keskiviikko 23.5.2012 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Kolarissa kuolleen aikuiset lapset jäivät ilman korvauksia

28.7.2008 11:44 | Päivitetty: 29.7.2008 8:57

 Lapsuudenkodistaan maailmalle muuttaneet aikuiset eivät ole oikeutettuja korvauksiin henkisistä kärsimyksistä, kun heidän vanhempansa kuolee kolarissa toisen ihmisen törkeän huolimattomuuden vuoksi.

Näin linjasi korkein oikeus (KKO) maanantaisessa ennakkoratkaisussaan. Linjauksesta seurannee, että liikenneturmassa kuolleiden omaiset saavat vastedes korvauksia erittäin harvoin.

KKO:n tuomio koskee poikkeuksellista tapahtumasarjaa huhtikuulta 2005. Kuusikymppinen mies surmasi vaimonsa kotonaan ja lähti hänen autollaan liikenteeseen Keuruulla, vaikkei omistanut ajokorttia.

Mies ajoi maantiellä väärällä kaistalla päin toista autoa. Sitä kuljettanut 62-vuotias ähtäriläinen mies kuoli turmassa.

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi miehen muun muassa taposta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mies joutui vankilan sijasta pakkohoitoon, koska oikeus totesi hänet syyntakeettomaksi. Mies sairasti paranoidista skitsofreniaa ja sekamuotoista persoonallisuushäiriötä.

Keskinäinen vakuutusyhtiö Tapiola valitti tuomiosta ensin hovioikeuteen ja sitten korkeimpaan oikeuteen, koska tuomittu ja Tapiola määrättiin korvaamaan yhteensä 10 000 euroa ähtäriläismiehen neljälle aikuiselle lapselle.

Korkein oikeus taipui vakuutusyhtiön kannalle äänestyksen jälkeen. KKO:n mukaan vainajan omaisilla on oikeus korvaukseen vain poikkeustapauksissa eli lähinnä törkeissä henkirikoksissa.

Oikeus myönsi, että tuomittu aiheutti ähtäriläismiehen kuoleman törkeää huolimattomuuttaan ja että vainajalla ja hänen lapsillaan oli erityisen läheinen suhde.

Korvauksen määrääminen ei kuitenkaan ole oikeuden mielestä kohtuullista, koska kyse ei ollut tahallisesta henkirikoksesta ja korvauksen vaatijat ovat jo muuttaneet pois isänsä kodista.

Tuomitun syyntakeettomuus ei vaikuttanut ratkaisuun.

Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.