Kauhaa ja rakkautta

Astetta modernimpi siskonmakkarakeitto

Sattui outo juttu: yhtenä päivänä huomasin potevani akuuttia siskonmakkarakeittohimoa.

Outo juttu siksi, että olin tainnut syödä kyseistä ruokaa viimeksi silloin, kun olin vielä ilmaisen kouluruokailun piirissä. En ollut ikinä aikaisemmin myöskään tehnyt sitä itse.

Lähdin kauppaan ostamaan siskonmakkaraa (kannattaa muuten tutkia eri makkaroiden ainesosaluettelot, niissä on aika isoja eroja!) mutta eihän se aikomus perinteisestä sikonmakkarakeitosta pitänyt.

Ihastuin nimittäin vihannestiskillä herkullisena rehottavaan tuoreeseen lehtikaaliin, ja päätin tehdä siskonmakkarakeitostani vähäsen tuunatun version.

En sano, että tämä olisi parempaa kuin perinteinen siskonmakkarakeitto (tai no mielestäni kyllä on, mutta perinteisissä ruuissa uudet viritelmät ovat usein vähän heikoilla jäillä), mutta tässä on ehdottomasti enemmän makua.

Lehtikaalin lisäksi laitoin perinteisestä ohjeesta poiketen soppaan valkosipulia, timjamia ja hieman tomaattipyrettä. Liemestä tuli aivan mielettömän hyvänmakuinen, eikä tosiaankaan tarvittu mitään liemikuutioita! Käyttämällä reilusti erilaisia juureksia sekä sipulikasveja saa yleensä tosi maistuvan liemen ihan pelkästä vedestäkin, ja tomaattipyree ehdottomasti viimeistelee koko virityksen.

Tämä oli sen verran herkkua, että tulen varmasti tekemään siskonmakkarasoppaa toistekin. Mutta taidan pitäytyä tässä versiossa perinteisen sijaan.

Tuunattu siskonmakkarakeitto (kuudelle)

1 suuri sipuli

1 purjo

2-3 valkosipulinkynttä

reilu loraus extra virgin-oliiviöljyä

3 keskikokoista perunaa

2 keskikokoista porkkanaa

250 g palsternakkaa

100 g lehtikaalia

1,5 l vettä

2 rkl tomaattipyrettä

1 tl kuivattua timjamia

suolaa

mustapippuria

400 g raakaa siskonmakkaraa

Kuori ja kuutioi sipuli ja juurekset. Leikkaa purjo suikaleiksi (käytä vain valkoiset ja vaaleanvihreät osat) ja valkosipuli viipaleiksi. Revi lehtikaalin lehdet irti paksusta ruoteesta (yleensä palaset irtoavat luonnostaan sopivan kokoisina, mutta jos onnistut repimään tosi isoja palasia, revi ne vielä hieman pienemmiksi).

Kuumenna pannulla oliiviöljy ja lisää sipuli, purjo, valkosipuli ja juurekset. Kuullota 5-10 minuuttia, kunnes sipulit kuultavat läpi. Lisää sen jälkeen lehtikaali, vesi, tomaattipyree, timjami, suola ja mustapippuri. Kiehauta ja anna porista 20-30 minuuttia, kunnes juurekset ovat sopivan kypsiä syötäviksi (älä päästä liian pehmeiksi). Pursota siskonmakkarasta liemeen palleroita ja anna porista vielä 5 minuuttia.

17 vastausta artikkeliin "Astetta modernimpi siskonmakkarakeitto"

Arroios 17.09.2012 11:01

Jälleen kunnon ruoka on pilattu valkosipulilla. Se ei kuulu suomalaiseen keittiöön.

annemi 17.09.2012 11:27

Kuulostaapa kivasti tuunatulta keitolta :) olen itse tehnyt siskonmakkarakeittoa kerran ja se oli aika vaisun makuinen. Kokeilenpa ensi kerralla sinun tuunaustasi.

sara 17.09.2012 11:40

hej! kiitokset mainiosta blogista - varma inspiraatiolähde ruuanlaittoon. viikonloppuna kokeilussa olivat seljankukka-proseccodrinksut - jams!

Eeva 17.09.2012 11:42

@ Arroios, olet oikeassa. Aion välittömästi lopettaa valkosipulin käytön sekä omassa keittiössäni että tässä blogissa ja vaatia kaikkien valkosipulia käyttävien keittokirjojen sensuroimista valtion rahoilla toimivista kirjastoista, koska jossain on joku Arroios, joka ei tykkää siitä. Olet kommentoinut tästä nyt sen verran usein, että asiasi on kyllä kuultu ja ymmärretty, joten kiitos riittää jo.

@ Annemi, mulla on vähän samoja kokemuksia perinteisestä siskonmakkarakeitosta. Ei ole tarpeeksi makua mun makuun (heh). Suosittelen testaamaan tätä, jospa vaikka tykkäisit enemmän!

Eeva 17.09.2012 11:43

@ Sara, kiva kuulla, että kyseiset rinksut maistuivat vielä näin syksylläkin! :)

Gato 17.09.2012 11:55

Valkosipuli kuuluu ehdottomasti hyvään ruokaan. Tuunaisin tuota myös vaikka tulisella Naga Morich chilillä - tekee pieniä ihmeitä myös keitoissa! :)

Orsina 17.09.2012 14:21

Eeva, ihanan näköinen ohje. Nyt polttava kysymys: MISTÄ Helsingissä saa lehtikaalia???

Olemme pyörineet useamman vuoden lehtikaalin puutteen aiheuttamassa tuskassa, koska olemme asuneet Madridissa ja olisi ihana tehdä kunnon cocidoa - Cocido madrileñoa, joka oli ehdottomia lempiruokiamme. Sianlihan ja kikherneiden liitto on lähestulkoon pyhä, mutta kyllä se myös lehtikaalin vaatii.

Anna 17.09.2012 16:25

Ahaa, lehtikaalia siskonmakkarakeitossa! Joo! Kiitos, en olisi varmastikaan itse keksinyt tätä. T. Lehtikaali- ja siskonmakkarakeittofani

Eeva 17.09.2012 16:30

@ Gato - joo, chili sopisi tähän soppaan varmasti tosi hyvin! Samaa mieltä valkosipulista :)

@ Orsina - tähän aikaan vuodesta löytyy toreilta sekä isommista kaupoista (ainakin Stocka ja Citymarket). Mutta sen löytäminen Suomessa on tosiaan vähän tuurista kiinni :( Kiitos muuten tuosta cocido-vinkistä, en ollut ko. ruuasta kuullutkaan, mutta nyt täytyy lehtikaalin ystävänä ehdottomasti tsekata, mistä on kyse!

@ Anna, haha, no hyvä, että tämä osui sitten oikeaan (maku)hermoon!

Pikkis 18.09.2012 11:35

Siskonmakkaralla voi tuunata myös chilistä tomaattikeittoa, jopa tomaatti-linssikeittoa. Se on sellaisten kylmien syys- ja talvipäivien ruoka :) Espanjalaisessa keittiössä laitettaisiin varmaan chorizoa, mutta siskonmakkara tuo vähän sellaista pehmeämpää makua... Ja valkosipulia ei kyllä kannata siinäkään säästellä!

Markku 18.09.2012 19:02

Normaalöisti isommasta S-marketista löytyy lehtikaalia.

Sisko 21.09.2012 8:39

Mun makkarat sopii mahtavasti myös borssiin, ja kannattaa pursotella soppiin myös muita raakamakkaroita- jos niita vain älytään pitää saatavilla myös grillikauden ulkopuolella. Esim. papujen & kasvisten kanssa tomaattiliemeen syntyy ihan mahtis texmex-eväs :)

Vilkku 24.09.2012 11:02

Mikähän siinä on että aina jonkun pitää nurista tuosta valkosipulista, kukaan ei sitä pakota laittamaan omassa keittiössä sinne pataan. Ja me muut saadaan varmaan laittaa jos halutaan. Sen lisäksi ruokakulttuurimme kehittyy ja saa vaikutteita muista maista.

Kiitos todella hyvästä blogista. Bongasin sen tänään ja olen haltioissani lukenut punajuuri-curry ohjetta. Sen lisäksi yhdyn tuohon lehtikaalikirjoitukseen. Peräänkuuluttaisin myös suippokaalia joka on makeampi kuin iänikuinen valkokaalimme ja sopisi varmasti paremmin monen kaalikammoisen suuhun. Talvikurpitsoja on onneksi alkanut jo kaupoissa näkyä. Butternut suosikkinani. Pääkaupunkiseudulla löytyy onneksi enemmän valikoimaa kaupoissa etenkin jos on valmis maksamaan joskus kipeänkin kilohinnan. Mutta kyllä tuota butternutia piti metsästää muutamasta Cittarista ennenkuin Ompussa tuli vastaan ja piti hamstrata koko syksyksi kurpitsat kerralla.

Mukavaa syksyä ja olisi kiva jos tuota Cocido madrileñoa testaisit. Herätti mielenkiinnon.

aachi 24.09.2012 17:07

Mulla on siskonmakkarasta tälläinen pikaruokaresepti 4 hengelle: Siskonmakkaraa mausteisessa tomaattikastikkeessa cous-cousin kera: siskonmakkara rasiallinen, 1 sipuli, valkosipulin kynsiä maun mukaan, inkivääriä (tuoretta tai jauhetta), mustapippuria, 1 tlk tomaattimurskaa tai paseerattuna (maun mukaan, kuinka tasaista kastiketta haluaa), hippunen chiliä, oliiviöljyä. Cous-cousia 4:lle.

Kuullota sipuli ja valkosipuli oliviiöljyssä, lisää siskonmakkara pallerot ja ruskista hiukan, lisää muut mausteet pannulle ja sen jälkeen lisäät tomaattimurskan. Anna kiuhua hetekn aikaa ja samalla valmistele cous-cous (muista voi!) ja vot, kaikki valmista noin 10 minuutissa ja varmasti maistuu. Sopii hyvin pitkän päivän jälkeen väsyneelle kokille... (tätä saa toki tuunata vaikka paprikalla tai lehtikaalilla, mutta silloin valmistusaika pitenee...)

Lorelai 01.10.2012 19:07

Tulipas hyvää! Kiitos inspiroivasta blogista ja ensikosketuksestani lehtikaaliin. :)

sofia 19.11.2012 17:28

Hyvää tuli! Heitin sekaan vähän punaisia linssejäkin, sopi hyvin!

каско 14.05.2013 22:43

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – Sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    5. 5

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    6. 6

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      THL:n työntekijä latasi tuhansien henkilötietoja ja laboratoriotuloksia sisältäneen esityksen internetiin – Sieltä tietoja ladattiin viisi kertaa, ja niitä päätyi hakukoneisiin

    10. 10

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää