Kauhaa ja rakkautta

Jouluterveiset (ja taateli-rommikakkua)

Jouluiset terveiset, arvon lukijat!

Oma jouluni muuttuu vuosi vuodelta stressittömämmäksi ja muutenkin yksinkertaisemmaksi. Tykkään kovasti perinteisistä jouluruuista, mutta koska meitä on joulunvietossa vain kaksi, en ole pitänyt millään tasolla mielekkäänä tehdä isoja laatikoita tai kinkkuja. (Tänä vuonna meillä tosin on seitsemän kilon kinkku, koska siippani sai sellaisen töistä joululahjana. Luvassa siis varmaan paljon "mitä tehdä neljästä kilosta joulunkinkun tähteitä" -tyyppisiä ohjeita...)

Jouluaattona meillä tehdään jokin hyvä, talvinen ateria, johon kuuluu yleensä silakat ja lohi, jokin liha, ruusukaalit ja juurekset sekä yksi jouluinen jälkkäri. Toisille perinteet ja vuodesta toiseen samanlaisena toistuvat ruuat ja muut jutut ovat koko joulun idea, mutta itselleni joulussa on nykyään lähinnä kyse rentoutumisesta ja siitä, että on vihdoin aikaa lukea, olla kotona ja ottaa rennosti. Siihen yhtälöön ei oikein sovi vaivalloiset valmistelut tai hermoilu siitä, meneekö kaikki kuten pitää - joten viime vuosina olen päästänyt itseni varsin helpolla. Ja ollut päätökseeni oikein tyytyväinen.

Mutta yksi perinteinen jouluruoka syntyy jopa minunkin laiskassa joulukeittiössäni, nimittäin kuivakakku. Joko maustekakku tai taatelikakku. Sellaisen haluan, koska mikään ei ole parempaa kuin pitkinä joulun pyhinä keittää aamukahvit, leikata pala (tai kaksi...) jouluista kuivakakkua ja tuijottaa englantilaisia pukudraamoja.

Kuivakakku ei aina ole kuulunut jouluuni, vaan olen alkanut arvostaa sitä vasta aikuisiällä. Nuorempana pidin taatelikakkuja ja maustekakkuja tylsyyden huipentumana, mutta nykyään arvostan juurikin tällaisia simppeleitä leivonnaisia. Kai tässä on kyse samasta ilmiöstä kuin koko joulussa - nuorempana tärkeintä olivat koristeet, lahjat ja kaikenlainen sälä, nykyään joulussa parasta on, kun saa vain istua kotona ja polttaa kynttilöitä.

Sitä paitsi vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta taatelikakku ja maustekakku ovat oikeasti hyviä. Kunhan niitä vain ei paista liian kuivaksi.

Hypyn takana ohje tosi hyvälle taatelikakulle, jos joulustasi puuttuu vielä kuivakakku. Tämän myötä oikein hyvää joulua kaikille lukijoille, nauttikaahan!

Olen tehnyt tällä ohjeella taatelikakkua jo vuosia. Siitä tulee erittäin kuohkea ja rakenteeltaan pehmeä kakku. Ohje on alun perin Myllyn Parhaalta, mutta olen muokannut sitä jonkin verran.

Rommi-taatelikakku

250 g kuivattuja taateleita

1 1/2 dl vettä

200 g voita

2 kananmunaa

2 rkl tummaa rommia

1 tl vaniljauutetta (tai 2 tl aitoa vaniljasokeria)

2 dl sokeria

1/2 dl täysmaitoa

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

vuokaan voita ja korppujauhoja

Voitele ja korppujauhota keskikokoinen kakkuvuoka. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi. Laita kattilaan taatelit ja vesi ja kiehauta. Lisää joukkoon voi ja sekoita, kunnes voi on sulanut.

Kaada taateliseos kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella melko kovalla vauhdilla, kunnes seos on jäähtynyt. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan ja vatkaa kuohkeaksi.

Lisää sen jälkeen rommi, vaniljauute ja sokeri. Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe ja suola ja sekoita taikinan joukkoon.

Kaada taikina tasaisesti kakkuvuokaan, tasoita pinta ja paista 175-asteisen uunin alatasolla n. 40-60 minuuttia (paistoaika riippuu paljon siitä, käytätkö korkeaa vai laakeaa kakkuvuokaa). Kypsyyden voi kätevästi testata hammastikulla. Varo paistamasta kakkua liian kuivaksi!

Halutessasi voit vielä kostuttaa valmiin kakun vesi-tomusokeri-rommiseoksella.

Taatelikakku kestää mainiosti useita päiviä ja itse asiassa vain paranee vanhetessaan. Kakku kannattaa säilyttää folioon käärittynä jääkaapissa.

4 vastausta artikkeliin "Jouluterveiset (ja taateli-rommikakkua)"

Karusellisti 23.12.2012 19:29

Minä tajusin taatelikakun mahtavuuden vasta tänä vuonna. Omaan versiooni tuli raastettua omenaa, joka teki kakusta ihanan mehevän!

www.kanelikaruselli.blogspot.fi

Sirkkutäti 24.12.2012 8:02

Joulurauhaa sinnekin. Meilläkään ei hössötetä joulun takia. Kinkkua ei ole koskaan kolmen hengen perheessämme ollut, eikä mitään pakkoruokaa muutenkaan. Aattona syödään kalaa, äyriäisiä ja maukkaita salaatteja, liharuokaa miehelle possun sisäfileen muodossa, juustoja ja hyvää viiniä. Jouluksi teen englantilaista hedelmäkakkua, joka on muhinut folion sisässä ainakin kuukauden, ja se on korvannut muutamana vuonna tuon taatelikakun, jossa siinäkään ei siis mitään vikaa. Onneksi sinäkin olet tajunnut joulun syvimmän olemuksen: rauhoittumisen. Samaa oivallusta toivon muillekin. Siis hyvää ja rauhaisaa joulua!

Minttu 26.12.2012 18:13

Vinkkaan noita mahdollisia kinkuntähteitä varten, että jossain iltapäivälehden ruokapalstalla niistä pyöräytettiin karamellisoitua possua aasialaishenkisesti. En oikein ymmärrä, miksi moinen ei ole ennen tullut mieleen.

Mukavaa joulunajan jatkoa!

Jussi 02.01.2013 1:44

Hyvää uutta vuotta!

Erityisesti Eevalle, mutta myös kommentaattoreille - tasapuolisesti niin riitapukareille kuin säämiskänvärisillekin.

С Новым годом! eli suomen mukaisesti äännettynä C´Novim Godam!

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    2. 2

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    3. 3

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    4. 4

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    5. 5

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    6. 6

      Kabulissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistiin uusi video – varoittaa matkustamasta islamilaisiin maihin

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

    10. 10

      Vaihtaisinko hybridiautoon? Testissä 12 erilaista hybridiautoa – edullisesta perusautosta luksukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    5. 5

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää