Auto

Fiat 126, neljä pyörää ja laatikko – "Yllättävän hyvin tämä kulkee, jos ei ole tuulinen ilma"

Fiat 126 on näppärä pikkuauto. Nummelalainen Matias Teerisalo hankki harrasteautonsa viime kesänä. Kulkupeli on toiminut lähinnä kauppakassina.

Italialaisen Fiatin suurimmat menestystuotteet ovat olleet pikkuautojen sarjassa. Ahtaat italialaisten kaupunkien kadut ovat vaatineet, että käyttöauton on oltava kompakti ja näppärä ajettava. 1930-luvulla maailman hurmasi malli 500, joka sai lempinimen Topolino. Sitä seurasivat 1950-luvulta lähtien Fiat 500 ja 600 -mallit, jotka suunniteltiin ajatuksella, että jokaisella työssä käyvällä italialaisella tulisi olla auto. Maailmanlaajuisesti huippuhyvin myyneelle Fiat 500 -pikkuautolle ryhdyttiin suunnittelemaan seuraajaa 1970-luvulle tultaessa. Maailma sai ihmeteltäväkseen Fiat 126 -mallin.

Kulmikas 126 on edeltäjiensä tavoin pieni. Leveyttä autolla on vain noin 1,3 metriä ja pituutta vähän yli kolme metriä. Korkeus on suurin piirtein sama leveyden kanssa. Kyseessä on siis pieni laatikko, joka on nostettu neljälle pyörälle. Suunnittelussa on noudatettu samaa ajatusta kuin valmistajan edellistenkin pikkuautojen kanssa. Kansalle tuli tarjota edullinen ja kätevä kulkuneuvo.

Nummelalainen Matias Teerisalo hankki harrasteautonsa viime kesänä. Fiat 126 vuosimallia 1974 on toiminut lähinnä kauppakassina. "Kauppareissuilla ollaan käyty hauskuuttamassa ihmisiä", Teerisalo kertoo. Auto varmasti herättää huomiota pienuudellaan, mutta myös siksi, että monella suomalaisella on omiakin kokemuksia pikku-Fiatista. Aina löytyy joku, joka kertoo omia muistoja kääpiösarjan tilaihmeestä.

Teerisalon auto ei ole alkuperäiskuntoinen. Auton maallinen vaellus oli vähällä päättyä kokonaan, kun kulkupeli oli unohdettu 15–20 vuodeksi koivun alle mädäntymään. Teerisalon ystävä otti talteen jo erittäin huonoon kuntoon päässeen pikkuauton ja pelasti mitä pelastettavissa oli. "Kaveri tätä pari vuotta korjaili." Autoa ei ollut enää mahdollista entisöidä museoautokuntoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Autosta on poistettu puskurit, kulkupelissä on varashälyttimet ja muutama muukin yksityiskohta eroaa 1970-luvun originaalimalleista. Tekniikkapuoli on käyty huolella läpi ja ajoreissut ovat sujuneet suuremmitta ongelmitta.

"Noin 80–­90 kilometriä tunnissa tämä kulkee yllättävän hyvin", auton omistaja kertoo. "Siis jos ei ole tuulinen ilma." Moottoritiet ja vilkas rekkaliikenne ovat tälle kääpiölle kauhistus. Pikku italialainen kaipaa syrjäisiä pikkuteitä ja leppoisia lähikauppareissuja.

Autotallien aarteet -videoblogin aiemmat jaksot löytyvät täältä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autotallien aarteet
  • Fiat
  • Vanhat autot
  • Harrasteautot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    3. 3

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    4. 4

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    8. 8

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    9. 9

      Voimakas maanjäristys surmasi useita kymmeniä Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    10. 10

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää