Kauhaa ja rakkautta

Caesar-salaatti lehtikaalista

Kitinämme on näemmä kuultu, sillä lehtikaalia on löytynyt marketin hyllyltä melkein koko talven. (Paitsi tietysti juuri sinä päivänä, kun olisimme tarvinneet sitä Hesarin ruokakuvauksissa.)

Näin jokunen aika sitten kaverini Instagram-kuvan lehtikaaliin tehdystä caesar-salaatista, ja ajatus on vainonnut minua siitä saakka (tattista vaan, Inke!). Sain vihdoin ja viimein tällä viikolla tehtyä salaatista oman versioni ja kyllä vaan, loistavasti toimii!

Koska olen tänään julmalla tuulella, sanon tämän nyt ääneen - tai siis kirjoitan tänne blogiin: caesar-salaatti ei ole terveysruokaa, vaikka sen nimessä onkin sana salaatti. No, tuskin tässä nyt kenenkään kupla puhkesi. Kyllähän te sen sisimmässänne tiesittekin, ette vain halunneet myöntää.

Lehtikaalilla annos muuttuu hivenen ravinteikkaampaan suuntaan, mutta ennen kaikkea siitä tulee vähän ronskimpi ja robustimpi. Vähän kuin siirtyisi kauniilta, mutta kiikkerältä puutarhatuolilta istumaan jykevälle puupenkille.

Salaattiin voi maun mukaan lisätä rapua, kanaa tai mitä nyt ikinä tuppaattekaan caesar-salaattiinne laittamaan. Itse muuten teen caesar-kastikkeen tällä tavalla kerettiläisesti, mutta käyttäkää veikkoset sardelleja ja majoneesia jos mieli tekee.

Caesar-salaatti lehtikaalista (kahdelle)

70 g lehtikaalia

neitsytoliiviöljyä

pieni pala parmesania

muutama siivu vaaleaa leipää

suolaa

mustapippuria

kastike:

1 keltuainen

2-3 tl valkoviinietikkaa

1 tl dijon-sinappia

suolaa

mustapippuria

1 dl neitsytoliiviöljyä

kourallinen hienoksi raastettua parmesania

Revi lehtikaalin lehdet melko pieniksi palasiksi ja heitä paksut ruoteet pois (tai säästä vaikka soppaan). Pese ja kuivaa lehtikaali mieluiten salaattilingolla. Laita lehtikaali kulhoon ja lorauta päälle neitsytoliiviöljyä. Hiero lehtikaalia hetki niin, että oliiviöljy tarttuu tasaisesti kaikkialle - tämä mielestäni mukavasti pehmentää paksua kaalia silloin, kun sitä ei kypsennetä.

Leikkaa leipäpala sopivan krutongin kokoisiksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja paista krutonkeja muutaman minuutin ajan, kunnes ne alkavat olla päältä rapeita. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Leikkaa parmesan ohuen ohuiksi lastuiksi terävällä veitsellä.

Valmista kastike: vatkaa keskenään keltuainen, etikka, sinappi, suola ja mustapippuri. Lisää joukkoon oliiviöljy ohuena nauhana, koko ajan vatkaten. Sekoita lopuksi joukkoon parmesan.

Kokoa salaatti lehtikaalista, kastikkeesta, krutongeista ja parmesan-lastuista.

3 vastausta artikkeliin "Caesar-salaatti lehtikaalista"

Inke 28.03.2013 15:24

JES! Olen lähinnä naurettavan innoissani siitä, että onnistuin vielä tässä elämässä vinkkaamaan teikälle reseptistä - meidän keittiössämme valmistuvista ruuista noin 90% on peräisin teidän keittiöstänne. Nam.

Sirkkutäti 29.03.2013 10:35

Joo, kiitos aiemmista vinkeistäsi, rupesin VAATIMAAN meijän markettia, että sieltä pitäisi löytymän lehtikaalia. Ja vaatimus tuotti tuloksen, sitä saa. Ja se on hyvää. Olen valmistanut sitä tähän mennessä yksitoikkoisesti vain kevyesti höyrytettynä, mutta että raakana, en vielä...

Pitänee kokeilla tuota versiota. Rakastan caesar-salaattia, joten otamme tämän reseptin kokeiluun. Ja tuollainen kastike on onnistunut multakin, eikä tarvita niitä majoneeseja todellakaan.

Aurinkoista pääsiäistä!

Ulkomamma 19.04.2013 15:29

Kiitos salaattiohjeesta! Pakko jakaa oma lemppari lehtikaalireseptini. Kyseiseen herkkuun koen ajoittain liki sairaalloista himoa, muukin perhe syo sita mielellaan, joskin yhta tunteikas suhtautuminen puuttuu.

P.S. En ole linkin blogiani paivittanyt noin vuoteen, pyoritan omaa yritysta ja aika tuppaa olemaan kovasti kortilla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    4. 4

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija – ”Yhteyden luomisessa ei auta lainkaan, vaikka toinen olisi kuinka kaunis ja laiha”

    5. 5

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    6. 6

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    7. 7

      Koirat haistavat syövän ja eläytyvät ihmisen suruun, mutta syyllisyyttä ne eivät tunne – Miten viisaita koirat todella ovat?

    8. 8

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    9. 9

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    10. 10

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    6. 6

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    7. 7

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    10. 10

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää