perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Autojen katsastusväliä voidaan ehkä harventaa

Autoilijoiden kohonneet katsastuskulut halutaan saada kuriin

31.3.2008 0:00

Ajoneuvohallintokeskus (Ake) väläyttää jopa autojen katsastusvälin harventamista esitellessään keinoja, joilla autoilijoiden kohonneet katsastuskulut saataisiin kuriin.

EU-direktiivi sallisi henkilöauton ensimmäisen katsastuksen neljän vuoden kuluttua käyttöönotosta ja sen jälkeen kahden vuoden välein. Nyt auto on tuotava katsastukseen kolmen vuoden kuluttua käyttöönotosta ja viisivuotiaasta ylöspäin joka vuosi.

Ake kokosi liikenne- ja viestintäministeriölle selvityksen keinoista laskea katsastushintoja, jotka ovat runsaassa kymmenessä vuodessa kaksinkertaistuneet.

Aken esitykset ovat nyt lausuntokierroksella.

"Yksittäisen autoilijan kannalta katsastusvälin harventaminen merkitsisi kokonaiskustannusten alenemista, vaikka katsastuksen hinta säilyisi nykyiselläänkin", Ake toteaa raportissaan.

Keskus kuitenkin korostaa, että ainakin toistaiseksi on järkevää pitäytyä nykyisessä mallissa. Tuoreen EU-tutkimuksen yhtenä ehdotuksena on direktiivin tiukentaminen ja aikavälin kiristäminen yhteen vuoteen, eikä EU ole vielä päättänyt, ryhtyykö se ehdotuksen suhteen toimenpiteisiin.

Selkeimmät muutosesitykset Ake tekee katsastajien koulutusvaatimuksiin. Se esittää, että vastedes katsastajalle riittäisi automekaanikon tutkinto sekä kolmen vuoden korjaamokokemus.

Nyt insinöörin koulutus on käytännössä minimiedellytys. Muutos helpottaisi Aken mielestä nykyistä katsastajapulaa, lisäisi katsastuksen tarjontaa ja laskisi näin hintoja.

Vähintään kuuden kuukauden katsastuskokemuksen omaava mekaanikko pitäisi Aken mukaan kelpuuttaa myös katsastusyrittäjäksi. Näin asemien perustaminen helpottuisi, saatavuus paranisi ja hinnat laskisivat.

Yhtenä isona muutoksena Ake esittää, että raskaan kaluston katsastusvelvoitetta selkeästi vähennettäisiin.

Nykyisin yrityksellä on suppeankin toimiluvan saamiseksi oltava katsastustilat sekä kevyelle että raskaalle kalustolle. Erillään olevien tilojen etäisyys saa olla enintään kymmenen kilometriä.

Esityksen mukaan yritys voisi pitää yhtä raskaan kaluston katsastusasemaa ja perustaa useita kevyen kaluston asemia enintään 50 kilometrin etäisyydelle.

Raskaan kaluston toimipaikkaverkko voisi harveta, mutta kevyen kaluston asemien määrä lisääntyisi ja hinnat laskisivat.

Uusia katsastusyrittäjiä voitaisiin houkutella antamalla katsastusoikeus vakuutusalan vahinkotarkastajille.

Ake pohti myös katsastusten sallimista kaikille autokorjaamoille, jolloin asiakas voisi hoitaa kaikki asiansa yhdeltä luukulta. Keskus kuitenkin epäilee, ettei se kykenisi takaamaan katsastuksen laatua nykyresursseilla.

Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.