Auto

Trump pitää ilmastonmuutosta kiinalaisten huijauksena – asiantuntijoiden mukaan Yhdysvallat ei pysäytä autojen sähköistymistä

”Jos pitää tätä aikaa vaarallisena, ei kannata olla töissä autoteollisuudessa”, sanoi Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosn.

GENEVE. Sähköautoja, sähköautoja ja sähköautoja. Viime syksynä Pariisin autonäyttelyssä suuret autonvalmistajat kuten Volkswagen, Mercedes-Benz, Renault ja Opel esittelivät maailmalle nimenomaan uusia sähköautojaan.

Samanlaista uusien sähköautojen esiinmarssia ei näkynyt Genevessä, ja automaailma – ja maailma ylipäätään –  onkin muuttunut merkittävästi sitten viime syksyn.

Yksi merkittävä muuttuja on ollut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on kertonut pitävänsä ilmastonmuutosta kiinalaisten kehittämänä huijauksena.

Trumpin hallinto suunnitteleekin autojen päästövaatimusten höllentämistä Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:n uusi johtaja Scott Pruitt sanoi tällä viikolla, ettei usko hiilidioksidipäästöjen olevan merkittävin ilmastonmuutosta kiihdyttävä tekijä. Pruittin näkemys on ristiriidassa tiedeyhteisön sekä hänen johtamansa EPA:n nykyisten linjausten kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Miten Yhdysvaltain mahdollinen uusi linja vaikuttaisi autonvalmistajien sähköautostrategioihin?

Autojen sähköistymistä se ei todennäköisesti tule pysäyttämään, uskovat alan asiantuntijat.

”Politiittiset liikkeet saattavat muuttaa tilannetta, mutta Yhdysvalloissa tapahtuvat poliittiset muutokset jäävät Yhdysvaltoihin”, sanoo Sam Livingstone, joka johtaa brittiläistä autoalan konsulttiyritystä Car Design Researchia.


”Autoalan sähköistyminen ei tule pysähtymään”, hän sanoo.

Näin uskoo myös yksi autoalan suurimmista johtajista, Renaultia, Mitsubishia ja Nissania johtava Carlos Ghosn. Geneven autonäyttelyssä Ghosn vastaili kansainvälisen toimittajajoukon kysymyksiin muun muassa Yhdysvaltain poliittisesta muutoksesta.

”Mitä Yhdysvalloissa tapahtuukaan, me emme muuta suunnitelmiamme sähköautoista”, hän sanoi.

”Me kehitämme autoja ja teknologiaa maailman tarpeita varten. Yhdysvallat voi kulkea jotain polkua, mutta vaatimukset tulevat olemaan kovemmat esimerkiksi Japanissa tai Kiinassa”, Ghosn sanoi.

Autonvalmistajat tähyävätkin entistä kunnianhimoisemmin Kiinan markkinoille, ja Kiinassa juuri sähköautobuumi on hyvässä vauhdissa valtion tukien ja sähköautojen ostoon ohjaavan politiikan myötä.

Yhdysvaltojen suunnasta on kuitenkin Ghosnin mukaan vaikea sanoa vielä mitään varmaa, sillä Trumpin hallinnon linjaukset ovat vasta pohdintojen asteella.

”Jos pitää tätä aikaa vaarallisena, ei kannata olla töissä autoteollisuudessa”, hän sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Geneven autonäyttely 2017
  • Sähköauto
  • Autoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    2. 2

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    6. 6

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      Jäämerellä purjehtinut tutkimusryhmä kertoo löytäneensä yllättäen muovia keskeltä avomerta – se kertoo siitä, kuinka pitkälle muovisaaste on levinnyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    8. 8

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    9. 9

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    10. 10

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää