Valikko
Kauhaa ja rakkautta

Paahdetut paprikat: Paljon enemmän kuin osiensa summa

Eilen illallisellä pohdiskelimme, että kesällä saa kyllä olla aika onneton kokki, jotta epäonnistuu ruuanlaitossa. Kun kaikki tuore on kasvanut auringon alla, se on niin täynnä makua, ettei ruuasta oikeastaan voi saada mautonta. (Siis olettaen, että käyttää niitä tuoreita raaka-aineita, jotka juuri nyt ovat parhaimmillaan.)

Keskustelun kimmokkeena toimivat juurikin nämä tomaatilla täytetyt paahdetut paprikat. Voisi kuvitella, että yhdistämällä paprikan, tomaatin ja oliiviöljyn saisi paprikan, tomaatin ja oliiviöljyn, mutta tämä ruoka oli niin paljon enemmän kuin osiensa summa!

Kun käyttää herkullisia kesävihanneksia ja hyvää oliiviöljyä ja antaa koko setin muhia pitkään uunissa, saa aikaiseksi jotakin, jonka maku on paitsi tietysti herkullinen, myös yllättävän intensiivinen.

Ohje on alunperin Delia Smithin, tosin alkuperäisessä ohjeessa täytteeseen laitetaan myös sardelleja. Meillä ei niitä ollut, joten teimme ilman, mutta voisin kuvitella, että liemestä tulee vielä maukkaampi sardelleilla (jätä silloin suola pois). Lisäksi alkuperäisessä ohjeessa tomaatit kaltattiin, mutta (nyt saa huutaa) en ikinä, koskaan, milloinkaan jaksa kaltata tomaatteja. Olen mutkat suoriksi -kokki, ja totta puhuen en ole vielä ikinä elämässäni joutunut tilanteeseen, jossa tomaatinkuoret olisivat häirinneet.

Kokeile kummin vain, mutta kokeile!

Tomaatilla ja valkosipulilla täytetyt paahdetut paprikat (2-4 annosta)

2 punaista paprikaa

2 tomaattia

2 kynttä valkosipulia

muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

kourallinen basilikanlehtiä

Halkaise paprikat kahtia pituussuunnassa. Poista siemenet, mutta jätä kannat - ne auttavat pitämään paprikan kasassa (ja näyttävät näteiltä). Sipaise hieman oliiviöljyä matalaan paistovuokaan - käyttämällä matalaa vuokaa paprikat paahtuvat kauniimmin.

Leikkaa tomaatit neljään osaan ja leikkaa valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Jaa tomaatit ja valkosipulit paprikanpuolikkaisiin ja lorauta jokaiseen vajaa ruokalusikallinen oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paahda paprikoita 175-asteisen uunin ylätasolla n. 45 minuuttia. Ota pois uunista ja revi päälle basilikanlehtiä. Tarjoillessasi paprikat muista hyödyntää paistoastian pohjalle ja paprikanpuolikkaiden sisälle kertynyt liemi - se on koko jutun paras osa!

8 vastausta artikkeliin "Paahdetut paprikat: Paljon enemmän kuin osiensa summa"

Pipsa 22.06.2012 15:39

Tässä voisi varmaan todeta, että simply the best (vaikka eihän kyseinen lausahdus taida ihan tarkoittaakaan, että yksinkertainen on parasta, mikä on siis viestini). Minäkään en ole monimutkaisen ystävä, joten tällaiset yksinkertaiset ja mutkat suoriksi -reseptit kelpaavat kyllä. Hyvää juhannusta!

albiceleste 22.06.2012 15:59

Loistava resepti. Tätä täytyy kokeilla. :)

Maija 22.06.2012 17:53

Terveiset Englannista. Olen seurannut blogiasi muutaman kuukauden ja kokeillut paria ohjetta. Mysliäsi teen joka viikko hieman muuntaen, se sopii niin maidon kuin jugurtin kanssa nautittavaksi ja on todella hyvää. Kokeilisin enempikin (ne vietnamilaiset kevätrullat) mutta ei tunnu olevan aikaa! Kiitos mielenkiintoisista ohjeista ja ihanista kuvista.

Tämä ohje on niiiiiin hyvä, on ilman muuta yksi lemmikkiruoistamme. Mieheni, joka söis lihaa joka päivä syö tätä mukisematta ja nauttien. Lisäämme joskus chorizoa pieninä palasina josta sitten lähtee ihania makuja sinne oliiviöljyn sekaan. Ja se liemi on parasta, leipää pitää ehdottomasti olla ja paljon. Ja kun olemme ahneita, joskus laitamme 3 paprikaa kahdelle. Vihreät paprika eivät käy ollenkaan, punaiset on parhaita. Enjoy!

Laura 24.06.2012 17:00

Ihan mahtavaa! Juuri kokeilin, ja kokeilen takuulla uudelleen. Samaan uunivuokaan heitin mukaan myös parsakaalia, sipulia, tofua ja uusia perunoita. Mmm-mm.

Tusla 24.06.2012 23:24

Voi että tällaiset ihanat, simppelit reseptit sykähdyttävät. Enpä olisi itse hoksannut laittaa tomaatteja paprikan sisälle. Mutta nyt sen teen! :)

Tommi 26.06.2012 17:33

Mustapippuri oli yllättäen loppu, joten käytin suolaa ja persiljaa mausteena, mutta hiukan potkua olisi saanut olla enemmän ainakin omaan makuun. Ensi kerralla musta- ja valkopippuria. Todella hyvä resepti kyllä, tämä muistetaan!

Emilia 24.07.2012 23:43

Illalliseksi näitä ihania täytettyjä paprikoita, mustekalarenkaita, itse tehtyä hummusta. Järjettömän hyvää! Suosittelen!

Leena 23.08.2012 17:44

Aluksi; upea blogi, kiitos hyvistä ideoista Eeva!

Olen tehnyt Delian reseptiä jo monet vuodet. Jos sardelleja ei ole ollut, olen lorauttanut tilkan balsamicoa mikä terästää kivasti lopputulosta. Ensi viikonloppuna kokeilen maailman parasta tomaattikeittoasi!

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    2. 2

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    3. 3

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    4. 4

      Menivätkö sijoitukset pieleen? Et ole ainoa – konkarisijoittajat paljastavat mokansa

    5. 5

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    6. 6

      Kesäaikakapina leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 44 000 allekirjoitusta

    7. 7

      Moskovassa pidätettiin sunnuntaina jopa tuhat ihmistä – EU vaatii Venäjää vapauttamaan mielenosoittajat heti

    8. 8

      Näin Helsingistä tuli 12 vuodessa kiva ja avoin mutta myös kallis ja eriarvoinen – kuka sen sai aikaan?

    9. 9

      Lehti: Trumpin vävy alkaa uusia valtion hallintoa – ”Pitäisi johtaa kuin yritystä”

    10. 10

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    6. 6

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Kesäaikakapina leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 44 000 allekirjoitusta

    10. 10

      Suurpalon sammutus Vantaalla jatkuu koko maanantain – ”Savu kulkeutuu kohti Tuusulanväylää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää