Kauhaa ja rakkautta

Parsa on mielentila

 

Siellä ne eilen odottivat kauppatorin tiskissä. Kaksi nippua kolmella eurolla - yksi minulle, yksi kaverille.

Kevään ensimmäiset eurooppalaiset parsat!

Pahoittelut vaan kaikille, joita jokakeväinen parsahurmos risoo. Se nyt on vähän sama kuin ärsyyntyisi siitä, että ihmiset odottavat joulua. No jaa, ei se kyllä ole yhtään sama asia, koska parsakausi on paljon tärkeämpi kuin joulu.

 

Tämän kevään ekat pääsivät lautaselle voin, sitruunan, sormisuolan ja neljäminuuttisen uppomunan kera. Aivan elämänsä kunnossa eivät nämä espanjalaiset olleet, vähän nahistuneita jo - mutta mitä väliä. Kevään. Ekat. Parsat! Unohtakaa Stocka, ne oikeat hullut päivät alkoivat tästä!

Niille, jotka eivät ole koskaan oikein tajunneet jokakeväistä parsasekoamista, yritän selittää asian lyhyesti. Niin hyvää kuin parsa onkin, toki parsakauden viehätys perustuu paljon muuhunkin kuin tähän yksittäiseen vihannekseen. Parsa on symboli sille, että kevät on lopullisesti täällä. Parsa on se valo, jota kohti pitkän talven mittaisessa tunnelissa kuljimme. Parsa on... no, tajuatte pointin. Aurinkoa, lämpöä, tennareita, avonaisia takkeja! Vappu! Vappuskumppaa! Vappupiknik! Piknikit ylipäänsä! Pussikaljat! Grillaus! Parsojen ilmestyminen torille toimii lupauksena tästä kaikesta, siitä että nyt se alkaa, tai jos ei ihan nyt, niin ainakin ihan pian.

Itselleni parsakausi onkin ehkä enemmän mielentila kuin tietty aika vuodesta, jolloin syödään parsaa. (Vaikka kyllä sitä parsaakin syödään - aivan hitosti.)

Tämän ihanan taian säilyttääkseni pidän tiukasti kiinni periaatteesta, että odotan uskollisesti eurooppalaista parsaa, vaikka eteläamerikkalaiset yksilöt kuinka houkuttelevasti huutelisivat nimeäni. Niissä ei ole silmissäni mitään hohtoa, koska niitä saa ympäri vuoden. Eihän se kerro mitään keväästä, jos syö perulaista parsaa talvitakki päällä!

Omassa tuttavapiirissäni parsakausi on iso juttu myös siksi, että yhden ystäväni synttärit sattuvat juuri tähän parsakauden alkuun ja joka vuosi jännitämme ja arvuuttelemme sitä, juhlitaanko synttäreitä tänä vuonna t-paidoissa vai villakangastakeissa. Mutta synttärien ruokapuolta, sitä ei tarvitse arvuutella. Siellä tarjotaan aina parsaa.

Parsassa on vain yksi huono puoli. Sen myötä ruokapöytäkeskustelut kääntyvät aina pissasta puhumiseen. Tosin nämäkin keskustelut kuuluvat olennaisesti hurmokselliseen parsakauteen, joten ehkei sitäkään voi pitää huonona puolena.

Pissakeskustelut, olen valmis!

Parsa, olen valmis!

Kevät, olen kertakaikkisen totaalisen täydellisen valmis!

21 vastausta artikkeliin "Parsa on mielentila"

Anna 17.04.2012 14:15

Parsapissa! Mun miehellä on se geeni, mulla ei. Ihme mutantti seki.

Eeva 17.04.2012 14:23

@ Anna: mutta mutta! Tiesitkös, että myös parsapissan haistaminen riippuu ihmisestä ja se ei ole sidoksissa siihen, tuottaako parsapissaa vai ei? Eli ihminen saattaa tietämättään tuottaa parsapissaa, mutta ei vain itse haista sitä ;) (JA TAAS TÄÄ MENI TÄHÄN. Parsa, miksi aina?!)

Salla 17.04.2012 14:24

Länsirannikolla sataa märkää lunta ja myydään perulaista parsaa seitsemän euroa nippu. Tasan ei mee!

Eeva 17.04.2012 14:27

@ Salla: ensireaktioni: hyiiii, mikä osa länsirannikkoa on kyseessä, jotta en vahingossakaan eksy sinne? Toinen reaktioni: sympatiaa ja tsemppiä, paistaa se aurinko joskus länsirannikollekin!!

lintsi 17.04.2012 14:32

Myös Tampereella sataa ikävästi lunta, mutta eivätköhän ne eurooppalaisetkin parsat silti selviydy kaupasta suhteellisen hengissä kotiin. Omani ajattelin syödä parmankinkun ja parmesaanin kanssa:) Ja tokihan pitää myös testata edellisen blogisi parsapiirakan ohjetta, joka jäi viime vuonna harmillisesti väliin!

Riikka 17.04.2012 14:35

En tohtinut mainita parsapissaa eilisessä parsapostauksessani, vaikka mieli kovasti teki. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että parsakausi on mielentila ja tarkoittaa lupauksia ihanasta tulevasta! Parsa <3 ja kevät <3.

Piritta 17.04.2012 14:50

Mikä on tämä selkeästi hyvin legendaarinen parsapissa? Ja siis ihan oikeastihan mun piti tulla sanomaan, että JEEEEEEEEEEE PARSAAAAAA!!! Söin eilen kevään ensimmäiset parsat ja oi onnea! Se on viesti ruokajumalilta juuri tuosta kaikesta mitä sanoit. Aurinko voittaa ankeuden.

Toinen viesti (vaikka sitten kukkajumalilta) on pionit, mutta missä ne viipyy??!?! En ole nähnyt vielä yhtään. Toivottavasti pionitkin ilmestyvät mahdollisimman pian. Juu en jaksaa odottaa! Kärsivällisyys ei ole hyveeni tässä asiassa.. Parsat ja pionit, oih! Mutta se pissa mua jäi nyt kyllä mietityttämään :D

Stina 17.04.2012 15:13

No mutta pientä selvennystä tohon parsapissaan saa täältä: http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Saako+parsa+pissan+haisemaan+oudolta/1135266276405. Niin ja kiitos parsahuumasta!

Raija 17.04.2012 17:37

Mitä väliä miltä pissi haisee, ei sitä nyt kovin moni itseni lisäkseni haistele. Parsa on hyvää melkein miten vain valmistettuna. Tein hyvin laihoista espanjalaisista keittoa viikonloppuna ja oli taivaallista.

albiceleste 17.04.2012 18:28

Parsat ja argentiinalainen valkoviini: siitä ei kevätateria parane. Itse maustan parsat kreikkalaisella oreganolla ja merisuolalla ja sillä sipuli. Tai ei siis sipulia.

Tämä parsapissa-asia on minulle aivan uutta. :-O

P.S. En pidä joulusta ja jouluhössötys on ällöttävää. Parsainnostus sen sijaan tervetullutta.

Eeva 17.04.2012 19:09

@ Lintsi: voi hitsi, osanotot sinne Treelle! Onkohan nyt väärä hetki mainita, että istuin eilen terassilla juomassa skumppaa ilman takkia ja aurinkolasit päässä...

@ Riikka: hohohoo, täällä ei tarvitse turhia kainostella :D Mutta oikeasti, onhan tästä nyt mahdotonta puhua ilman että tuo aihe nousisi esiin.

@ Piritta: voi, sulla on selkeästi joko parsaa vihaavia tai harvinaisen hyväkäytöksisiä ystäviä, jos et ole aikaisemmin kuullut tästä! Kannattaa googlettaa - vai kannattaako... Stinalla tuossa "hyödyllinen" linkki tästä tärkeästä aiheesta :)

@ Raija: enpä usko, että kukaan sitä tuohon sävyyn sanoikaan, tämä nyt on näitä höpsöjuttuja jotka syystä tai toisesta tuntuu aikuisiakin ihmisiä naurattavan vaikka sillä ei olekaan mitään väliä :) Parsa on tosiaan hyvää, tekipä siitä mitä tahansa.

@ Albiceleste: oma suosikkini parsan kanssa on alsacelainen riesling. Sen sijaan oreganoa ja parsaa en olekaan koskaan kokeillut, kiitos ideasta! Käytätkö sitä tuoreena vai kuivattuna?

albiceleste 17.04.2012 19:56

@Eeva: kuivattuna, mutta Kreikasta tuotu oregano on tujua kamaa sellaisenakin. :) Sekoitan sen jo keitinveteen. Hyvää on.

Sini 17.04.2012 20:18

Söin itsekin tänään kevään ensimmäiset (eurooppalaiset) parsat. Olen kyllä tarkkaillut vihannestiskiä jo muutaman viikon sillä silmällä, että joko niitä saa. Omani söin hollandaisen kanssa, ai että oli hyvää. Parsat ovat kyllä paras kevään merkki (tuon jumalaisen auringonpaisteen lisäksi). Kohta on jo vappu ja perunasalaattikausi korkataan :) En muuten koskaan lakkaa hämmästymästä tuota parsapissajuttua, se on jotenkin niin outo tuoksu.

Jose 18.04.2012 9:49

Olen syönyt parsaa kerran. Se oli vetistä eikä maistunut miltään.. Parsakeitto on tuttu ja pidän siitä. Mutta nyt kaipailisin vinkkejä, eli oisko tää Hollandaise kastike nyt se paras aloittelu parsamaailmaan? Pitääkö parsalle tehdä jotain ennenkuin sen keittää?

manteli 18.04.2012 9:56

Viikko sitten tilasin parsanjuurakoita ja kunhan lumet sulavat, niin kaivan ne maahan. Jos hyvin käy, niin vuoden päästä maistan jo omia parsojani. Omasta maasta nostetut, tuoreestakin tuoreemmat parsat ovat kuulemma ihan eri asia kuin kaupan tuontipuntit. En ole koskaan maistanut, mutta toivottavasti herkuttelen tulevaisuudessa pelkästään niillä :)

Eeva 18.04.2012 10:28

@ Albiceleste: ok, kiitos vinkistä! Täytyypä kokeilla tätä - tässähän on koko kevät aikaa testata läpi kaikki maailman parsaruuat! :) JEE!

@ Sini: kyllä, parsa + hollandaise = taivas. Itsellä on tältä keväältä vielä tuo kokematta, meidän taloudessa poikaystävä tekee niin jumalaisen hollandaisen että itse en enää edes viitsi vaivautua. Pitää siis hienovaraisesti vihjaista, että olisi taas se aika vuodesta :)

@ Jose: jos parsa on vetistä ja mautonta, se johtuu todennäköisesti siitä, että sitä on keitetty liian pitkään. (Tai sitten kyseessä on vain huono parsa, mutta jos ostaa näitä eurooppalaisia, jämäkän oloisia ja terveen vihreän värisiä, niin ne ovat kyllä yleensä hyviä.) Parsat kannattaa pestä huolellisesti ja jos ne ovat kovin paksuja niin myös kuoria (tästä on kaksi koulukuntaa, itse en kuori melkein ikinä, koska se on mielestäni turhaa työtä ;). Varren alaosa (joka on usein puiseva) leikataan pois. Parsat kannattaa keittää niin, että nuput jäävät veden yläpuolelle ja höyryttyvät siinä, varret jätetään sopivan napakoiksi. Hollandaise ja parsa on klassikkoyhdistelmä ja jumalainen - olettaen tietty, että hollandaisen tekee itse tuoreista munista ja sitruunoista eikä pussijauheesta :) Tervetuloa parsan ihanaan maailmaan! :)

@ Manteli: meidän äidin pihalla kasvaa myöskin parsaa ja muistelisin, että siinä voi joutua odottamaan useammankin vuoden ennen kuin parsa on syömäkelpoista. Voi toki riippua lajikkeestakin. Kateeksi käy - en uskalla edes ajatella, miten hyvää vastanostettu parsa on, huoh... nää on näitä hetkiä, kun aavistuksen kaduttaa kaupungin keskustassa asuminen :D

viiru 18.04.2012 16:38

Ja mäkun luulin että kaikilla haisee parsapissa??! Tai sitten mun tuttavapiiri on harvinaisen homogeenista tämän suhteen.

Jose 19.04.2012 17:15

Kiitos Eeva neuvoista :)

Täytyykin viikonloppuna parsailla. (Ja haistella parsapissaa :D)

Se mikä mua vielä kiinnostaa on, että mitä eroa on vihreällä ja valkoisella parsalla? Vai onko ne ihan eri juttu vähän niinkun kukkakaali/parsakaali? :O

annemi 25.04.2012 15:09

Ihana, ihana parsa! ostin kevään ensimmäisen nipun viime viikolla, mikä onnenhetki se oli kun sai lautasellisen parsaa :)

S 25.04.2012 16:35

Oi, parsaa. Meillä se on muutaman vuoden ajan kuulunu vappuperinteisiin. Täks vuodeks oon suunnitellu ainakin verigreippi-parsa-parmankinkkusalaattia ja parsapastaa... Yksinkertaisimmillaan parsa on miusta parasta uunissa käyneenä, parmesaanilla gratinoituna. Hakkaa keitetyn parsan mennen tullen.

Jose kyseli vihreästä ja valkoisesta parsasta, mie nyt tungen lusikkani soppaan ja vastaan, mitä tiiän. Vihreän ja valkoisen parsan ero on se, että valkoista kasvatetaan mullalla peitettynä (jolloin vihreää väriä ei pääse kehittymään). Siksi sitä myös pidetään jollain tavalla arvokkaampana. Valkoinen pitää yleensä aina kuoria, vihreää ei välttämättä tarvitse. Sitten on violetihtavaakin parsaa, josta peitellään kasvuvaiheessa varsi mullalla, mutta nupun annetaan olla pinnalla.

Mie löysin tämän blogin pari päivää sitten ja nyt oon lukenu kaiken läpi. Kiitos, uusia tekstejä odotellessa :)

Jose 26.04.2012 10:55

Kiitos S vastauksesta. Joka päivä oppii uutta :)

Mä oon kans ihan koukussa näihin Eevan blogeihin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ihmisiä evakuoitu Mannerheimintiellä, pelastuslaitos etsii talossa olevan kaasun lähdettä – HS seuraa

    2. 2

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    9. 9

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    10. 10

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    9. 9

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    10. 10

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää