Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kovassa pakkasessa juokseminen on varustautumiskysymys – näin pukeudut oikein

Juoksublogi
 

Pakkaseen ja kylmässä juoksemiseen pitää totutella, ja oikea varustautuminen lenkille on kaiken a ja o. Jos olet juossut talvet juoksumatolla, 10 pakkasastettakin saattaa tuntua ensimmäisellä lenkillä tuskaiselta. Kylmään kuitenkin tottuu vähitellen. Aloita lyhyillä lenkeillä.

Pakkasen sietokyky on yksilöllistä, ja pakkasen purevuuteen vaikuttaa myös esimerkiksi tuuli ja ilmankosteus. Jotkut pitävät lenkille lähdön rajana kymmentä pakkasastetta, toiset siirtyvät sisätiloihin jo aiemmin. Jotkut juoksevat 15–20 pakkasasteessakin.

Joillakin kylmä ilma tuntuu hengittäessä pahalta, eikä lenkkeillä silloin kannata, vaikka kaveri kertoisi juoksevansa vielä paljon kylmemmässäkin. Rasitusastmasta kärsivien ei pitäisi juosta kovalla pakkasella lainkaan.

Juokse kylmässä rauhallisia peruskestävyyslenkkejä ja jätä kovat vauhtikestävyyslenkit juoksumatolle. Lähde pakkaslenkillä erityisen rauhallisesti liikkeelle.

Näin kovilla pakkasilla kannattaa pukeutua lenkille:

Kaksi tärkeintä: Kuori ja lämmike

Tuulelta suojaavaa takkia tarvitaan leudommillakin keleillä, mutta hyvän kuorikerroksen merkitys on pakkasella suuri. Millä tahansa takilla ei kylmässä pärjää. Itse käytän noin kymmeneen pakkasasteeseen saakka talvijuoksuun suunniteltua takkia, jossa on kevyt vuori. Kun mittari laskee kymmenen pakkasasteen alle, puen lenkille lumilautailussa käyttämäni jämäkämmän mutta hengittävän kuoritakin.

Pakkasessa ei pärjää tavallisilla juoksutrikoilla. Valitse talvijuoksutrikoot, joissa on vuori tai kuorihousut.

Lämpimänä pysyt kerrospukeutumalla. Kahdet pitkät alushousut tai trikoot eivät välttämättä ole kovassa pakkasessa liioittelua. Pue alusasun päälle lämmittävä kerros. Hyviä materiaaleja pukeutumisessa ovat esimerkiksi merinovilla ja fleece. Osa juoksijoista pärjää pukemalla kuorikerroksen alle kaksi tai kolme teknistä paitaa. Jos palelet yläkropasta helposti, voit laittaa takin ja lämminkerroksen väliin vielä hihattoman liivin lämmittämään.

Tarpeellisia varusteita:

Putkihuivi suojaa kaulaa, niskaa ja takaraivolle nostettuna päätä. Pää kannattaa suojata hyvällä pipolla, jonka materiaali on hengittävää mutta jossa on sisäpuolella lämmittävä vuori. Jos korvat jäätyvät ja kipeytyvät helposti, laita pipon päälle niiden suojaksi vielä urheiluun tarkoitettu panta.

Hyvät hanskat löydät kokeilemalla erilaisia. Moni käyttää hiihtohanskoja, itselleni ne eivät pakkasella riitä, koska kädet jäätyvät herkästi. Vaikka muuten hikoilisi, kohmettuneet sormet tuntuvat ikäviltä. Jos sormet palelevat hanskoissa kuin hanskoissa, kokeile pukea villasormikkaat ja niiden päälle kevytrukkaset.

Kauluri suojaa paitsi hengitystä myös poskia ja leukaa kylmältä. Urheiluun tarkoitetut kylmän ilman hengityssuojat pysyvät napakasti paikallaan. Niissä on sieraimille oma pieni aukko ja suun edessä pieniä reikiä, joiden kautta ilma kulkee.

Vinkit palelijalle:

Reidet ja takapuoli: Joillekin riittävät kuorihousut ja toiset käyttävät shortseja juoksutrikoiden päällä lämmikkeenä. Jos reidet ja takapuoli jäätyvät hyvästä pukeutumisesta huolimatta lenkillä, apu löytyy villaisista shortseista tai puolipitkistä housuista, jotka puetaan kuorihousujen alle.

Nilkat: Säärystimet suojaavat nilkkoja ja pohkeita.

Alaselkä: Joillakin alaselkä on kylmänarka. Kokeile silloin merinovillaista selänlämmitintä, joka suojaa alaselän ja lantion seudun.

Varpaat: Useimmilla eivät varpaat palele lenkillä, mutta joillakin tämäkin on ongelma. Juoksu tuntuu todella ikävältä, jos jalat ovat kohmeessa. Itse ratkaisin palelevien varpaiden pulman pari vuotta sitten ompelemalla juoksusukkieni kärkeen villavahvikkeet. Sukat herättävät hilpeyttä juoksukavereissa, mutta toimivat!

Tykkää Juoksublogista Facebookissa, niin saat kaikki päivitykset suoraan feediisi! Voit seurata meitä myös Instagramissa.

Juoksublogi

Erja Yläjärvi ja Anu Ubaud

Blogi kaikesta juoksuun liittyvästä – peruslenkeistä maratoneihin, vinkeistä tarinoihin.

Erja Yläjärvi on HS:n toimituspäällikkö, joka juoksee kohti kahdeksatta maratoniaan. Hän etsii käytännön vinkkejä ja motivaatiokeinoja arjen juoksijoille.

Anu Ubaud on HS:n uutispäällikkö, joka aloitti juoksemisen lopetettuaan kilpaurheilun. Hän kirjoittaa treenistä ja ravinnosta.

Juoksublogi

Kovassa pakkasessa juokseminen on varustautumiskysymys – näin pukeudut oikein

Julkaistu: 6.1. 7:00

Treenaat mutta paino ei putoa? Vika on todennäköisesti näissä asioissa

Päivitetty: 4.1. 18:32

Onko uudenvuoden­lupauksesi aloittaa juoksu? Kuusi neuvoa aloittelijalle

Julkaistu: 29.12.2015

Joulunakin on juostava, koska lepo stressaa? Tunnista, milloin treeni on muuttunut pakkomielteeksi

Päivitetty: 22.12.2015

Näin harjoittelet juoksumatolla tylsistymättä – kolme kovaa treeniä

Julkaistu: 16.12.2015

Leuanvedosta hyötyy juoksijakin – näillä ohjeilla jokainen oppii vetämään leukoja

Julkaistu: 8.12.2015

Joulutauko? Näin juoksukunto säilyy vähemmällä treenillä

Julkaistu: 4.12.2015

Ainoat lihaskuntoliikkeet, jotka tarvitset – ja niitä on vain kolme

Päivitetty: 30.11.2015

Talvijuoksu on oma lajinsa ja altistaa pahimmillaan rasitusvammoille – tärkeimmät ohjeet talven treeniin

Julkaistu: 25.11.2015

Maratonkuntoon pääsee puolessa vuodessa – näin se onnistuu

Julkaistu: 20.11.2015

Talvikausi on juoksijan tärkeintä aikaa – näin treenaat peruskuntosi paremmaksi

Julkaistu: 6.11.2015

Lähde lenkille, vaikkei huvita – näillä vinkeillä treeni sujuu motivaatiopulassakin

Julkaistu: 3.11.2015

Vatsakipu on monen juoksijan vaiva – näin siitä voi päästä eroon

Päivitetty: 19.10.2015

Jyystätkö aina samaa lenkkiä? Näistä merkeistä tiedät, kaipaako treenisi vaihtelua

Julkaistu: 16.10.2015

Unohda paksu tuuliasu – näin pukeudut lenkille kylmällä

Päivitetty: 9.10.2015

Näin valitset kengät polkujuoksuun ja talveksi – seikkailujuoksija Jukka Viljanen antaa vinkit

Julkaistu: 29.9.2015

Juoksu lisää myös proteiinin tarvetta – väsynyt keho on usein merkki vääränlaisesta ruokavaliosta

Julkaistu: 25.9.2015

Työmatkajuoksu säästää aikaa ja auttaa pitämään treenirutiinista kiinni – näin se onnistuu

Julkaistu: 23.9.2015

Jokaisen juoksijan kannattaa juosta cooper – nämä asiat voit päätellä 12 minuutin testistä

Päivitetty: 22.9.2015

Montako kilometriä viikossa pitää juosta maratonille? Ei välttämättä niin monta kuin luulet

Julkaistu: 16.9.2015

Juoksetko 180 askelta minuutissa? Askeltiheys kertoo, kuinka tehokasta juoksu on

Julkaistu: 9.9.2015

Oletko varusteurheilija? Vertaa, kuinka paljon kulutat juoksuvarusteisiin muihin verrattuna

Päivitetty: 4.9.2015

Pitääkö ennen aamulenkkiä syödä? – Riippuu näistä kysymyksistä

Julkaistu: 27.8.2015

Tuntuuko juoksulenkkien pidentäminen mahdottomalta? Seitsemän vinkkiä kilometrien lisäämiseen

Julkaistu: 25.8.2015

Edessä maraton? Juoksuvalmentaja vastaa ensikertalaista jännittäviin kysymyksiin

Julkaistu: 31.7.2015

Suoritatko liikuntaa? Viisi asiaa, joita juoksijan kannattaa kokeilla lomalla

Julkaistu: 22.7.2015

Näin treenaa poliisi, joka juoksee 100 kilometriä haavoittuneen kollegan hyväksi

Julkaistu: 24.6.2015

10 paikkaa, joihin on juostava kesä-Helsingissä

Julkaistu: 18.6.2015

"Aina väsyttää ja ikinä ei ehdi" – ja neljä muuta juoksevan äidin treeniongelmaa

Julkaistu: 12.6.2015