Julkaistu: 15.12.2008 lehdessä osastolla Kotimaa
Helsingin-Turun maantietä on muutettu moottoritieksi 1950-luvulta
lähtien. Turunväylän rakentaminen alkoi työttömyystöinä 1956. Suomen
ensimmäinen moottoritie Helsingistä nykyiselle Kehä III:lle valmistui
1962.
Tietä jatkettiin Lohjanharjulle 1960-luvulla. Suunnitelma
moottoritien jatkamisesta Turkuun valmistui 1973. Sen jälkeen
energiakriisi katkaisi moottoriteiden rakentamisen Suomessa pitkäksi
aikaa.
Liikenneministeriö teki hankepäätöksen Muurla-Lohja-moottoritiestä
1990.
Rakentaminen aloitettiin Turun päästä: Turku-Paimio-osuus valmistui
lokakuussa 1997. Keväällä 1998 tie suljettiin maanvyörymän vuoksi
Piikkiössä. Siltapilarin perustus liikahti, mutta paalut pysyivät
paikoillaan ja liikennöinti jatkui.
Paimion ja Muurlan välillä tienpenkkoja jouduttiin korjaamaan 2007,
kun kovat sateet aiheuttivat laajoja sortumia.
Tien jatkaminen Muurlasta Lohjalle aloitti liito-oravakiistan.
Ympäristökeskukset myönsivät poikkeusluvat liito-orava-alueille 2002.
Liikenne- ja viestintäministeriö hyväksyi tielinjauksen 2003. Korkein
hallinto-oikeus hylkäsi valitukset 2003.
EU-komissio puuttui liito-orava-asiaan 2003 ja kehotti Suomea
täyttämään velvoitteensa suojelusta. Suomi välttyi EY-tuomioistuimelta,
kun komissio päätti lopettaa valvontamenettelyt 2004. Taustalla olivat
luonnonsuojelulain muutokset.
Moottoritien toiseksi viimeinen osuus Lohjalta Lohjanharjulle
avattiin joulukuussa 2005.
Muurla-Lohja-välin rakentaminen alkoi 2005.
Marraskuussa 2008 selvisi, että Karnaisten ja Lehmihaan tunneleiden
louhiminen on kasvattanut Hormajärven typpikuormaa Lohjalla. Järveen on
valunut dynamiitista peräisin olevaa nitraattipitoista vettä, ja typpeä
huuhtoutuu järveen tien rakenteista ja penkereistä.
Muurlan-Lohjan tieosuus piti avata 15. marraskuuta. Kaksi päivää
aiemmin ilmoitettiin, että Lahnajärven ja Lohjanharjun välin avaus
viivästyy useita viikkoja tunnelitekniikan testausten vuoksi. Tie
avattiin osittain, Muurlan ja Lahnajärven väliltä.
Liikenne uudella tiellä katkaistiin 9. joulukuuta, kun kallio
sortui Muurlassa. Ajoradalle vyöryi tonneittain kiveä.
Tiehallinto on ilmoittanut, että koko Turun moottoritie vihitään
maaliskuussa 2009.
Uusin kiista muhii opasteissa. Vanhan ykköstien varrella oleva
Kasvihuoneilmiö haluaisi uuden tien varteen opastekyltin, jonka
Tiehallinto kielsi. Opastetta vaativassa adressissa on yli 4000
nimeä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi