12.9.2008 0:00
Jyrki
Katainen
Polttoaineiden verotuksen merkityksestä Suomen talouselämän ja koko yhteiskunnan tulevaisuuteen kuultiin lennokkaita ajatuksia, kun valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok) järjesti asiasta keskustelutilaisuuden Helsingin Säätytalolla torstaina.
Kataisella on kunnianhimoinen pyrkimys uudistaa vielä tällä vaalikaudella polttoaineiden verotusta siten, että verotuksella ryhdytään suosimaan sellaisia polttoaineita, jotka tuottavat mahdollisimman vähän päästöjä.
Samalla on mahdollisuus luoda uutta teknologiaa, jolla olisi kysyntää laajemmaltikin.
Katainen alusti tilaisuudessa otsikolla "Kohti vähäpäästöistä autoilua", mutta uudistuksessa on kyse muunkin kuin liikenteen polttoaineiden verotuksesta: mukaan tulevat myös lämmityspolttoaineet ja työkoneiden polttoaineet.
Kataisen mukaan uudistuksen tavoite on olemassa, mutta menetelmiä ollaan vasta hakemassa. Niitä selvittelee tämän syksyn aikana VTT.
Sen jälkeen uudistuksen valmistelu menee työryhmään. Eduskuntaan asia tulee ensi vuoden syksyllä ja Kataisen suunnitelmissa uudistettu verojärjestelmä tulisi voimaan 2010.
Säätytalon tilaisuudessa ilmavimpia visioita esitteli energiayhtiö St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen. Hän uskoi, että 30 vuoden kuluttua Suomen teillä ei enää nähdä fossiilisesta öljystä tehdyillä polttoaineilla kulkevia autoja, vaan ne ovat korvautuneet hybridi-ajoneuvoilla, jotka käyttävät uuden sukupolven bioaineita.
Anttosen mukaan Suomi on hyvässä asemassa, koska täällä on paljon metsiä ja metsäteollisuutta, joka etsii uusia tuotemarkkinoita. Verotuksella voidaan hänestä vaikuttaa uusien teknologioiden syntyyn, jotka puolestaan voivat synnyttää maahan uusia nokioita.
Isojen maiden on Anttosen mukaan vaikea olla tässä asiassa eturivissä, koska niissä suurilla öljy-yhtiöillä on liian vahva asema.
Anttonen ei pitänyt tulevaisuuden ratkaisuna sähköautoja, joiden mahdollisuuteen uskoi vahvasti sähköntuottajia edustavan Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen. Hän ei ottanut kantaa millaisilla polttoaineilla tarvittava sähkö tuotettaisiin.
Useissa puheenvuoroissa korostettiin, että markkinoilla on sallittava useita polttoaineita, jotka sitten kilpailevat tehokkuudessa keskenään.
Autoliiton Pasi Nieminen valitti, että monet käynnissä olevat pitkään vievät uudistushankkeet ovat hämmentäneet autonostajat.
Ei tiedetä millainen ajoneuvo pitäisi hankkia, kun uudistusten vaikutuksista esimerkiksi jälleenmyyntiarvoon ei ole tietoa.
Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi