Härkäsammakko syö hämähäkkejä

Väkivahva Honda Bullfrog kiipeää hiidenkivelle ja laskeutuu jyrkkää kalliorinnettä.

Hongisto ryskää, juurakot rasahtelevat ja oksat katkeilevat.

Yhtäkkiä ärjyntä lakkaa ja pakokaasupilvi hälvenee. Härkäsammakko on kivellä.

Ponnistelut tuovat mieleen mylvivät härät ja kivenlohkare Viertolan isännän härkiä pakenevat Jukolan pojat – ollaanhan nyt kansalliskirjailija Aleksis Kiven kotiseutuvilla nurmijärveläisessä metsässä.

Hiidenkivelle kiipeävä härkäsammakko on motorisoitu maastomöyrijä. Nimi on kuvaava kuskille ja lajille, off road trialille.

"Huomasin kisoissa, että kilpaveljet Ruotsista olivat nimenneet autonsa spidereiksi. Autosta tuli härkäsammakko, ne kun syövät hämähäkkejä", selvittää Esa Hakala.

Tanakan kulkupelin sotamaalaus on kesken. Konepelti saa pintaansa kielen, jolla sammakot sieppaavat hämähäkit.

Vihreä hirviö kiipeää jyrkän kallion kuvetta ylös, muttei ongelmitta. Traktorin rengasta muistuttava kumitassu lipsuu sammaleen liukastamalla kalliolla. Välillä etu- ja taka-akselit ovat aivan vinksallaan suuntiinsa.

Yksin ei Hakalakaan pärjäisi. Apukuski Jari Rantanen antaa päteviä ohjeita.

"Ota vasemmalta, oikee takapyörä ei pidä. No ny se lähti tulemaan."

Rantanen kertoo maastonuotit leppoisasti, mutta tarkasti.

"Koht putoo eturengas, takalukko kiinni. Koht pohja ottaa, pohja ottaa. Ei tuu, ei tuu, ota ton männyn vieritse, no ny tulee, siin oli potero."

Pahimpia ovat yllättäen renkaiden alla liikkuvat kivenmurikat, pohtii kaksikko tutussa harjoitusmaastossa omilla tiluksilla.

Kisaamista edeltää viikkoja kestävä auton kunnostaminen.

Palkintona ahkeroinnista voi olla kisamenestys ja tukku euroja. Saksassa olisi kesällä jaossa pääpalkintona 6 000 euroa.

Omiaan Hakala ei silti saa koskaan takaisin. "Jo yksi rengassatsi maksaa pari tonnia. Auton kuljetus kisapaikalle ei ole sekään halpaa lystiä."

Kuski ja kuvaaja äityvät pohtimaan selviäisikö härkäsammakolla alas kuuden metrin kalliopudotuksesta. Apukuski kipuaa alas sammalpinnan liukastamaa reittiä ja puistelee päätään uhon yltyessä.

"Ai tosta, ootko Esa ihan varma? En tule, saat mennä yksinäs."

Niin tehdään.

Kaikki menee sikäli hyvin, ettei auto kellahda kyljelleen tai katolleen.

Se juuttuu kahden männyn väliin.

Touhua seuraavaa Miro-poikaa, 11, kiipeli huvittaa. Hän uskoo lujasti isäänsä, vaikka ehdottaakin avuksi moottorisahaa.

Sahatta selvitään, edestakaisin nytkyttäen ja eturengas männyn kylkeä kiiveten.

Takaosa vaurioituu, mutta sitä ei liiemmin murehdita.

"Tässä lajissa hajoaa aina jotain", kertoo Hakala ja näyttää takarenkaita kääntävän painepumpun kiinnityskorvaa. Se on murtunut puoliväliin.

"Hitsisauma ei vaan kestä vääntäviä voimia."

Maastossa möyrimisen herättää monissa varmasti suurta kummeksuntaa.

"Mutta on tämä niin hauskaa. Voisi sitä olla huonompiakin harrastuksia. Ja on tämä luonnossa olemista, vaikka moottoriurheilua onkin."

Lisää:

Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi