Auto

Nyt se varmistui: samat geenit syynä omenavartaloon ja diabetesriskiin

Aineenvaihdunnan häiriöt eivät ole pelkistä elintavoista kiinni, osoittivat yhdysvaltalaistutkijat.

Lihavuus lisää tunnetusti kakkostyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Tuore tutkimus varmisti, että vyötärölihavuuden ja esimerkiksi diabeteksen riskin taustalla vaikuttavat samat geenit.

Ylimääräisten kilojen vaarallisuus riippuu siitä, mihin ne ovat kertyneet.

”Rasvan sijoittuminen vaihtelee eri ihmisissä. Jotkut keräävät sitä vyötärölle, toiset taas lantiolle ja reisiin”, täsmentää apulaisprofessori Sekar Kathiresan Harvardin yliopistosta tutkimuksen tiedotteessa.

Omenavartaloisilla on todettu enemmän diabetesta ja sydänvaivoja kuin päärynää muistuttavilla.

Tähän asti ei ole voitu kuitenkaan sulkea pois mahdollisuutta, että sairastuminen johtuisi sittenkin muista tekijöistä, kuten ruokavaliosta, tupakoinnista tai liikunnan puutteesta.

”Vyötärölihavuuden on havaittu olevan kytköksissä verisuoni- ja aineenvaihduntasairauksiin, mutta onko se todellinen syypää niihin, siitä ei ole ollut varmuutta”, Kathiresan sanoo.

Olisi myös mahdollista, että sairaus aiheuttaisi lihavuuden eikä päinvastoin. Vyötärön pullistuminen voisikin juontua esimerkiksi siitä, että sydänoireet rajoittavat liikuntaa.

Kathiresan kollegoineen päätti ottaa selviää, aiheutuuko sairastumisriski kehotyypistä vai jostakin muusta.

Tutkijaryhmä hyödynsi syysuhteen jäljityksessä niin kutsuttua mendelististä satunnaistamista.

Siinä lasketaan, missä määrin tietyt geenimuodot johtavat tiettyyn tulokseen kuten sairauden kehittymiseen.

Avukseen he ottivat 48 geeniä, joiden tiedetään vaikuttavan siihen, millaiseksi ihmisen vyötärön ja lantion suhdeluku muodostuu.

Sitten he selvittivät yli 400 000 henkilön aineistosta, millainen kytkös ”omenavartalogeeneillä” oli sydän- ja aineenvaihduntasairauksiin ja niiden tunnettuihin riskitekijöihin.

Tulokset osoittivat, että geneettinen alttius vyötärölihavuuteen oli kuin olikin tiiviisti yhteydessä veren rasva-aineiden, glukoosin ja verenpaineen lisääntymiseen.

Elintapoihin näillä ei ollut yhteyttä. Ainoastaan näiden geenien omenavartaloa edistävillä vaikutuksilla oli yhteys sairausriskiin.

”Kietoutuuko geneettinen alttius vyötärölihavuuteen kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitautien riskiin? Vastaus on tulostemme perusteella tanakka kyllä”, Kathiresan kiteyttää.

Tulokset vihjaavat, että kehotyyppiin on syytä kiinnittää huomiota sairausriskejä arvioitaessa.

Tutkimuksen julkaisi JAMA.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Diabetes
  • Lihavuus
  • Ylipaino
  • Tiede
  • Kirsi Heikkinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    3. 3

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    8. 8

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    9. 9

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    10. 10

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää