Kauhaa ja rakkautta

Yllättävän mahtava kyssäkaali

Kävimme taannoin turkulaisten ruokabloggaajien kanssa syömässä (kiitos vielä asianosaisille hauskasta illasta!).

Illan aikana tuli puheeksi kyssäkaali. Moni intoutui julistamaan rakkauttaan tätä vaatimattoman näköistä vihannesta kohtaan, ja minä jouduin tosissaan miettimään, että miltäs se kyssäkaali oikein maistuikaan. Hyvältä juu toki, kuten kaikki kaalit, mutta tarkalleen ottaen miltä...

En ollut nimittäin vuosiin syönyt, saati valmistanut kyssäkaalia. Keskustelun innoittamana marssin kuitenkin heti seuraavana päivänä kauppaan ostamaan oman kyhmyisen mötikkäni.

Ja ai niin, tältähän se maistuu! Aivan poikkeuksellisen raikkaalta ja mehukkaalta.

Kyssäkaali pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa kypsentämättömänä, joten tein siitä tällaisen coleslaw-tyylisen salaatin. Tämä jos mikä on oikein oiva talvisalaatti!

Raikas kyssäkaalisalaatti (4-6 annosta)

1 kyssäkaali (n. 500 g)

(1 hapokas vihreä omena, esim. Granny Smith)

1 dl kermaviiliä (tai maun mukaan enemmänkin, rasvaa 10 %)

1/2 sitruunan mehu

1/2 tl dijonsinappia

suolaa

mustapippuria myllystä

Kuori ja raasta kyssäkaali sekä omena, jos käytät. Puristele raasteesta käsin nestettä pois. Sekoita keskenään kyssäkaali (ja omena), kermaviili, sitruunamehu ja sinappi. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

14 vastausta artikkeliin "Yllättävän mahtava kyssäkaali"

katariina 20.11.2012 16:28

Eipä ole tullut syötyä kyssäkaalia sitten lapsuusvuosien, mutta tämä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta reseptiltä!

hansu 20.11.2012 17:50

Näyttääpä herkulta! Tykkään kyssäkaalista paljon, mutta en ole edes ajatellut miten muuten sitä voisi laittaa kuin suoraan raakana suuhun. Voiskohan kyssäkaalista tehdä jotain paistosta? Varmaan maistuis gratiininakin aika herkulta.

Pikku Leijonan Emäntä 20.11.2012 19:06

Tosi ihana kuulla, että kyssäkaali on saanut muutkin vallan haltioitumaan ;) Itse olen koko syksyn pilkkonut sitä milloin mihinkin, varsinkin sosekeitoissa se on ollut suosikkini. Täytyypäs kokeilla tätä salaattia myös :)

markku 20.11.2012 20:06

Täällä ulkomailla kun ei lanttua saa, niin teen jouluisin "lanttulaatikon" kyssäkaalista. On muuten hyvää!

päivi 20.11.2012 20:25

Kyssäkaali on aivan loistava uunijuureksissa ja bortskeitossa ja raakana ja raasteena, joko itsekseen tai muiden seurasssa!

Mervi 20.11.2012 22:10

Kyssäkaali kunniaan. On aivan ihanan maukas ja mehevä purtava raakana tai kypsänä. Tällä hetkellä suosikki kaalini.

jenny 21.11.2012 12:50

Mitenköhän on, saako näitä sun blogitekstejäkin lukea vain sen anteliaat viis kertaa viikossa, tietenkin jos ei oo jo erehtynyt lukemaan paria uutista?

Tuurikokki 21.11.2012 16:21

Jenny, tätä blogia ei ilmiesesti lasketa tuohon kiintiöön. Ainakaan HS.fi:n etusivun laskuri ei ole täällä käyntiin reagoinut

Jussi 21.11.2012 22:48

Heippa Eeva

Varsin oiva resepti.

Kyssäkaalista voidaan saada jopa kolme satoa vuodessa, joten se on varsin yleinen keskisessä Euroopassa - toisin kuin Suomessa.

Coleslaw -termi saattaa olla vieras tavalliselle suomalaiselle televisioveronmaksajalle vm. 2013. Se termi tulee hollanninkielisestä termistä "koolsla" eli "koolsalade" eli "kaalisalaatti", joka siis "amerikasoituna" on coleslaw.

Käytännössä kysymys on yksinkertaisesti kaalisalaatista, johon on mahdollisesti lisätty porkkanaa ja/tai sipulia. Muita lisukkeita voivat olla omena, juusto, ananas, maitorahka, majoneesi, kerma jne. Periaatteessa, kuten usein ruoanlaitossa, mielikuvitus on rajana lisukkeille.

PS Kielesi paranee vaan.

Eeva 21.11.2012 22:57

Kiitos kaikille kommenteista!

@ Jenny - ainakaan minun saamieni tietojen mukaan maksumuurin ei pitäisi vaikuttaa tähän blogiin mitenkään, eli ei huolta!

Riitta 23.11.2012 10:26

Hitsit, olen näemmä hyljeksinyt kyssäkaalia suotta, vaikuttaa hyvältä! Ainakin tässä reseptissä.

Yaelian 23.11.2012 14:55

Minä olen totaalisesti hurahtanut kyssäkaaliin,ja ainoastaan kypsentämättömänä,niin että mulla on blogissa ihan oma tagi pelkälle kyssäkaalille. Herkullinen kasvis:)

Heidi 25.11.2012 20:45

Minua kiinnostaa, mitä blogeja nämä mainitsemasi turkulaiset ruokablogit ovat?

Noora 28.11.2012 13:08

Hei Eeva!

Olen seurannut palstojasi jo vuosikaudet ja haluan kiitellä antamastasi inspiraatiosta. Eilen kaalisalaattisi kerrassaan pelasti pitkän ja hankalan päivän illan. Kaksi työn ja kaamoksen uuvuttamaa naamaa kääntyi onnelliseen hymyyn eteläisessä Helsingissä. Ja kävi muuten niin, etten stressin tilassani jaksanut raastaa, joten jätin paloiksi. Niitä olikin tosi mukava rouskutella! Kiitos! You go, girl!

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    9. 9

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    10. 10

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    10. 10

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää