12.9.2007 10:02 | Päivitetty: 12.9.2007 10:28
Henkilöauton katsastus meneillään Tikkurilan katsastusasemalla.
Henkilöauton määräaikaiskatsastuksen hinta on nykyään 2,5 kertaa suurempi kuin mitä se oli ennen katsastuksen vapautumista kilpailulle. Katsastusyritykset ovat yleensä myös erittäin kannattavia yrityksiä.
Toisaalta katsastuksen saatavuus on parantunut huomattavasti alan kilpailulle avaamisen jälkeen, ilmenee Ajoneuvohallintokeskuksen AKEn keskiviikkona julkistamassa tutkimuksessa.
Tutkimuksessa selvitettiin henkilöauton määräaikaiskatsastuksen hinnoittelua, hinnoittelun kehitystä aikavälillä 1994–heinäkuu 2007 sekä alan yritysten kustannusten ja kustannusrakenteen kehitystä.
Vuonna 1994, eli ennen katsastuksen täyttä avautumista kilpailulle, tavallisen katsastuksen hinta oli 100 markkaa eli noin 17 euroa ja heinäkuussa 2007 se oli keskimäärin 43 euroa – nousua on siis noin 150 prosenttia. Samaan aikaan elinkustannusindeksi on noussut 18 prosenttia.
Määräaikaiskatsastuksen hinnan vaihteluväli ilman päästömittausta oli tämän vuoden heinäkuussa 33–48 euroa.
Hinnat vaihtelevat Suomessa huomattavasti mm. alueellisen kilpailutilanteen mukaan. Tutkimuksen mukaan alan suurimmat toimijat näyttävät suuntaa hinnoittelulle ja pienemmät toimijat seuraavat perässä.
Kuluttajaviraston aiemmin tekemässä tutkimuksessa on selvinnyt, että henkilöautojaan määräaikaiskatsastukseen tuovat asiakkaat eivät yleensä kiinnitä kovin paljon huomiota hintaan vaan katsastusyrityksen valintaan vaikuttavat hinnoittelua enemmän sijainti ja aika sekä muut palvelutekijät.
Yritysten toiminta on erittäin kannattavaa, etenkin pienillä yrittäjävetoisilla katsastusyrityksillä. Yrityksissä on pääsääntöisesti vahva tase, ja jatkossakin katsastusyritykset tavoittelevat kasvua ja hyvää kannattavuutta. Henkilöautojen määräaikaiskatsastuksen osuus katsastusyritysten liikevaihdosta on keskimäärin yli 70 prosenttia.
Tyypillinen tilikauden voitto katsastusyrityksillä on 20–30 prosenttia liikevaihdosta. Katsastusyritysten henkilöstökustannukset ovat 30–50 prosenttia ja muut kulut 20–30 prosenttia. Näistä muista kuluista laitteisto- ja huoltokustannukset ovat suurimpia.
Katsastusalan edustajien mukaan kustannusten nousun yhtenä keskeisenä syynä on työvoimakustannusten lähes 40 prosentin nousu 2000-luvulla.
Katsastustapahtumaan sisältyvät työvaiheet ovat haastateltujen mukaan myös lisääntyneet ja siihen kuluva aika on lähes kaksinkertaistunut.
Toisaalta, koska asiakkaat tulevat pääsääntöisesti ilman ajanvarausta, joudutaan henkilöstöä pitämään paikalla kaiken varalta. Myös muut kustannukset, kuten kalusto, energia sekä toimitilat, ovat nousseet.
Alalle on tullut uusia yrityksiä, ja 2000-luvulla on tapahtunut myös koko joukko yrityskauppoja ja fuusioita. Merkittävimmät alan toimijat – A-Katsastus Oy ja K1-Katsastajat Oy – ovat siirtyneet kansainvälisten investoijien omistukseen, minkä haastatteluissa arveltiin vaikuttavan tuottovaatimuksiin ja liiketoiminnan kasvutavoitteisiin.
AKEn tehtäviin kuuluu katsastuksen toimilupien käsittely, katsastuksen valvonta ja ohjeistus. Katsastuksen hinnoitteluun AKElla ei ole toimivaltaa. Katsastuksen saatavuus on parantunut huomattavasti alan kilpailulle avaamisen jälkeen.
Sivutoimipisteet mukaan lukien katsastustoimipaikkoja oli vuoden 2006 lopussa 256 kappaletta. Katsastustoimipaikkojen määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana yli kaksinkertaistunut. Kun ala avautui kilpailulle 1994, toimipaikkoja oli ns. matkapaikat mukaan luettuna 122.
AKE teetti kesällä 2007 selvityksen katsastustoiminnan hinnoitteluun ja hintakehitykseen liittyvistä tekijöistä. Selvitys perustui katsastusyritysten tilinpäätöstietoihin, haastatteluihin, alan toimijoille tehtyyn sähköiseen kyselyyn sekä julkisiin aineistoihin. Selvityksen teki konsulttiyhtiö TalentPublicHaus Oy.
Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi
Politiikka | Päivitetty 12:15
Ulkomaat | Päivitetty 13:15
Politiikka | Päivitetty 10:26
Ulkomaat | Julkaistu 7:49
Autot | Julkaistu 11:14
Kiellettyä: "Automme on puhtain" 11:16
Vertaile verkossa 11:18
Kulttuuri | Julkaistu 12:53