Valikko
Kauhaa ja rakkautta

Frittata, tuo munakkaan mehevämpi serkku

En ole koskaan ollut munakkaan suurin ystävä. Se on toki hyvää silloin kun se on hyvää, mutta aika usein se on kuivaa. Puhun nyt ravintoloissa, hotelleissa ja muissa aamiaispöydissä syömistäni munakkaista, koska itse en ole mokomaa koskaan edes opetellut tekemään.

En siis tiedä, voisihan tuo olla, että jos katsoisi muutaman YouTube-videon ja lukisi pari artikkelia, saattaisi oppia tekemään tajunnanräjäyttävän hyvän munakkaan. En ole kuitenkaan oikeastaan edes kaivannut tätä taitoa elämääni sen päivän jälkeen, kun ensimmäisen kerran kokeilin frittataa (taisipa olla Jamie Oliverin pinaattiversio kyseessä).

Frittata on munakkaan italialainen serkku, josta on mielestäni paljon helpompaa saada herkullinen. Ja melkein yhtä tärkeää: frittatasta on myös huomattavasti helpompaa saada houkuttelevan näköinen (munakashan näyttää helposti epämääräiseltä läjältä tai yläasteen kemmanlabran vahinkoräjähdyksen sivullisuhrilta). Frittata nimittäin paistetaan pannulla vain pohjasta eikä sitä käännetä. Sen sijaan loput kypsennetään uunissa.

Frittata on mahtava aamiainen tai lounas vaikkapa salaatin tai paistettujen perunoiden kanssa. Tässä olen täyttänyt frittatan parsakaalilla, punasipulilla ja fetalla, mutta oikeastaan voit laittaa siihen melkein mitä vain: mitä tahansa vihanneksia, keitettyä perunaa, kinkkua, chorizoa, parmesania... Tämä on siis myös oiva tapa käyttää jääkaapin jämiä.

Frittatan tekoon tarvitset paistinpannun, jonka voit laittaa uuniin. Paras tähän on perinteinen valurautapannu. Suosittelen tekemään frittatan mieluummin vähän pienemmällä pannulla, niin saat siitä paksumman ja näin ollen vielä mehevämmän.

Parsakaali-fetafrittata (2-4 annosta)

1 parsakaalinpää

1 punasipuli

2 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

4 kananmunaa

1 dl murusteltua fetajuustoa

Lämmitä uuni 200 asteeseen, mieluiten grillivastuksella (ylälämpö).

Leikkaa parsakaali pieniksi paloiksi. Viipaloi valkosipuli ja kuutioi punasipuli.

Kuumenna uuninkestävällä (valurauta)pannulla öljy ja lisää parsakaali, sipuli ja valkosipuli. Paista, kunnes parsakaali on sopivan pehmeää, muttei vielä lötköä. Mausta suolalla ja reilulla määrällä mustapippuria.

Sekoita kulhossa kananmunien rakenne rikki ja sekoita joukkoon feta. Tarkista, että paistinpannu on korkeintaan keskilämmöllä ja kaada muna-fetaseos parsakaalin ja sipulin joukkoon. Kun frittata alkaa hyytyä pohjasta, siirrä pannu valmiiksi lämmitettyyn uuniin keskitasolle. Anna olla uunissa, kunnes munat ovat hyytyneet (tähän menee n. 5-15 minuuttia uunista riippuen). Älä paista frittataa liian kuivaksi, vaan ota se pois samantien, kun munat ovat kauttaaltaan hyytyneet.

7 vastausta artikkeliin "Frittata, tuo munakkaan mehevämpi serkku"

chi 01.09.2012 20:09

Heippa!

Tämä frittata vaikuttaa oikein hyvältä! En halua mitenkään hyppiä silmille, mutta itse vuosia Italiassa italialaisen kokin kanssa asuneena en ole vielä nähnyt yhtään frittataa uunissa enkä feta-juustolla (koska italialaiset ovat hyvin tarkkoja omasta keittiöstään ja feta tulee Kreikasta, joten tätä ei yleensäkään tyypillisessä italialaisessa keittiössä käytetä).

Mutta! Mun mielestä tuo uunissa viimeiseleminen kuulostaa oikeen hyvältä ajatukselta, ja laitan ehdottomasti kokeiluun! Varmasti tulee miljoona kertaa kauniimpi lopputulos kuin kääntämällä! Kiitos vinkistä Eeva! :)

Irmeli 02.09.2012 23:36

Hei,

itse olen onnistunut tekemään vastaavannäköistä munakasta paistamalla sitä miedolla lämmöllä valurautapannulla kannen alla. Ei tarvitse kääntää ja munakas turpoaa kauniin kiinteäksi.

Eeva 03.09.2012 11:04

@ Chi, juu, eipä tämä mitään autenttista tai tyypillistä italialaista ole :) Lähinnä yritin selittää tuota frittata-sanaa, munakas eli omelettihan mielletään ranskalaiseksi ruuaksi. Teen itse tämän Jamie Oliverin valmistustavalla, sovellan vain täytteitä sekä aineksien määrää. Taitaa olla nykypäivää, että eri maiden keittiöistä lainaillaan ja yhdistetään parhaita puolia, laittavat hurjat nykyään pizzaankin chorizoa, poroa ja fetaa.

@ Irmeli, toimii varmasti noinkin! Itse tykkään viimeistellä tämän uunissa, niin ei tarvitse pelätä, että pohja pääsisi paistumaan kovaksi tai kuivaksi.

Vandaval 03.09.2012 22:55

Kannattaa tutustua Michel Rouxin tuotantoon. Lainasin hiljattain munakirjan ja ihastuin ikihyviksi. Kirjassa on aivan mahtavia munareseptejä, mutta parasta siinä on alkuluvut, joissa lähdetään liikkeelle ihan munan keittämisestä ja perusmunakkaan valmistamisesta. Muuten tyypin reseptit eivät todellakaan kuulu kategoriaan "helppo ja nopea" :) Kirjaa on kyllä ilo lukea kauniiden kuvienkin vuoksi, vaikka ei meinaisi mitään valmistaakaan.

LeenaN 13.09.2012 16:51

Tein pari iltaa sitten ja maistui todella hyvältä ja mehevältä! Suomalaiset uudet makeat punasipuli ja parsakaali sopivat ihanasti oikean lampaanmaitofetajuuston kanssa! Olisin syönyt koko pannullisen itse, mutta kun oli pakko jakaa puolison kanssa...:)

Mielestäni vielä ehkä hitusen parempi munakas on aito espanjalainen tortilla-perunamunakas, jonka puoliksi espanjalainen puolisoni on oppinut tekemään täydellisen autenttisesti, vuosien harjoittelun jälkeen. Se se on riippuvuutta aiheuttava herkku!

Vanquish 30.11.2012 20:37

Käsittääkseni yleisesti hotelleissa, laivoissa tarjoiltu "munamössö" on munakokkelia, eikä yritäkkään olla munakasta ;) Itse paistan munakkaani aina vain toiselta puolelta. Kiitos selvennyksestä, sunnuntaiherkkuni onkin siis frittata :D

AP 18.07.2014 13:42

Ei mikään ihme, että monikaan ei pidä munakkaista tai munakokkelista. Hotellien aamiaisilla tarjotaan erittäin monesti ylikypsää munakokkelia joka pitää lohkoa astiasta irti. Jos taas tilaat munakkaan niin usein saat ylikypsän munakkaan joka on kuivahtanut sekin ja muistuttaa enemmän kengänpohjaa kuin kosteaa munakasta. Vaimoni ja minä olemme alkaneet tehdä munakasta Henri Alenin ohjeen mukaan ja munakasta syödään hyvinkin usein aamupalaksi koska se valmistuu nopeasti ja on vaivatonta valmistaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    2. 2

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    3. 3

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    4. 4

      Game of Thrones -tähti teki juuri suurimman paljastuksen sarjan lopusta, internetissä nousi äläkkä, vaikka eihän se edes ole mikään spoileri – tästä on kyse

    5. 5

      Asiantuntijat: Kyberkiristäjät eivät edes pystyisi palauttamaan salaamiaan tiedostoja – ”Haittaohjelma todennäköisesti rikkoi ne”

    6. 6

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    7. 7

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    8. 8

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    9. 9

      Tiesitkö tätä? Lukusanat kahdeksan ja yhdeksän sisältävät kahden ja yhden ainekset eli kertovat, kuinka lähellä kymmentä ollaan – Luvut eivät siis ole vain matematiikkaa, ne ovat myös kieltä

    10. 10

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    7. 7

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    8. 8

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    9. 9

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    10. 10

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää