Julkaistu: 23.2.2008 lehdessä osastolla Autot
Viistoperäinen Chevrolet Aveo on saanut vetävät muodot. Moottorien sitkeydessä on vielä toivomisen varaa.
AIX-EN-PROVENCE. Euroopassa tuskaillaan teollisuustuotannon siirtymisestä Aasiaan. Mutta siirtyy tuotantoa toiseenkin suuntaan. General Motors tuo tänä keväänä myyntiin viistoperäisen Aveon, joiden valmistus tapahtuu Varsovassa Puolassa.
Auto on suunniteltu ja kehitetty Koreassa General Motorsin omistamilla Daewoon tehtailla. Siellä on myös valmistettu vuodesta 2002 lähtien Aveon viistoperäistä edeltäjää Kalosia.
GM:n tavoitteena on valmistaa ensimmäisen vuoden aikana Varsovassa noin 60000 viistoperäistä Aveota. Vuoden 2009 tuotantotavoitteeksi on asetettu 100000 autoa. Ja jos autoja tarvitaan Euroopassa lisää, niitä tuodaan tarpeen mukaan Koreasta. Aveo-nimeä on Suomen markkinoilla käyttänyt aiemmin vain vuonna 2006 esitelty neliovinen sedan.
Aveota pidetään Chevroletille erittäin tärkeänä mallina. Viime vuonna Kaloseja ja Aveoita myytiin Euroopassa yhteensä 111000. Kun Chevroletin koko Euroopan myynti oli 457200, täytti näiden pikkuautojen myynti siitä neljänneksen.
Kalosien ja Aveoiden myynnistä viistoperien osuus on ollut Euroopassa yli 80 prosenttia, mutta Suomessa neliovinen Aveo on ollut suosituin malli. Viime vuonna sedanien osuus näiden kahden mallin myynnistä oli Suomessa noin 75 prosenttia.
Kuten Euroopan autokaupassa yleensäkin, Chevroletien suurin kysyntä löytyy idästä. Chevroletien myynti kasvoi viime vuonna Itä-Euroopassa 63,4 prosenttia. Lännessä kasvu oli maltillisesti 9,8 prosenttia.
Ulkoisesti Kalosin muuntuminen Aveoksi on onnistunut mainiosti. Aveo on hyvän näköinen pikkuauto. Keulan rakenne on paljon edeltäjää ilmeikkäämpi.
Aveon pituus on kasvanut Kalosiin nähden neljä senttiä. Sisätilojen kannalta suurempi merkitys on sillä, että auton korkeus on nyt yli puolitoista metriä. Autossa istutaan edessä ryhdikkäästi pystyssä asennossa, mikä jättää juuri riittävästi jalkatilaa takamatkustajille. Päätilaa on takana vähemmän kuin edessä.
Myös autoon istuttaessa ensivaikutelma muodostuu hyväksi. Sisustuksessa on käytetty pienten autojen tapaan paljon muovia, mutta silti pinnat eivät ole halvan näköisiä. Uutuudessa kojelautan keskiosaan upotettu auton muotoihin mukautettu radio lisää huoliteltua vaikutelmaa.
Tavaratilaa autossa on pienille autoille normaalit 220 litraa. Takapenkit kaatamalla tavaratila kasvaa 990 litraan.
Aveoon on saatavilla kaksi eri moottorivaihtoehtoa. Tarjolla on joko 1,2- tai 1,4-litrainen bensiinimoottori. Dieseliä ei näillä näkymillä ole tulossa tuotantoon.
Molemmat bensiinimoottorit ovat GM:n omaa tuotantoa. Pienempi 1,2-litrainen moottori on aivan uusi ja siinä on tehoa 62 kilowattia (84 hv). Sen sijaan 1,4-litrainen moottori on tuttu GM.n aikaisemmista malleista, mutta sitä on kehitetty edelleen.
Tehoa löytyy nyt 74 kilowattia (101 hv). Isomman moottorin oheen on tarjolla neliportainen automaattivaihteisto.
Marseillen ja Aix-en-Provencen välisellä osuudella koeajossa ollut 1,4-litrainen bensiinimoottori tuotti pienen pettymyksen.
Mäkisillä osuuksilla moottori ei jaksanut ylläpitää vauhtia kuin pienimmillä vaihteilla. Sitkeyden puuttuessa vaihtamiseen oli jatkuva tarve myös tasaisemmilla ja mutkaisemmilla tieosuuksilla.
Kun meno 1,4-litraisella moottorilla oli näin tahmeaa, voi vain kuvitella kuinka vaikeaa olisi ajaa pienemmällä moottoriversiolla.
Isomman moottorin keskikulutukseksi luvataan kuusi litraa sadalla kilometrillä ja pienemmän moottorin keskikulutukseksi 5,5.
Hydraulisesti toteutettu ohjaus toimi koeajossa tarkasti ja palautti hyvin. Autoon oli ylhäällä ajettuja osuuksia varten asennettu varmuuden vuoksi kitkarenkaat, joten auton vakaudesta on vaikea antaa lopullista arviota.
Porrasperäinen Aveo epäonnistui vuonna 2006 Euro NCAP -törmäystestissä.
Aikuisten suojasta tuli kaksi tähteä, joista toinen oli yliviivattu. Sen sijaan lastensuojasta auto sai mukavasti neljä ja jalankulkijan suojasta kolme tähteä.
Luulisi, että uutuuden kohdalla on osattu ottaa oppia aiemmista virheistä.
Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi