvisäilöön Havun talliin.

Viimeisin ralli, johon tällä Pösöllä on osallistuttu, on vuoden 2014 tasanopeusralli. Autoyksilöllä ei ole rallikokemuksia kohtuuttoman paljon. Autolla on ajettu vasta 39 000 kilometriä ja se on varsin vähän yli 50-vuotiaalle ralliohjukselle.

Autotallien aarteet -videoblogin aiemmat jaksot löytyvät täältä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autotallien aarteet
  • Ralli
  • Harrasteautot
  • Vanhat autot
  • Peugeot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi maksaa naapureihin verrattuna asiantuntijoille pientä palkkaa – ”Tukholmassa maksetaan joistain tehtävistä Suomeen verrattuna tuplasti”

    2. 2

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    3. 3

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    4. 4

      Sydänsairaudesta, aivokasvaimesta, keuhkosyövästä ja murtuneesta lonkasta kärsivälle yli 90-vuotiaalle toitotetaan, että ”kotona on paras”

    5. 5

      Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen – perinteisille puolueille rökäletappio

    6. 6

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    7. 7

      Hallituksen puolivälistä uhkaa tulla sen surkein hetki – viimeistään Halla-ahon pelko vesitti uudistukset

    8. 8

      Muusikko väsyi jatkuvaan itsensä markkinoimiseen – monen luovan työn tekijän arki on esilläoloa ja kilpailua

    9. 9

      Verta vuotava 500 maalin ”talouspaperimies” Messi ja lohduton Ronaldo – El Clásicon kuninkaasta ei epäselvyyttä

    10. 10

      Sexpon uusi puheenjohtaja on seksialan yrittäjä, joka haluaa tuoda seksuaalisuuden politiikkaan: ”On turha vauhkota pornoistumisesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    2. 2

      Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen – perinteisille puolueille rökäletappio

    3. 3

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    4. 4

      Kieltäytyikö isoisä puhumasta sodasta? Vanhemman sukulaisen vaiheista talvi- ja jatkosodassa saa selville yllättävän paljon netissä

    5. 5

      Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

    6. 6

      Onnen päivät -sarjan ”pikkuriiviö” kuoli – Erin Moran oli lapsitähti, jonka tragediaksi koitui rooleitta jääminen aikuisena

    7. 7

      Facebook valtasi Suomen 10 vuotta sitten ja muutti meitä ihmisinä – vaikutus on tutkijan mukaan ”järisyttävän iso”

    8. 8

      Sekä kuljettaja että matkustaja simahtivat ”Haagan jättiläiseen” – sekavat miehet oli Helsingin poliisin mukaan pakko pitää sidottuina vielä sairaalassakin

    9. 9

      Munkkiniemessä odotettiin postia kaksi viikkoa, tärkeä lasku maksamatta – jakeluongelmat jatkuvat Helsingissä

    10. 10

      Kela ja VR noudattivat Antti Tuiskun ohjetta – mutta jokin tässä tökkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä tuotteet katoavat kauppojen hyllyistä varkaiden taskuun – kauppa päätyi piilottamaan jopa 1,30 euron kurkumapurkit palvelutiskin taakse

    2. 2

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    3. 3

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    4. 4

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    5. 5

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    6. 6

      Gynekologian ohittaminen on kultakaivos työterveyshuollon palveluita tuottavalle yritykselle

    7. 7

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    8. 8

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    9. 9

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    11. Näytä lisää