22.11.2009 23:55
Euroopan suurin autovalmistaja Volkswagen näkee suuria mahdollisuuksia Kiinan markkinoilla.
Yhtiö aikoo yli kolminkertaistaa automyyntinsä nykyisestä eteläisessä Kiinassa vuoteen 2018 mennessä. Näin kertoi Volkswagenin Kiinan-maajohtaja Winfried Vahland sunnuntaina.
Kiinan automarkkinat ovat nykyisin jo maailman suurimmat. Ne kasvoivat tänä vuonna Yhdysvaltojen markkinoita isommiksi.
Autoteollisuus on kärvistellyt suurissa vaikeuksissa eri puolilla maailmaa.
Autokauppa on tänä vuonna supistunut Suomessakin kymmeniä prosentteja viime vuodesta.
Kiinassa kehitys on toisenlaista. Vahland arvioi sunnuntaina, että Volkswageneita myydään tänä vuonna Kiinassa, Hongkong mukaan lukien, yli 35 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Valtio on Kiinassa tukenut autoalaa muun muassa leikkaamalla pienikokoisten autojen myyntiverotusta. Toimenpiteet ovat tuottaneet tulosta: lokakuussa maassa esimerkiksi myytiin 76 prosenttia enemmän henkilöautoja kuin vuotta aikaisemmin.
Tämä tarkoittaa kaiken kaikkiaan 946 000 autoa.
Ilman tukitoimia markkinat kasvavat ensi vuonna suunnilleen kymmenen prosenttia, analyytikko John Zeng tutkimusyhtiö IHS Global Insightista arvioi.
Guangzhoun kaupungissa Kiinassa järjestetään tällä viikolla isot automessut.
Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi
Kaupunki | Päivitetty 14:11
Ulkomaat | Julkaistu 16:10
Kotimaa | Päivitetty 13:42
Politiikka | Julkaistu 14:55
Ulkomaat | Julkaistu 14:53