8.2.2007 0:00
Autojen hiilidioksidipäästöt ovat Suomessa nykyisin noin 160 grammaa kilometrillä.
EU:n komissio julkaisi keskiviikkona uuden ehdotuksensa uusien autojen hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi. Komission mukaan EU-alueella saisi vuoden 2012 jälkeen myydä vain sellaisia henkilöautoja, joiden keskimääräiset hiilidioksidipäästöt eivät ylittäisi 130 grammaa ajettua kilometriä kohti.
Lopullinen päästötavoite on vielä kymmentä grammaa tiukempikin eli 120 grammaa kilometriltä. Viimeiset kymmenen grammaa puristetaan komission esityksen mukaan muun muassa renkaiden, ilmastointilaitteiden ja biopolttoaineiden avulla.
Käytännössä määräys tarkoittaa sitä, että bensiinikäyttöinen auto saisi kuluttaa korkeintaan viisi ja dieselajokki 4,5 litraa polttoainetta sadalla kilometrillä.
Autoteollisuus pystyi vuosina 1995–2005 vähentämään keskimääräisiä päästöjä vain 25 gramman verran 161 grammaan kilometriltä. Tahti ei siis komission mukaan riitä, mikäli EU mielii päästä Kioton sopimuksen mukaisiin hiilidioksidin leikkaustavoitteisiin. Noin 12 prosenttia unionin alueella ilmakehään tupruavasta hiilidioksidista on peräisin henkilöautojen pakoputkista.
Niinpä komissio kaavailee jo pitemmän tähtäimenkin rajoituksia. Vuoteen 2020 mennessä pitäisi päästä alle 95 grammaan kilometriltä.
Uusi päästötavoite on tiukka. Tekniikan Maailma -lehden tuoreessa numerossa esitellään noin 2 800 uutta automallia, joista kerrotaan myös hiilidioksidipäästöt. Vain 106 eli alle neljä prosenttia niistä täyttäisi jo nyt komission uuden vaatimuksen.
Tekniikan Maailman tiedot kertovat, ketkä autonvalmistajista ovat panostaneet tähän asiaan jo ennen pakollisia määräyksiä. Listoilla esiintyvät useimmin ranskalainen PSA-Citroen ja Renault. Ne tekevät 44:ää alle 130 g/km rajan alle jäävää mallia.
Saksalaisista esimerkiksi VW:llä on listalla kaksi ja Opelilla kolme tällaista automallia. Saksalaiset laatumerkit, VW-konserniin kuuluva Audi, BMW ja Mercedes-Benz eivät pääse riman alle.
Listan plärääminen paljastaa selkeän perusasetelman. Päästötavoitteiden alle pääsevät vain kevyet, pienellä moottorilla varustetut autot.
Tämä peruslähtökohta selittää pitkälle eurooppalaisen autoteollisuuden hajanaisuutta suhtautumisessa uusiin määräyksiin.
Brittilehti Financial Timesin mukaan rintamalinja kulkee Saksan etelärajalla. Eteläeurooppalaiset pikkuautojen valmistajat ovat eri mieltä kuin saksalaiset isojen autojen tekijät. EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri Angela Merkel on jo julkisesti tullut omiensa taakse tyrmäämällä komission kaavailut ja esittämällä auton kokoon suhteutettuja päästörajoja.
VW, BMW, Mercedes ja amerikkalaiset GM ja Ford lähettivät komission puheenjohtajalle José Manuel Barrosolle kirjelmän, jossa komission esitystä kutsuttiin "epärealistiseksi" ja teknisesti mahdottomaksi toteuttaa.
"On ihan väärin, jos meitä rangaistaan BMW:n tukemiseksi", sanoi puolestaan nimettömäksi jäänyt eteläeurooppalainen autoteollisuusjohtaja sanomalehti Financial Timesille.
Muodollisesti Euroopan autoteollisuus on yhdessä rintamassa vastustamassa uusia rajoituksia. Eurooppalaisten autotehtaiden yhdistys ACEA väittää komission esityksen nostavan uuden auton hintaa yli 3 600 euroa. Valmistajien mielestä kustannustehokkaampi tapa alentaa hiilidioksidipäästöjä perustuisi vaihtoehtoisiin polttoaineisiin, säästävään ajotapaan, renkaiden oikeaan ilmanpaineeseen ja parempiin teihin.
Komission esitys menee EU:n ministerineuvoston ja parlamentin päätettäväksi. Luvassa on molemmissa varmasti kiihkeitä keskusteluja.
Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi