24.1.2007 0:00
BRYSSEL. Autojen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on synnyttänyt syviä erimielisyyksiä Euroopan unionissa.
Riidan pääpukareita ovat kreikkalainen ympäristökomissaari Stavros Dimas sekä saksalainen teollisuuskomissaari Günter Verheugen.
Riidan vuoksi komissio ei julkaise esitystä päästöjen vähentämisestä aiemman aikataulun mukaisesti keskiviikkona. Ehdotusta lykättiin myöhemmäksi, kunnes komissio on saanut rivinsä ojennukseen.
Riita on EU:lle nolo varsinkin, kun komissio vasta hiljattain esitti kunnianhimoisen suunnitelman hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Komission mukaan päästöjä pitäisi vähentää jäsenmaissa 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Autojen osuus suunnitelman toteuttamisessa on merkittävä, sillä maailman hiilidioksidipäästöistä noin viidennes syntyy liikenteestä.
Dimas on vaatinut lakisääteisiä päästörajoja autonvalmistajille, koska nykyisin voimassaoleva vapaaehtoinen sopimus ei ole päässyt tavoitteisiinsa. Verheugen on puolestaan vastustanut sopimuksen pakollisuutta, koska hän pelkää eurooppalaisen autoteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemistä.
Unionin ja eurooppalaisten autovalmistajien vapaaehtoisen sopimukseen mukaan ensi vuoteen mennessä uudet autot eivät saisi tuottaa enempää kuin 140 grammaa hiilidioksidia ajokilometriä kohden.
Tavoite ei tule toteutumaan, sillä komission viime syksynä julkaiseman tutkimuksen mukaan 15 vanhassa EU-maassa keskimääräinen päästömäärä oli 163 grammaa.
Esimerkiksi Suomen suosituimman henkilöauton Toyota Corollan kaikki mallit eivät täytä edelleenkään päästötavoitteita. Mallista ja moottoritilavuudesta riippuen Corollat tuottavat 127–190 grammaa hiilidioksidia ajokilometriä kohden.
Dimas haluaakin nyt EU:lta järeämpiä otteita. Hän vaatii autojen hiilidioksidipäästöjen pakolliseksi rajaksi 120 grammaa kilometriä kohden vuoteen 2012 mennessä.
EU:ssa on suunniteltu päästörajoitusten lisäksi myös verohelpotuksia vähäpäästöisille autoille. Ehdotus on saanut kannatusta muun muassa Euroopan autoteollisuusliitolta ACEA:lta.
Myös Suomessa suunnitellaan autojen verouudistusta, jossa veron suuruus riippuisi ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen määrästä. Asiasta kertoi valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd) maanantaina MTV3-kanavalla.
Autoteollisuuden ja Verheugenin mukaan pakolliset päästövaatimukset nostavat autojen hintoja ja saattavat johtaa irtisanomisiin.
"Meidän on osoitettava ympäristöjohtajuutta, mutta siinä ei ole järkeä, jos muut eivät tee samoin. Talouskasvun ja työpaikkojen ensisijaisuus ei saa kärsiä", Verheugen varoitti kirjeessään komission puheenjohtajalle viime vuoden lopulla.
Verheugenin huoli ei ole täysin perusteltu, sillä vapaaehtoiseen sopimukseen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä kuuluvat eurooppalaisten lisäksi myös japanilaiset ja korealaiset autonvalmistajat.
Aasialaisyhtiöt ovat vähentäneet autojen hiilidioksidipäästöjä vuosina 1995–2004 suhteellisesti hieman eurooppalaisia enemmän. Silti uudet henkilöautot saastuttavat Euroopassa vähemmän kuin Japanissa tai Koreassa.
Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi