Valikko
Kauhaa ja rakkautta

Parmesanilla ja persiljalla ryyditettyä chorizoa, kesäkurpitsaa ja papuja

Tänään olisi tarjolla taas sellainen ruoka, joka syntyi vahingossa, kun tutkin, mitä kaapeista löytyy.

Kokonaisuus oli kuitenkin yhdessä sen verran toimiva, että tätä olisi voinut kuvitella jopa tarkoitukselliseksi. Saatan tehdä toistekin, ihan vaikka joutuisi ostamaan aineksetkin.

Siispä seuraa ohje parmesanilla ja persiljalla ryyditetylle, kesäkurpitsa-papu-chorizo... ruualle.

En tiedä mikä tämä on. Ei se ole pasta, kun ei siinä ole pastaa. Ei se ole kai paistoskaan, kun se tehtiin liedellä. Wokki se nyt ei ainakaan ole, ellei sitten Kiinassa ole yhtäkkiä ryhdytty chorizonsyöjiksi.

Tyydytään siis toteamaan, että kyseessä on jokin ruoka, ja oikein maukas sellainen.

(ohje kahdelle)

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

2-3 valkosipulinkynttä

50-100 g chorizomakkaraa

1-2 rkl extra virgin-oliiviöljyä

kuivattuja chililastuja (tai chiliä muussa muodossa)

1 tlk isoja valkoisia papuja (voipapuja)

suolaa

mustapippuria

nippu persiljaa

kourallinen raastettua parmesania

Leikkaa kesäkurpitsasta ohuita, pitkiä siivuja esim. perunankuorimaveitsellä tai juustohöylällä.

Viipaloi valkosipuli ja chorizo. Kuumenna isolla paistinpannulla öljy ja lisää chorizo, chililastut ja valkosipuli. Paista muutama minuutti, kunnes chorizon rasva alkaa irrota (varo käräyttämästä valkosipulia, eli pidä pannu keskilämmöllä). Lisää sen jälkeen pannulle kesäkurpitsat (onnistuu helpoiten parissa erässä) ja kuullota niitä n. 10 minuuttia, kunnes kesäkurpitsa on sopivan pehmeää ja pannulta on haihtunut suurin osa kesäkurpitsasta irtoavasta nesteestä. Lisää joukkoon pavut, mausta suolalla ja pippurilla ja paista vielä muutama minuutti, jotta pavutkin lämpiävät. Lisää lopuksi joukkoon silputtu persilja ja raastettu parmesan ja sekoita. Tarjoile heti.

12 vastausta artikkeliin "Parmesanilla ja persiljalla ryyditettyä chorizoa, kesäkurpitsaa ja papuja"

Hillo 12.09.2012 16:15

Kuulostaa hyvältä. Mutta eikö kesäkurpitsasiivut kannattaisi suolata ja antaa vähän veden vähentyä ennekuin ottaa ylimääräiset suolat pois ja heittää vasta sitten pannulle?

Eeva 12.09.2012 16:18

Hillo, riippuu keneltä kysyy :) Itse en ikinä itketä munakoisoja tai kesäkurpitsoja. Jos sinusta se kannattaa tehdä ja on vaivan arvoista, niin tee toki niin!

Anna 12.09.2012 17:12

Mikä sattuma, juuri kaavailin chorizon ja munakoison yhdistämistä! Parmesan ja pavut on oiva lisä.

Ehdin jo hetken ajatella, että tää ois mystinen "höystö", mutta sitten internet muistutti, että se onkin muhennosta se...

Anna 12.09.2012 17:12

Apua tarkotin siis kesäkurpitsaa, en munakoisoa :D Jäin vaan lueskelemaan kommentteja eka...

Elina 12.09.2012 22:17

Lähetin päivällä miehelleni linkin tähän reseptiin. Hänen kommenttinsa oli, että tehdään tätä illalla. Ja niin teimme. Erittäin hyvää!

mama 13.09.2012 9:14

Ruoka näyttää tosi hyvältä kuvassa ja menee meilläkin taatusti kokeiluun :)

Arroios 13.09.2012 13:12

Miksi valkosipulia pitää pilaamaan jokainen ruoka? Se ei kuulu Suomeen eikä olisi pitänyt koskaan tänne kuljettaakaan.

Eeva 13.09.2012 13:48

Arroios, hehheh! Aika yksipuolisella dieetillä saataisiin olla, jos syötäisiin vaan "Suomeen kuuluvia" raaka-aineita.

manteli 13.09.2012 17:28

Valkoliekkisivuston mukaan 1600-luvulta on valkosipulia suomessa kasvatettu, eli aika monta vuotta se on jo täällä ollut. Taisi ehtiä jo ennen perunaakin ;)

Lentävä Koala 13.09.2012 19:41

Mahtava resepti kokeilin tätä tänään.

En ole mikään suuri papujen ystävä. Tämä oli ensimmäinen kokeilemani resepti, johon pavut tuntuivat jopa sopivan. Tästä tulee makaronilaatikon lisäksi uusi vakioruoka :)

Nina 24.10.2012 17:55

Testattu! Ja oikein maistuuva oli! :)

Aliisia 17.08.2013 16:35

Tästä on tullut yksi meidän suosikkisapuskoista, sipulia ollaan laitettu mukaan myös. Nam!

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo

    2. 2

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    3. 3

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    4. 4

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    5. 5

      Saunaremontin yhteydessä paljastui vanha vesivahinko – laajasta kotivakuutuksesta ei ollut mitään apua

    6. 6

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    7. 7

      Johtaja otti lastenkodin rahoja omiin taskuihinsa: teetti itselleen huonekaluja, osti elektroniikkaa ja hankki lohkolämmittimen

    8. 8

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    9. 9

      Vihreiltä todellinen jättiyllätys: Sanna Vesikansa valittiin Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulaispormestariksi

    10. 10

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    3. 3

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    4. 4

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    5. 5

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    6. 6

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    7. 7

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    8. 8

      Asumistukileikkuri rankaisee pääkaupunki­seudun köyhiä, Helsinki pelkää – ”Kuvitteleeko joku, että asuminen tämän seurauksena halpenee?”

    9. 9

      Helsingin rikkaimmilla alueilla on usein surkeat palvelut – HS:n laskuri näyttää: idän lähiöt lyövät monet eliitti­kaupunginosat mennen tullen

    10. 10

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Liike-elämässä mokaillaan hartaasti, ja yksi suomalaistuote pääsi epäonnistumisia esittelevään museoon – muistatko tämän vempaimen?

    11. Näytä lisää